Sirkustelua lähiössä?

Ajassa taaksepäin

2009-02-17T11:49:00.004+02:00

Nykyhetkien tapahtumien vuoksi ja myös siksi, että olin viime viikon estynyt pääsemästä koneelle useimpina päivinä, ovat viimeviikkoiset tapahtumat jäänet kertomatta.
Nyt asiaan on tulossa parannusta, sillä mielialani on kohentunut muutamalla asteella(lääkitys kohdillaan) ja konekin on edessä vielä seuraavat neljä tuntia.
Eli palataanpa siis viimeviikkoiseen maanantaihin ja sen tapahtumiin.

Töissä viihdyin ainoastaan tunnin verran;kurkku oli kipeänä, oksetti ja joka paikkaan sattui niin saatanasti. Ei muuta kuin kotiin nukkumaan.
Jossain vaiheessa tiedustelin ND:ltä, että kuinka oli sairaalassa käynyt, hän kun oli ollut sydänfilmissä ja jos siinä jotakin näkyisi, niin ajokortti lähtisi.
Ikävä kyllä juuri näin oli käynyt ja vitutusaste oli havaittavissa pilviä hipovaksi, kun hän tuumasi että ei ole ennenkään millään kortilla ajanut (ja juuri edellisellä viikolla oli ostanut uuden auton) ja sanoi kopan kaljaa helpottavan hetkeksi. Huonolla menestyksellä koitin saada miestä tyyntymään, kunnes oli aika lähteä hakemaan lasta hoidosta.

Iltasella tiedustelin, että huvittaisiko häntä tulla potemaan vitutusta ja juomaan kaljojaan minun luokseni. Vastaukseksi sain, että hänen pitää viettää ainakin vielä hetki pennun kanssa.
Siihenhän minä tietenkin totesin, että herra on hyvä ja ottaa pennun mukaansa, voisivat vaikka yöpyä meillä, kun en ole aamulla menossa töihin, vaan vien ainoastaan lapsen hoitoon.
Vastaukseksi sain lisää selityksiä ja tekosyitä, mutta koska herra ei voinut suoraan sanoa, että ei, niin ilmoitin hänelle, että armonaikaa saunoa on puoli yhdeksään asti, sen jälkeen pakkaan lapseni autoon ja käyn hakemassa hänet. Siihen hän sitten jopa "uskalsi" sanoa, ettei ole kovinkaan hyvää seuraa, koska vitutusaste on sellainen ja ettei hän halua minun näkevän itseään sellaisena. Onneksi olen aiemmin jo ilmoittanut olevani jääräpää, koska vastaukseni oli, että aivan sama, haen silti em.mainittuun ajankohtaan, sillä jos aiomme tapailua jatkaa, niin jossain vaiheessa kuitenkin näen hänet sillä päällä ja parempi sitten jo tässä vaiheessa..

Lopulta herra hiljeni ja minä ilmoitin että olemme hänen pihassaan viiden minuutin kuluttua. Pihaan päästyäni koitin soittaa..varattua..laitoin viestiä..ei vastausta..varattua..röökiä..kiroilua..kunnes lopulta vastasi puhelimeen. "Nyt vittu pihalle sieltä, mä venaan sua täällä"-et kai sä oikeesti oo meiän pihassa autossa? "no en oo autossa sisällä, vaan vittu ulkona kun poltin röökin, mut nyt nekin on loppu"..-sadattelua, painokelvotonta tekstiä, luonteeni manailua, kunnes lopulta, no joo, mulla menee hetki kun katon kamat kasaan ja puen päälle.
Erä 1 voitettu. Voin kertoa, etten ollut lainkaan varma siitä, että hän lopulta suostuisi tulemaan, mutta minullapa olikin valttikorttina takapenkillä nukkuva lapsi. Jos hän olisi päättänyt jättää tulematta, siitä olisi seurannut sota, eikä mikään hillitty ja hallittu, vaan helvetillinen tappelu.

Muutaman valitun sanan sain vielä luonteestani kuulla kun hän viimein istahti autooni, mutta eipä tuo nyt niin kovin suutahtaneelta loppujen lopuksi vaikuttanut.
Muutaman tunnin päästä hän suorastaan kiittäisi onneaan että hain hänet.
Ilta ja oikeastaan koko yö sujui alkomahoolia maistellen (minä maistelin, ND kaatoi suoraan kurkusta alas), henkeviä (ja vakavia) keskustellen ja rivouksia harrastaen=)Kävimme keskusteluja suhteestamme ja sen tulevaisuudesta, siitä mitä se kummaltakin vaatii, ja tulimme siihen tulokseen, että yhteiselle tulevaisuudelle ei ole mitään esteitä, koska minä hyväksyn hänen matkustelunsa koiranäyttelyihin (ja lupasin jopa lähteä toisinaan mukaan, ND:n sanoin, voimme lähteä sinne yhdessä perheenä, sisältäen siis myös armaan lapseni) ja hän taasen ei näe lapseni olevan minkäänlaisena esteenä (onhan hänellä itselläänkin sellainen) tai rasitteena. Lapsiasia nostettiin pöydälle muullakin tavoin ja juttelimmekin siitä, että minkä verran sellaisia kumpainenkin vielä haluaa ja mitäs sitten, jos niitä ei perinteisin keinoin saadakaan. Keskustelujen (ja fyysisten aktiviteettien) välissä makoilimme kahdelle ihmiselle ahtaassa kylpyammeessani, poltimme ketjussa tupakkaa ja käyttäydyimme kuin vastarakastuneet teinit. Sellainen oli kieltämättä olokin. Viiden aikaan aamuyöstä, kun makoilimme sängylläni jokseenkin väsyneinä, päätti Rakas Lapseni, että nyt on aika nousta. Seuraavat pari tuntia saimme seurata kuinka hän riehui tornadon lailla ympäri asuntoa vailla mitään järkeä. Rakas Lapseni onnistui melkein myös tappamaan minut nauruun, sillä ND:n raahatessa minut olohuoneeseen jäi RL keittiöön ja kun hetken päästä menimme katsomaan mitä hän siellä touhuaa, hän oli kivunnut tiskialtaaseen istumaan ja läträsi siellä vedellä ja astioilla. Minä en pystynyt tekemään muuta kuin vajoamaan lattialle ja nauramaan väsyneen hysteeristä naurua ja pihisemään naurun lomassa ND:lle että ottaa lapsen pois altaasta.
Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja niinpä minunkin piti lähteä viemään lasta tarhaan ja ND:tä kotiin siinä aamuseitsemän jälkeen. Kahdeksan maissa vajosin sänkyyn ja nukahdin lähes välittömästi. Kiitos flunssa, etten joutunut menemään töihin.

Niin särkyvää

2009-02-16T11:05:00.002+02:00

Viimeyö oli tähänastisen elämäni raskaimpia kokemuksia.
Sen sijaan, että olisin viettänyt eilisen päivän ND:n kanssa, kuten alunperin tarkoitus oli, sain häneltä iltasella viestin, että hän on lähdössä sairaalaan, koska kuumetta on 42,5, syke on 58 ja tuntuu että pumppu pettää. Hän lupasi ilmoitella itsestään heti, kun saa parempaa tietoa tilastaan.
Yöllä yhden maissa sain viestin, joka romutti mielenrauhani-ja terveyteni.
"Tulokset eivät olleet nyt hyviä, oma immuunijärjestelmä tuhoaa itseään, ilmeisesti mitään ei ole tehtävissä. Tulokset lähti Helsinkiin ja vastaukset tulee jossain vaiheessa."
Palaan asiaan, kunhan saan itseni koottua.

Alku aina hankalaa

2009-02-13T10:26:00.002+02:00

Viime viikon torstaina se alkoi.
Kuten olen aiemmassa postauksessani maininnut, ND kertoi olevansa kovassa kuumeessa ja minulla oli odotettavissa ilta yksikseni ja hyvinhän se sujuikin sarjoja katsellessa.
Ihmettelin, kun ND ei vastannut viesteihini, mutta päättelin hänen olevan niin kipeänä, että hän sen vuoksi jättää vastaamatta.
Perjantaina päivälläkään en yrityksistä huolimatta vastauksia saanut, vaikka viestit perille menivätkin ja puhelin hälytti normaalisti. Jossain vaiheessa päivää sanoin ystävälleni, että joko ND on helvetin kipeä, tai joutunut sairaalaan, sillä mitä olen häntä oppinut tuntemaan, ei tälläinen toiminta ole todellakaan hänelle normaalia (ja hänellä on sydämen kanssa ongelmia hieman ollut).
Hieman ennen Salkkareiden lopputekstejä ND:ltä sitten tulikin viesti, että hän on juuri päässyt sairaalasta. Oli kuulemma saanut edellisenä iltana sydänkohtauksen. Minä en sillä hetkellä osannut vastata siihen mitään muuta kuin että "kamalaa, mikä sulla on vointi nyt?". Vastaukseksi sain, että ihan ok tilanteeseen nähden. Sepäs sitten paljon kertoikin.
Loppuilta (ja koko viikonloppu) sujuikin sitten aika ankeissa tunnelmissa.
Näiden muutaman, ND:n kanssa vaihdetun viestin jälkeen olisin halunnut vain maata sohvalla tuijottaen jotakin aivotonta komediaa. Mutta eihän se VITTU tietenkään onnistunut.
Dvdn kaukosäädin oli nimittäin hukassa ja aktiivisesta etsinnästä huolimatta en sitä mistään löytänyt ja itse soittimesta ei pysty valitsemaan elokuvaan tekstityksiä.
Mieleni olisi tehnyt riehua toden teolla ja kaataa sohvat rytinällä kumoon, mutta koska Armas Lapseni olisi siihen varmasti herännyt, jouduin tyytymään siihen että älyttömässä turhautumisraivokohtauksessani pahoinpitelin lopulta toisen sohvistani muovisella mattopiiskalla(puinen olisikin mennyt rikki). Sen lisäksi poljin jalkaa, kirosin ja masin ja hypin tasajalkaa raivosta ja turhautumisesta ja huolesta kihisten. Itkemään en kuitenkaan sortunut, vaikka ei sekään kaukana ollut. Enpä muuten hetkeen ole samanlaista tunnemyräkkää kokenut ja huvittavintahan tässä kuitenkin on se, että niinkin "mitätön" asia kuin yksi helvetin kaukosäädin, laukaisi minussa tämän kohtauksen. Siis kyllä, toki, olin huolissani ND:stä, mutta vasta siinä vaiheessa kun kaukoa ei löytynyt, pääsi turhautuminen valloilleen ja vintti pimeni. Elämä on ihanaa.
------------------------------------------
Lauantai ei sujunut kovinkaan paljoa paremmin. Minä olin huolissani, koska ND:stä ei kuulunut pihaustakaan, lapsi tuntui olevan maailman veemäisimmällä tuulella ja minä olin väsynyt. Kulutin päiväni skitsoilemalla, kunnes päätin soittaa lapsenvahdille, jonka oli pitänyt tulla minun luokseni lasta vahtimaan, jotta pääsisin yliyön treffeille, että voisiko hän ottaa lapseni omaan asuntoonsa. Minä kun en olisi mihinkään lähdössä, mutta hermoni huusivat lomaa.
Luojan kiitos hän suostui ja viiden maissa olin vapautunut lapsesta.
Radiohiljaisuus ND:n osalta jatkui aina vain.
-------------------------------------------
Sunnuntaina minä siivosin ja puunasin. Kävin koiran kanssa hyvin reippaalla lenkillä metsikössä, skitsoillen sille siitä että ladulla ei tarvitse kävellä. Sen mielestä kun siinä oli mukavat urat valmiina. Koitin saada ajatukset pois ND:stä, mutta skeptimisti minussa alkoi ottaa ylivaltaa.
Illalla tilitin epäilyksiäni ystävälleni puhelimessa reilun tunnin ajan.
Kesken puhelun kuulin koputusäänen ja ruudulta tavasin ND:n soittavan.
Vastasin puhelimeen toteamalla että katos, oot sentään elossa. Seuraavassa hetkessä sain kuitenkin katua ilmaustani ja varsinkin sitä äänensävyä, jolla toteamuksen esitin. ND kun oli kuin olikin ollut taas sairaalassa saatuaan lauantaina uuden sydänkohtauksen.
Tietenkin juuri minulle käy niin, että kun vihdoin löydän miehen itselleni, niin sitten ilmenee joitain tälläisiä juttuja, joiden vuoksi saa pelätä menettävänsä löytönsä heti. Reilua.
Pääasia, että loppujen lopuksi vihdoin sunnuntai-iltana sain ND:n luokseni hetkeksi aikaa ja naurettavat epäilykset karkotettua.
Jokaisessa suhteessahan on omat hankaluutensa ja vaikeutensa, mutta saisinko sen rajan kuitenkin pyytää johonkin ja tarvitseeko niitä nyt heti alussa olla.
Olen kuitenkin onnistunut löytämään asiasta yhden positiivisen puolen. Tulee ainakin alussa testattua, kuinka tosissaan hommassa mukana on ja jos näistä asioista selviää, niin jatkossa ei EHKÄ valita niin helposti niistä pienistä, mitättömistä asioista.

Vieroitusoireita

2009-02-05T14:56:00.002+02:00

Yllättävän nopeasti sitä paatuneinkin sinkkutyttö tottuu toisen läheisyyteen, lämpöön ja tuoksuun. Huomenna tulee kuluneeksi vasta viikko siitä, kun olemme ensimmäisen kerran livenä tavanneet, mutta silti tuntuu, kuin toisen olisi jo tuntenut jo kuinka ja kauan.
Eilen ND sanoikin vastatessani erääseen hänen kysymykseensä, että arvasi vastaukseni, on kuulemma oppinut jo tuntemaan minut sen verran hyvin, että sen voi siltä pohjalta tietää.
Ei sillä, olen minäkin aika hyvin hänen ajatuksen kulustaan perille päässyt.
Tämä on myös vielä (toivottavasti pitkään) sellaista ajanjaksoa, että toisesta ei saisi millään tarpeekseen. Missään muodossa. Voisi vain maata lähekkäin, tuijotella silmiin ja vaihtaa ajatuksia mitä alyttömimmistä ajatuksista/asioista (mm. huorista, äitiemme samankaltaisuudesta, erotiikkamessuista ja ruuista mitä emme syö-ja tässä asiassa olemme lähes täydellisen samanlaisia).
Tonnikala taitaa olla ainoa ruoka, josta minä en pidä, mutta hän pitää. Olisikin ollut parempi pitää suu siististi supussa, mutta tietenkin menin sanomaan, että olisiko pientä vittuilua tuoda minulle sänkyyn aamiasta, jossa olisi tonnikalaa "Tässä sulle kulta aamupala sänkyyn"-tervehdysten kera (niin, hän on siis luvannut tuoda minulle aamiaista sänkyyn). Arvatenkin sain tietenkin kuulla hänen pitävän asian mielessään ja veikkaankin, että tulevaisuudessa tulen vielä saamaan ainakin kerran tonnikala-aamiaisen vuoteeseen. Kunhan jää myös sitten viimeiseksi.
Mutta..otsikkoon..Tiedustelin ND:ltä äskettäin, että näenkö häntä tänään (ja koska tiesin, että vastaus olisi haluaisitko, niin varmuuden vuoksi mainitsin viestissä, että kysymystä on turha esittää, koska vastaus on että haluaisin).
Pettymys olikin luokkaa suuri, kun sain vastaukseksi, että hän on 40,5 asteen kuumeessa porukoillaan. Sunnuntaisen aamupäivälenkin jälkeen olemme näet tavanneet joka päivä, usein jopa kahdesti päivässä.
Löysin asiasta kuitenkin myös positiivisen puolen, nyt voin katsoa nauhalta ne muutamat sarjat, joita olen kuluvana viikkona nauhoitellut, kun en ole niitä livenä "jostain kumman syystä" katsellut. Vielä muutaman päivän teeveetön kausi, olisi voinut nimittäin aiheuttaa minulle läjän nauhalla odottavia sarjoja.
Ja aikuisten oikeasti, hyväähän se erokin tekeen. Voi vaikka keskittyä tarkastelemaan omia tuntemuksiaan ja jospa tässä ehtisi vaikka sisäistämään kaiken tapahtuneen, sillä kaikki on todellakin tapahtunut hyvin lyhyessä ajassa.
Tänä iltana aionkin siis viettää rutkasti aikaa vanhan ystäväni television (ja karkki-ja sipsipussin) kanssa ja nauttia tv:n tarjoamista visuaalisista ärsykkeistä.

Omituiset otukset

2009-02-05T10:37:00.004+02:00

Eläimet ovat omituisia. Sen lisäksi ne ovat rakastettavia, suloisia-ja ällöttäviä.
Pohdin nimittäin iltana eräänä, että mitä kaikkia omituisia asioita lähipiirini eläimet ovat tehneet. Tässä satoa:
-Mummoni kissa kusi hänen naamalleen ja kyllä, kusta meni myös suuhun (ja silmiin). Kissa kun oli tahtonut ulos, mutta mummu ei ollut viitsinyt kirjaansa keskeyttää, niin kissa oli hypännyt päälle ja alkanut kusemaan. Ihanaa. Oli muuten päässyt kissa pikavauhtia pihalle, lentämällä.
-Oma kissani on kussut teemukiini (ihme kun ei aamumuroihin)
-Eräs kissoistani oli kusella koiran vesikipossa ja huomattuani sen, tönäisin kissan jalalla siitä pois. Kissa kaatui selälleen ja jatkoi kusemista-suoraan seinään. Ei edes vituttanut, olin kuolla nauruun.
-Kuten olen aiemmin maininnut, yksi kissoistani kävi pitkään paskalla kylpyammeen alla ennen kiinni jäämistään.
-Entisellä kissallani oli tapana vaania hattuhyllyn päällä vieraita ja hyökätä sitten päälle (tosin kissa kävi myös minun päälleni, useasti)
-Kun siskoni kissalla alkaa olemaan hätä, niin sitä pitää silittää (ilmaisee asiasta naukaisemalla), jos sen haluaa menevän astialle tarpeilleen, muussa tapauksessa Mister Kiho tekee tarpeensa lattialle
-Yksi kissoistani käy kylpyammeessa juomassa vettä, huolimatta siitä että vesi ulottuu sen vatsaan asti.
-Vanhin kissoistani valitsee mieluummin kurkun, kuin paistia, kalaa,tms herkullista lihaa. Aikana, jolloin söin lähes joka päivä fetasaalaattia ongelmaksi muodostui se, että kissani oli kielloista huolimatta varastamassa lautaseltani kaikki kurkun palaset.
-Eräällä koirallani oli pentuna tapana kusta aina lattialle, jos eräs ystäväni tuli kylään, eikä ensimmäisenä huomioinut koiraa. Niissä tilanteissa koira kyykistyi kirjahyllyni eteen tuijottaen ystävääni silmiin ja kusi pitkään ja hartaasti. Voitte uskoa, että muutaman kerran jälkeen muistutin ystävääni huomioimaan koiran välittömästi.
-Toinen narttuni otti tavakseen kiskoa em.koiran, nartun myöskin, sängyn alta hännästä, jotta pääsi "ratsastamaan" tällä. Tästä muistona irstaita koiraporno-kuvia.
-Nykyinen koirani, joka on uros(vaikkakin leikattu), koittaa astua aina itseään isompia uroskoiria, huolimatta siitä vaikka lähistöllä olisi kymmenen kiimaista narttua

SOLD

2009-02-04T09:18:00.004+02:00

En tiedä, kuinka tämänhetkisiä tunteitani kuvailisin. Olo on kevyt kuin perhosella ja mielialani hipoo taivasta (niin kauan kun en muista sitä tosiasiaa, että minulla ei ole kotiavaimia).
Työpäivän ajan viestittelimme ND:n kanssa ja pohdimme mitä tekisimme illalla.
Lapsen tarhasta haun jälkeen suuntasin kauppaan, jossa törmäsin ND:hen. Päätimme käydä vuokraamassa illaksi elokuvan ärrältä ja minä iloitsin hymyilevistä katseista, joita me kolme, minä, ND ja lapsi saimme osaksemme, sillä pienellä paikkakunnalla kauppojen myyjät kyllä tunnistavat ihmiset ja minua he eivät ole miehen seurassa tottuneet näkemään. Ja kyllä, hymyilin myös silloin, kun lapseni sai ärrällä hepulin ja heittäytyi lattialle makaamaan (ei sentään huutanut juuri sillä hetkellä).
Illalla sain kuin sainkin lapsen nukahtamaan juuri ennen ND:n tuloa. Fantastico.
Painauduin ND:n kainaloon katsomaan vuokraleffaa, mutta totuuden nimissä sanottakoon, että näin elokuvan alusta ehkä kaksi minuuttia. Aiemmin sovittu hieronta vei nimittäin voiton elokuvasta viisi-nolla ja johti loppujen lopuksi siihen, mihin sen ei pitänyt, siis seksiin.
Hyvään seksiin.
Tupakan jälkeen palasimme vielä sänkyyn makoilemaan, mutta Rakas Lapseni päätti heräämisellään keskeyttää täydellisen hetken. Perkele. ND totesi siihen vain, että lapsettomalle tuollaiset heräilyt voisivat olla kauhistus, mutta kun itselläkin lapsi on, niin asiaan osaa suhtautua aivan eri tavalla, eikä niin "välitä" siitä.
Lopullisesti olin myyty siinä vaiheessa, kun ND oli lähdössä kotiinsa, mutta nappasi lapseni syliisä halaten tätä ja toivottaen hyvät yöt. Antoipa vielä pusunkin otsalle. Oih, Yh-äipän unelma.
Lisäksi hän otti koirani luokseen yöksi; koira saisi vielä iltalenkin, pääsisi leikkimään pennun kanssa ja tulisi aamulla lenkitettynä takaisin. Lisäksi saisimme syyn nähdä aamulla.
-------------------------
Aamulla ND ja koirani tulivat sovitusti 7 aikaan ja kahvikin oli juuri ehtinyt tippumaan.
Kun olimme jo lähdössä, aloin etsimään autoni avaimia ja tajusin että lapsi on hukannut ne johonkin. Viitisen minuuttia niitä etsiskelimme ympäri asuntoa, tuloksetta, ja ND lupasikin herrasmiesmäisesti kyyditä lapsen tarhaan ja minut töihin. Kaippa ne avaimet joskus löytyvät.
Ja saimmepahan ainakin syyn taas viettää hieman pidempään aikaa yhdessä.

Sinkkua viedään

2009-02-03T12:04:00.002+02:00

Eilen ND tuli meille ajoissa, jo vähän seitsemän jälkeen ja tietenkin juuri silloin lapsen sohvalle nukahtaminen kesti parisen tuntia. Olin jo menettää toivoni, mutta ND:tä asia ei tuntunut suuremmin vaivaavan, hyvä sinänsä, sillä illat nyt ovat meillä tätä nykyä mitä ovat.
Ilta kului telkkaria katsellen, asioista jutellen, sekä suunnitelmia tehden ja ND:n suutelutaitojakin tuli "vähäsen" testattua. Sai muuten jalat vapisemaan. Mielelläni olisin ND:n vierestä aamulla herännyt, mutta ehkäpä sitten tulevana viikonloppuna?
Aamulla en mennyt normaaliin tapaan kahdeksaan töihin, koska halusin saada hammaslääkärille samalle päivälle ajan ja ilmoitin töihin tulevani sitten, kun hammas on paikattu. Mainitsin ND:lle asiasta ja hän tulikin sitten aamukahville luokseni (ja kyllä, vain ja ainoastaan kahville).
Tämä tyttö taitaa olla myyty=)

Teiniminä sanoo IIK!

2009-02-02T09:08:00.002+02:00

Viikonloppu meni hyvin. Itseasiassa helvetin hyvin. Perjantaina näimme ND:n kanssa. Olimme tunnin verran lenkillä ja jutustelimme niitä näitä, positiivinen mielikuva vahvistui, eikä minua edes ahdistanut, kun lenkin jälkeen ND laittoi lähes heti viestiä, että haluaisi nähdä uudelleen. Selvisi myös, että koirien lisäksi hänellä on pari käärmettä. Siinä vaiheessa olin vetää savut väärään henkeen, sillä juuri edellisenä iltana olin siskolleni maininnut, että kun aika jättää kissoista, niin tahtoisin hankkia muutaman rotan tai vaihtoehtoisesti käärmeen. Lähettelimme vielä illalla muutaman viestin, kunnes nukkumatti heitti silmiini annoksen unihiekkaa.

Launtaina olin tehokkaampi kuin menneiden kahden viikon aikana yhteensä. Kaverini reilu 2-vuotias tyttö tuli meille hoitoon ja koska lapset leikkivät sulassa sovussa keskenään, niin minä imuroin kauttaaltaan asunnon, tiskasin, pyyhin tasot ja järjestelin asuntoa muutenkin siistimpään kuntoon. Illan tekstailimme ND:n kanssa ja sovimme tarkemmin seuraavan päivän lenkkitteffeistä.
Sunnuntaina aloimme viestittelemään heti aamusta ja puolen päivän aikoihin tapasimme ulkona. Parisen tuntia lenkkeilimme ja mukaan haimme myös hänen tuoreen malamuutinpentunsa, jolle lässytin kuin idiootti. Naureskelinkin, että hyvä että lapselleni en lässytä, mutta koiranpennulle kyllä -hän tunnusti tekevänsä samoin. Niin, kyllä, hänelläkin siis on lapsi, mikä on minun mielestäni vain plussaa, sillä hänen on helpompi ymmärtää, minkälaista se arki on ja että en yleensä pääse kovin lyhyellä varoitusajalla mihinkään lähtemään, siis ilman lasta ja illat ovat tietenkin rauhoitettuja, eli kun lapsi on mennyt nukkumaan, en pysty mihinkään lähtemään.

Sunnuntaina tapasimme vielä toisenkin kerran, kun ND tuli illalla käymään meillä. Perhoset lentelivät vatsassa ja jostain syystä jännitän aika paljon. Kaikki sujui maniosti, jutustelimme kaikista mahdollisista asioista ja olimme pitkälti samoilla linjoilla. Kun ND lähti, tuli sisäiselle teinilleni pakottava tarve soittaa ystävälleni ja todeta, että iik, olen ihastunut. Samoihin aikoihin ND laittoi viestiä, jossa kertoi, että minuun on näemmä todella helppo ihastua. Teiniminä sanoo, että apua!
Huomioitavaa on, etten ole vieläkään ahdistunut viestittelystä, sillä normaalisti näin intensiivisen viestittelyn päätteeksi olisin lyönyt liinat kiinni ja todennut, että nyt jarru pohjaan, pakki päälle ja karkuun -lujaa. Koen suurta pakokauhua siitä, jos mies ilmaiseen liian alkuvaiheessa olevansa tosissaan kiinnostunut, sillä a) joko mies on ripustuvaa tyyppiä b) hän on epätoivoinen c) hän on vainoaja tai sitten on kyse vaihtoehto d:stä) eli minä poden alitajuntaista sitoutumiskammoa, jonka vuoksi en voi uskoa, että mies voisi kiinnostua kunnolla niin lyhyessä ajassa ja alan sen vuoksi keksimään "vikoja".
Nyt olen päättänyt kokeilla heittäytymistä ja sitä, mihin se johtaa, ainakin se on johtanut jo siihen, että olemme sopineet, että hän tulee meille myös tänään ja perjantaiksi koitain saada lapsenvahdin, jotta voisin mennä hänen luokseen iltaa viettämään. Halukkaita?

Piruileva pensamaatti

2009-01-30T11:21:00.002+02:00

Kun muutama vuosi sitten hommasin itselleni S-Etukortin, päätin koittaa keskittää ostoksiani mahdollisimman paljon kyseiseen kaupparyhmään ja tyytyväisenä olenkin saanut huomata sen kannattaneen. Kultaiselle keskittämiseni tielle on kuitenkin ilmaantunut paikkakunnallani oleva, kyseisen ryhmän piruileva besa-automaatti, joka tuntuu ottaneen minut piruilunsa kohteeksi.
Viime viikolla kun olin yrittämässä tankkaamista, luki näytöllä syötä kortti tai seteli tekstin sijaan syötä kortti. Sehän ei minua haitannut, koska lähes poikkeuksetta vingutan näissä tilanteissa korttia. Se minua kuitenkin haittasi, että kehotuksesta huolimatta masiina ei tahtonut ottaa sisuksiinsa minkäänlaista korttia. Onneksi löysin lompakostani setelin, jonka kone sitten suostuikin hyväksymään, mutta ne pirun bonukset kyllä jäivät saamatta ja temppuilevan masiinan vuoksi myöhästyin tietenkin myös töistä.
Tällä viikolla olin taas menossa tankkaamaan ja hermojani koeteltiin jo siinä vaiheessa, kun molemmilla puolilla oli autot ja kuskit keskustelivat toistensa kanssa sen sijaan, että olisivat vain tunkeneet letkua reikään. Mieleni olisi tehnyt huudattaa torvea, puida nyrkkiä ja valaista näille vitun vatipäämammoille, että joillakin on oikeasti kiire töihin, torikokoukset he voisivat hoitaa jossain muualla kuin tankkauspisteellä. Hillitsin kuitenkin itseni ja kaasutin mielenosoituksellisesti automaatille, kun se oli vihdosta viimein vapautunut.
Siinä vaiheessa, kun olin tunkenut "pistoolin" tankkiin, aloin ihmettelemään kun mitään ei tapahtunut. Uudestaan kortteja syöttämään. "Kortti ei kelpaa" Mitä helvettiä???
Onneksi minulla oli vieläkin muutama seteli lompakossa(yleensä käteisenä saattaa lompakosta löytyä juuri ja juuri 5 senttiä) ja sain kuin sainkin menovettä autooni. Bonuksia ei tälläkään kertaa ropissut. Minunlaiselleni fanaattiselle kortinhöylääjälle tälläiset toistuvat tilanteet aiheuttavat kohta maailmanlopun ja olenkin vahvasti sitä mieltä, että jos kyseinen pensamaatti vielä kerrankin kohdallani temppuilee, niin otan yhteyttä kuluttajaviranomaisiin ja teen valituksen syrjinnästä. Minua aiemmin jonossa olleet kun saivat autonsa tankattua ja vika osui "yllättäen" juuri minun kohdallani. Kortissakaan ei vikaa ollut, sillä kyseisen kaupparyhmittymän kassalla se kuitenkin myöhemmin samana päivänä toimi moitteettomasti.

Laiskiaisen deittailu jatkuu

2009-01-30T08:44:00.002+02:00

Tiistaista alkaen olen aktiivisesti käyttänyt työaikana hyödyksi viettämällä suuren osan ajasta deittisivustolla (toki työnteon lomassa). Tähän mennessä viestejä eri miehiltä on tullut noin 70(?!?). Joukkoon on mahtunut lukematon määrä lukutaidottomia ääliöitä, mutta myös vajaa 10 kappaletta sellaisia, joiden kanssa olen halunnut tehdä hieman tarkempaa tuttavuutta.
Profiilissani kerroin hakevani iältään 24-35 vuotiasta miestä. Varmaankin neljännes miehistä on ollut yli 35-vuotiaita "ikä on vain numeroita"-tapauksia. Niinpä niin, ikä on vain numeroita niin kauan, kun naisella on ikää yli kymmenen vuotta vähemmän kuin miehillä. Olen saanut myös ehdotuksen olla valokuvattana ja toisen ehdotuksen tienata hyvin rahaa leikkimällä Lady Dominaa rikkaan, alistuvan miehen kanssa. Kiitos, mutta ei kiitos.
Eräs "pelimies" tiedusteli olenko seikkaillut koska viimeksi, otinko suihin ja tavattaisiinko illalla. Ei todellakaan, kiitos.
Eräs kenen kanssa aloin viestitellä, kysyi muutaman viestin vaihdettuamme kelpaisiko hän minulle(?!?) Jos tuollaista tarvitsee kysyä, niin kiitos, mutta ei kiitos, et kelpaa (kysymyksen sävystä sai siis vaikutelman, että henkilöllä on pahoja itsetunto ongelmia,etc).
Yhden miehen kanssa viestittely loppui siihen, kun viestissä oli kolme kysymystä, joissa jokaisen perässä oli 2-3 kysymysmerkkiä. Tunnustan, vaihdoimme muutaman viestin, mutta kun yltiöpäinen kysymysmerkkien viljely jatkui, niin minä hiljenin.
Olen pilkunnussija, kuten olen aiemmin todennutkin.
------------------------
Jotain plussaa kuitenkin.
Minulla on tänään lenkkitreffit, joita odotan suhteellisen innokkaana, sillä ainakin tähänastisten viestien ja puhelimessa puhumisen perusteella meillä on synkannut ihan hyvin ja kaveri on vaikuttanut suhteellisen tervejärkiseltä (mikä ei tietenkään oikeasti todista vielä yhtään mitään).
Siitä lisää maanantaina.

Laiskiainen deittailee

2009-01-27T14:20:00.002+02:00

Eilen minun piti siivota. Paino sanalla piti, sillä homma pääsin jopa niin pitkälle, että otin imurin kaapista esiin.
Tänään päätin luoda deittiprofiilin, sillä työkaverini kertoi eilen, että hän on tutustunut tapailemaansa mieheen juurikin kyseisen deittisaitin kautta.
Luovuus joutui koetukselle jo nimimerkin keksimisessä ja siihen menikin varmaan tunnin verran aikaa, vaikka valjastin kaikki työkaveritkin heittelemään ideoita. Ideat olivat kuitenkin aivan liian "harhaanjohtavia", mitä tulee siihen, että minkälaista seuraa olen hakemassa.
Monien mutkien kautta profiilini on kuitenkin nyt luotu ja viestejäkin on jo alkanut kiitettävällä tahdilla satelemaan. Ikävä kyllä, suurin osa miehistä on osoittautunut lukutaidottomiksi, mitä ikään ja seuran laatuun tulee, mutta sehän oli aivan ennakoitavissa.
Seuraavat päivät tulenkin varmasti ruotimaan nettideittailun saloja.

Kaiken se kestää

2009-01-26T10:37:00.003+02:00

Nokialaiseni kestävyyttä on viime kuukausina koeteltu toden teolla. Ensin onnistuin uittamaan sen vessanpöntössä(kuten olen aiemmin maininnutkin). Sitä en muista, tulinko maininneeksi, että päivän parin päästä puhelin heräsi henkiin, vaikka en sitä mitenkään sen kummemmin kuivaillut. Puhelin on luonnollisesti myöskin lentänyt ja tippunut lukemattomia kertoja.

Uusin ja uittamisen ohella rankin koettelemus sille tapahtui eilen; lapseni nimittäin koitti "paistaa" puhelimeni, tosin ilman pannua. Puhelin oli siis lieden päällä latautumassa, kun tajusin, että levy on päällä. Puhelin levyltä pois ja levy sammuksiin. Kuten arvata saattaa, puhelin oli tulikuuma, "takakansi" oli mukavan sulanut ja kupruileva, akku epämuodostunut ja sim-korttikaan ei vahingoilta säästynyt. Sim-kortti kuitenkin toimi, kunhan sen sai kiskottua ulos. Loistavaa.
Lasta manaillen soittelin tuttaville tiedustellen löytyykö ylimääräistä 3g-puhelinta. Kotiin päästyäni (tämä nimittäin tapahtui kylässä) päätin kuitenkin kokeilla toisella akulla toimisiko puhelin ja hämmästys oli suuri, kun se toden totta meni päälle ja toimi moitteettomasti.
Noutaessani huoltoliikkeestä puhelimeen uutta takakantta ja kertoessani puhelimeni seikkailuista, totesi myyjä naureskellen että täytyihän se puhelin uimisen jälkeen jollain kuivattaakin. Niinpä niin. Luojan kiitos, että puhelin/akku ei räjähtänyt hellalla, sillä en halua edes ajatella mitä siitä olisi voinut pahimmillaan seurata. Kerrankin minulla oli onni myötä.

Kuinka paljon on paljon/ liikaa?

2009-01-23T11:06:00.002+02:00

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, kuinka väärin on se, että jos mies harrastaa seksiä usean naisen kanssa, se on vain normaalia ja naiset ovat sulkia hatussa. Kun nainen harrastaa seksiä usean miehen kanssa, niin nainen leimautuu hutsuksi, jakorasiaksi, helpoksi, yms..
Pitäisikö sinkkuna elelevien naisten sitten pidättäytyä kokonaan seksistä vastakkaisen sukupuolen kanssa?!? Ja kuinka monen kanssa nainen sitten "saa" harrastaa seksiä ennen leimautumista? Eli kuinka paljon on paljon, montako miestä on liikaa?
Onko raja 10, 20,30,50, vai enemmän?
tahtoisin myös huomauttaa, että jos esimerkiksi noin 30 vuotias nainen ei ole ollut yhdessäkään pidemmässä parisuhteessa ja on harrastanut seksiä vaikkapa 30 miehen kanssa, niin jos oletettaisiin että hän olisi menettänyt neitsyytensä 17-vuotiaana, niin se tekisi VAIN vajaa 3 eri miestä vuodessa, mikä ei mielestäni ole todellakaan suuri luku. Ja itse olen sitä mieltä, että vaikka siinä välissä yksi muutamankin vuoden parisuhde olisi, niin silti saldo ei ole mitenkään "liikaa".
Nyt toivoisinkin, että jokainen, joka tämän lukee, kommentoisi oman näkemyksensä asiasta ja mielipiteensä siitä, että kuinka paljon on paljon. Kiitos.

New, fresh look and horny mind

2009-01-22T13:20:00.003+02:00

Vaikka eilinen päivä alkoikin hieman toisella tavalla, kuin olin toivonut (eli lapsi herätti minut jo viiden jälkeen kömpimällä viereeni ja hakaten minua leluillaan, vaikka olisin kerrankin saanut nukkua puoli 7 asti) niin päivän kokonaissaldo on varsin tyydyttävä.
Puoli 8 jälkeen istahdin hammaslääkärin tuoliin puhelimen handsfreen kautta voicea kuunnellen, valmiina luovuttamaan viimeisenkin viisaudenmuruseni. Operaatio Leikkaus sujui niinkin hyvin, etten edes huomannut missä vaiheessa hammas oli poistettu, vaan havahduin siihen, kun kuulin hoitajan puhuvan tikkien laittamisesta. Siinä vaiheessa vielä ihmettelin, että eivät kai he nyt vielä tikkaa kun hammaskin on vielä paikallaan. Vaan eipä sitten ollutkaan.
Koska lapsi oli normaaliin tapaan hoidossa, oli suunnitelmissani mennä seuraavaksi 3 tunniksi höyhensaarille, mutta tottahan toki kävi niin, etten loppujen lopuksi saanut nukahdettua (mikä on tätä nykyä hyvin harvinaista minulle) ja jouduin tyytymään epämääräiseen torkkumiseen.
Puolen päivän jälkeen lähdin kohti kaupunkia, sillä klo 13 minulla oli aika kampaajalle-ensimmäistä kertaa noin 3 vuoteen. Kampaajan kanssa keskustelimme kaikesta mahdollisesta ja hämmästykseni oli suuri kun hän vielä muisti minut, vaikken ollutkaan todella pitkään aikaan käynyt.
Puoli neljän maissa olin saanut hiuksiini uuden lookin:leikkauksen,värin, raidat ja kaiken lisäksi kestovärjäyksen ripsiin ja kulmiin (ISO KIITOS vielä Minnalle lahjakortista). Upeaa.

Nyt, kun peilistä katsoo vihdoinkin takaisin enemmän ihmistä muistuttava hahmo, alkoi taas vanha tuttu tanssijalka heilumaan sen merkiksi, että baariin pitäisi päästä ja "siinä sivussa" löytää taas miehenpuolikas, jotta kuiva kausi ei tällä kertaa venyisi kohtuuttoman pitkäksi. Sillä jos luvassa olisi yhtä pitkä tauko, kuin mitä ennen pikkujouluja, niin, noh, varmaan raiskaisin ensimmäisen vastaan tulevan miehen. Ei hyvä sekään.
Mihin ne kaikki "satunnaisen säännöllistä seksiä-säädöt", joita minulla aiemmin oli useitakin, ovat kadonneet? Siinä mielessä minulla on ollut harvinaisen huonoa tuuria kahden viimeaikaisen hoidon kanssa, että kumpikin tapaus(valitettavasti) on sellaisia, että tälläistä vapaata suhdetta (tai mitään muutakaan suhdetta) ei ole mahdollista lähteä luomaan ja toiselle en sellaista edes ehdottaisi (hetkinen, lasketaanko kännissä lähetetty ehdotus revanssista mukaan?). Laskettiin tai ei, niin järjellisesti ajatellen seksisuhde työkaverin kanssa ei varmastikaan olisi mikään viisas valinta. Hitto, olisi ehkä sittenkin pitänyt pikkujouluissa valita toisin, koska siinä olisi ollut edes jonkinlainen mahdollisuus epäsäännölliseen säätöön ja vieläpä varsin fiksun oloisen, hiton hyvännäköisen-ja kroppaisen miehen kanssa. Miksi, oi miksi, en valinnut häntä?
Outs, juuri muistin, että minullahan on hänen puhelinnumeronsa, mutta sopivuussyistä en voi kyllä yhteyttä ottaa ja tokkopa hänkään minulla soittaa, tilanteestaan johtuen.
Perkele, olen kohta siinä tilassa että menen soittamaan naapurin komistuksen ovikelloa "lainatakseni vaikkapa porakonetta".

Äly hoi

2009-01-20T11:47:00.003+02:00

Hieman pettyneenä joudun toteamaan, että tapaninpäivän jälkeisen päivän kuvaus ei sujunut niin koomisella tavalla, kuin oli tarkoitus, johtuen yksinomaan siitä, että aivosoluni ovat ilmeisesti kuolemassa sukupuuttoon, aiheuttaen muiden ongelmien lisäksi myös "nuoruusiän dementiaa".
En myöskään ymmärrä sitä, että jos aloitan tekstin kirjoittamisen tänään, tallennan sen luonnoksena ja viimeistelen ja julkaisen parin päivän päästä, niin miten se näkyy sillä päivämäärällä, jolloin olen kirjoittamisen alun alkaen aloittanut, eikä sillä, jolloin teksti tulee julkisesti näkyville?!? Voisiko joku viisaampi valaista vähä-älyistä?
Otsikon tavallisimmin tunnettu veriohan on "Äly hoi älä jätä", mutta päätin jättää kaksi viimeistä sanaa pois, koska niin on jo ehtinyt tapahtumaan, enkä omista aikakonetta jolla voisin palata ajassa taaksepäin. Ja vaikka omistaisinkin, en ole yhtään varma siitä haluaisinko loppujen lopuksi muuttaa mitään asioita, koska pienenkin virheen/tapahtuman muuttaminen voisi muuttaa radikaalistikin elämääni ja tulevaisuuttani, enkä välttämättä olisi juuri tässä, juuri nyt.

Voihan video

2009-01-19T13:06:00.003+02:00

Olipahan taas viikonloppu. Ja Masentava Maanantai. Lauantaina pakkanen paukkui niin, että hyvä että uskalsi nokkansa ovesta ulos pistää. Minä podin vuosisadan väsymystä (tietenkin, koska olin nukkunut kunnon yöunet-mikä ihme siinä on että 3-5h unien jälkeen olen pirteä, mutta jos nukun yli 6 tuntia, olen kuin perseeseen ammuttu karhu), eikä Rakas Lapseni tietenkään halunnut nukkua päiväunia. Minä halusin. Kävin siis sohvalle makaamaan, vedin peiton korviin ja koitin levätä- aika turhaan. Jossain vaiheessa lapseni päätti luovuttaa ja antaa erävoiton Nukkumatille, tullen mahani päälle nukkumaan. Myöhemmin havahduin toteamaan, että ulkona oli jo pimeää ja olin varma siitä että kello on nyt aivan liikaa. Ryntäsin keittiöön, missä ainoa toimiva kelloni tikitti ja sain huoahtaa helpotuksesta, sillä se oli "vasta" puoli kuusi. Ruokailu ei olisi siis pahasti myöhässä ja enköhän saisi Jamin normaaliaikoihin nukkumaankin.
Loppuillan vietin "huumattuna"sohvalla, karkkia, popcornia, pizzaa ja kaikkea muuta mahdollisimman epätervettä mutustaen. Kohta kuitenkin lienee syytä alkaa tarkkailemaan mitä kaikkea sitä suuhunsa tunkee, sillä perjantaina käydessäni sairaalassa vaa`alla, en ullut silmiäni uskoa kun se näytti painokseni 49?!? Tiedetään, teistä se on älyttömän vähän ja puistelette päätänne minun paniikilleni, mutta minä olen painanut sen verran ainoastaan silloin kun olin raskaana, joten olen oikeutettu pyörittelemään päässäni ajatusta herkuttomasta helmikuusta, jotta painoni tippuisi normaalilukemiin, eli 46 tai alle.
-----------------------------------------
Sunnuntaina Rakas Lapseni oli taas sitä mieltä, ettei hän halua nukkua päiväunia, joten hänpä päätti osoittaa "KapinaApinan" kykynsä ja kiipesi pinnasängyn laidan yli, ensimmäistä kertaa.
Illalla kuuden aikaan, kun lähdimme koiran kanssa ulos, oli lapsi niin väsynyt että saatuani hänelle ulkovaatteet päälle ja nostettua syliini, hän simahti samantien.
Yöunille hän ei sitten olisikaan halunnut mennä ja sainkin taistella noin tunnin verran ennen kuin hän suostui pysymään sängyssä ja nukahtamaan.
Yöllä kolmen maissa kömpiessäni makkariin sohvalta, johon olin nukahtanut, hän heräsi, eikä auttanut muu kuin ottaa hänet viereeni nukkumaan. KapinaApina kuitenkin riehui ensin puolisen tuntia ja oikaisi sitten itsensä poikittain sänkyyni, jotta minun olisi nukuttava mahdollisimman pienessä tilassa, mahdollisimman epämukavasti.
---------------------------------------------
Aamulla havahduin unesta ja olin varma että kello on aivan liikaa, sillä tunsin puhelimen kädessäni ja koska läppä oli auki, se tarkoitti sitä, että olin räplännyt herätyksiä ja muistutuksia. Normaalisti nousen sängystä siis kuudelta ja kello oli nyt 6;45. Salamana ylös ja pyörremyrsky vaihde silmään. Ehdin kuin ehdinkin töihin ajoissa.
Viikon työvuorolistaa selatessani silmiini osui, että työvuorokseni oli laitettu 8.15-16.15! Mitä helv..Tästäkään ei tietenkään oltu informoitu millään tavoin, eikä hommassa ollut enää päätä eikä häntää. Onko Suuri Johtajamme ottanut tavaksi ilahduttaa minua tästedes joka maanantai jonkinlaisella yllätyksellä, jotta viikko alkaisi varmasti mahdollisimman huonoilla fiiliksillä?!?
Onneksi en ole luvannut itselleni enkä muille viettää tipatonta tammikuuta, sillä nyt alkaa siiderihammasta kolottaa sen verran, että taitaa työpäivän jälkeen olla Lindlissä käynti edessä. Olen koukuttunut Ananassiideriin.

Ei pysty

2009-01-15T15:08:00.002+02:00

Olen käyttänyt puolet päivästä siihen, että olen luonnostellut postausta tapaninpäiväää seuraavasta päivästä, mutta ajatus ei tunnu kulkuvan, joten jätän sen viikonlopuksi hautumaan ja palaan aiheeseen jälleen maanantaina. Silmäni meinaavat väkisinkin painua kiinni ja saan tehdä todella töitä, jotten tipahtaisi tuolilta alas. Voisivat työkaverit hieman ihmetellä, jos yhtäkkiä kuuluisi kamala rysähdys suunnaltani (ei, he eivät ole tottuneet vielä aivan kaikkeen. Tahtoisin painua nukkumaan puoleksitoista vuorokaudeksi, mutta sen sijaan olen huomenna menossa klo 7.20 sairaalalle, jossa pojalle laitetaan putket korviin. Ottaisivatkohan he pojan sisälle viikonlopuksi, jotta minä voisin nukkua kunnon kauneusunet (tosin tämän pärstän kanssa pitäisi kyllä nukkua se 100 vuotta)? 35 minuuttia, eli 2800 sekuntia työaikaa tällä viikolla jäljellä (tuntien laskeminen on aivan liian tavanomaista). Adios Amigos!

Päivä Tapaninpäivän jälkeen

2009-01-15T11:37:00.003+02:00

Aamulla heräsin jo lähes kukonlaulun aikaan Hra X:n kainalosta. Tulin siihen tulokseen, että jos johonkin miestä tarvitsen, siis muuhun kuin seksiin, niin juuri siihen kainalossa nukkumiseen.
Herättyään hän hauskuutti minua tiedustelemalla että mitä ihmettä oikein olemme yöllä tehneet, harrastaneet joitain sm-leikkejä kenties, koska hänellä oli ranne "paskana". Hetken asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että se johtunee todennäköisemmin yöllisestä kaatumisesta kuin liian rajuista petipuuhista. En minä sentään mikään Lady Domina ole (tai ainakaan en sitä tällä tunnusta).
Iltapäivällä lähdin koiran kanssa saattelemaan X ja painuin kotiin potemaan huonoa oloa. Koira osoittautui petturiksi ja ilmaisi selvästi kaipaavansa miehistä seuraa, sillä se olisi ollut kovaa vauhtia menossa X:n kanssa samaan autoon. Saanen huomauttaa, että kotona ei ole akkavaltaa, sillä tällä hetkellä olen ainoa oman sukupuoleni edustaja kodissani. Lapsi ja eläimet ovat kaikki vastakkaista sukupuolta. Testosteronia on siis minun mielestäni jopa enemmän kuin tarpeeksi.

Tuomio tuli

2009-01-15T10:43:00.002+02:00

Kävimme siis eilen eläinlääkärissä. Mikä ihme siinä on, että aina kun on kauhea kiire, niin joku idiootti ajaa edelläsi 20km/h hiljempaa, kuin olisi sallittua ja tottakai vastaantulevaa liikennettä on sen verran, että et pääse kyseistä idioottia ohittamaan. Vihdoinkin alan ymmärtämään amerikkalaisia, jotka saattavat tahallaan ajaa toisen perään, sillä niin olisin tehnyt minäkin, jos olisi ollut rahaa maksaa vauriot. Pahaksi onneksi ei ollut.
Myöhästyimme vain vajaat viisi minuuttia (mikä on minulta kohtalaisen hyvä saavutus) ja kissankoppa nostettiin pöydälle. Tarkistettuaan ulkoisesti kissan, eläinlääkäri totesi että kyseessä tuskin on diabetes, vaan hn epäilee munuais-tai maksavikaa, jonka todentaminen onnistuu verikokein. Verikokeiden otto ei Piriltä ei kuitenkaan ollut niin helposti tehtävissä, sillä suonet olivat pienen pieniä, koska kissa oli päässyt kuivumaan niin pahasti. Lopulta löytyi kohta, johon neulan saattoi pistää ja hämmästykseni oli suuri, kun kissa ei reagoinut siihen millään tapaa. Verta tuli hyvin vähän kerrallaan ja olin jo aivan varma, että siitä ei saada edes näytteitä otettua, mutta ihmeen kaupalla se kuitenkin onnistui. Tämän jälkeen kissa päätettiin nesteyttää, sitten voisimme mennä kotiin odottamaan tunnin sisällä tulevaa puhelua testien tuloksista. Mukaani sain pari purkkia ruokaa ja ohjeituksen, että jos kissa ei suostu itse syömään, niin sitten sitä pitää pakkosyöttää ruiskun kanssa. Se kun olisi pakko saada ruokailemaan.
--------------------------
Päästyämme kaverini luokse, joka oli sitä mieltä, että hän voi vielä kissaa pitää, kokeilimme antaa sille ruoka-ja sehän jopa söi sitä, ilman mitään pakottamista. Loistavaa!
Jonkun ajan kuluttua eläinlääkäriasemalta soitettiin ja kerrottiin verikokeiden tuloksent; kuten lääkäri oli arvellutkin, niin Pirillä oli munuaisten vajaa-toiminta. Se tulisi saamaan siihen lääkettä ja olisi erikoisruokavaliolla koko loppuelämänsä, kuinka pitkä aika se sitten onkaan. Mitään ylimääräisiä herkkuja kissalle ei myöskään saisi jatkossa antaa.
Onneksi sairaus selvisi ja kissa on edelleen hengissä. Jos emme olisi eilen menneet lääkärille, niin tänään siihen ei varmastikaan olisi enää tarvetta ollut, sillä kissa olisi kuivahtanut kokonaan. Kuukauden päästä otetaan uudet verikoeet ja katsotaan tilannetta uudelleen. Aiheesta siis lisää silloin.

Toivotaan parasta, pelätään pahinta

2009-01-14T10:09:00.002+02:00

Sain eilen illalla puhelun ystävältäni, jonka äidin luona yksi kissoistani on väliaikaisesti majaillut. Kissa ei ole muutamaan päivään syönyt ruokaansa, eikä juurikaan käynyt tarpeillakaan. Henkikin on alkanut haisemaan siltä itseltään. Otin puhelun siskolleni, joka kertoi, että kyseessä on lähes varmasti diabetes ja jos henkikin jo haisee eikä kissa syö, niin sairaus on luultavasti edennyt niin pitkälle/pahaksi, ettei mitään ole tehtävissä. Helvetin helvetin helvetti. Kyllähän minä aina vitsailen, kuinka haluaisin listiä eläimeni ja soisin karvanaamoja olevan vähemmän kuin mitä niitä on, mutta puheet ovat aivan eri asia kuin todellisuus ja itkuhan siinä tuli, kun ajatteli että mitä jos kissa oikeasti lopetetaan.
Tänään soitin kunnaneläinlääkärille, joka kehotti olemaan suoraan yksityiselle puolelle yhteydessä, saavat kuulemma otettua verikokeet, etc paremmin. Mitäs se kunnaneläinlääkäri sitten tekee?!? Noh, ohjeistuksen mukaan otin yhteyttä yksityiselle eläinlääkäriasemalle, jossa olen aiemminkin käynyt ja jossa henkilökunta on hyvin mukavaa. Sain ajan vielä tälle päivälle, klo 12.15. Luojan kiitos eläinlääkäreille ei ole samanlaisia jonoja kuin ihmisten terveysasemille ja ajan saa tarvittaessa samalle päivälle (joo, siis kyllähän niitä päivystysaikoja ihmislääkäreillekin on, mutta paljon hankalampaa sellaista aikaa on koittaa saada).
Huomenna olen tässä asiassa siis viisaampi ja toivon mukaan edelleen 4 kissan omistaja.

Katsaus nykyhetkeen

2009-01-12T15:30:00.004+02:00

Näiden joulustoorien väliin pikainen tämänhetken päivitys.
Tänään olen ollut todella, todella pahalla päällä aamusta asti ja työtovereita varoitinkin mainitsemalla, että he voivat tänään kuulla jumalattoman määrän vee alkuisia sanoja suustani. Pahoittelut siitä heille siis jo etukäteen.
Tämä kerta poikkesi kuitenkin muista huonoista aamuista siten, että en ollut noussut sängystä väärällä jalalla ja töihin lähtiessäni olin jopa suhteellisen hyvällä päällä. Työmatkalla autoni muistutteli siitä, että pitäisi taas soittaa sinne korjaamolle ja pyytää tarkistamaan ohjauskulmat, tai muuten löydän itseni joku päivä vielä motarin aidasta, koska auton ohjaus on ihan hitusen viturallaan. Sekään päivä ei varmasti olisi kaunis.
Kun olin selvinnyt pulssia nostattavasta matkasta ja porhalsin töihin, huomasin tulleeni hyvin hiljaiseen ja pimeään toimistoon. WTF?!? Missä kaikki ovat, onko kaikille laitettukin jostain oudosta syystä työpäivä alkamaan vasta klo 9? Menen taululle katsomaan päivän työni, mutta tietenkään siellä ei vielä alkaneen viikon listoja oltu laitettu seinälle. Työvuorolistaani selaillessani huomasin, että työpäiväni olikin laitettu alkavaksi koko viikon klo 8.15, kuten muidenkin, elleivät tulleet jopa myöhempään. Otsaan kihosi metrin mittainen mulkku, kun aloin laskemaan paljonko miinus 0,25h:n vähennys tunneista tekee kuussa palkalleni ja manaamaan sitä, että miksi helvetissä ei tälläisestä asiasta tulla sanomaan ihmisille henkilökohtaisesti, sillä en minä normaalisti vuorojani katso, kun työ kuitenkin on 8-16, paitsi poikkeustapauksissa.
Sitä myötä kun vitutuskäyrä nousi, niin myös päänsärky alkoi ilmoitella aktivoitumisesta. Loistavaa, helvetin loistavaa.
Kaiken huipuksi sain kuulla, että olin varmaankin ainoa kenelle esimiehemme ei ollut kertonut työpäivän alkamisen siirtymisestä vartilla eteenpäin! Tahtoo Kotiin!!!

Tapaninpäivä

2009-01-12T14:48:00.004+02:00

Otsikosta huolimatta muutama sananen eilisestä. Eilen aamulla lähdimme ajamaan Liesjärvelle, tervehtimään yhtä Jamin kummeista perheineen. Menomatkalla nuokuin ratin ja penkin välissä, sillä 10-tien pitkä suora on niin puuduttavaa ajaa, etten yhtään ihmettelisi vaikka joku ruma(niin, päivän ei välttämättä tarvitse olla kaunis) päivä nukahtaisin rattiin ja löytäisin itseni ojasta, jollei joku muu sitä joutuisi tekemään, jos kävisi huonosti siis.

Vierailu sujui hyvin ja ahmin itseni täyteen megasuperhyvää kinkkua ja hyvää leipää. Kyllähän minulla sitä kinkkua kotonakin on, totta kai, mutta se ei vain valitettavasti ollut yhtään niin hyvää, kuin kinkun kuuluisi olla ja tästä traumatisoituneena aion jatkossa hinnasta välittämättä ostaa aiempina vuosina hyväksi havaitun merkkistä kinkkua. Eihän se nytkään rahasta ollut kiinni, vaan siitä etten yksinkertaisesti löytänyt sellaista, minkä olen aiemmin ostanut-johtuen ehkä hieman myöhäisestä ajoituksestani.

Koska olen perso kinkulle, niin minunhan piti tietenkin ostaa peräti 2 pientä kinkkurullaa, koska sopivan kokoista yhtä kinkkurullaa en löytänyt ja ajatus 2 kilon kinkusta ja siitä, että ahmisin sen hetkessä, oli huolestuttava. Minä kun haluan aina pakastaa osan joulukinkusta, jotta voin tehdä siitä laatikoita ja kastikkeita, nam.

Mutta niin, jospa palaisin itse asiaan, eli tapaninpäivään. Suhteestani ruokaan voinen varmastikin kirjoittaa joskus tulevaisuudessa enemmän.

Olin saanut jo paria päivää aiemmin päähäni, että tahtoisin lähteä illalla vähän juhlimaan, joten olin sopinut Jamin kummitädin kanssa, että hän ottaa Jamin yöksi itselleen. Kotiini kun en häntä mahdollisen miesvieraan vuoksi halunnut. Ilta läheni ja minulle oli epäselvää, että mihin edes olisin lähdössä ja kenen kanssa, mutta bileytsvimma oli sen verran valtava että päätin lähteä kaupunkiin vaikka sitten yksin.

Niin radikaaliin toimiin minun ei kuitenkaan onneksi tarvinnut ryhtyä, sillä työkaverini oli miehineen kapungissa, pienessä paikallisessa, jossa en ennen ollut käynyt.
Vietyäni lapsen hoitoon, suuntasinkin pikapikaa suihkuun ja sen jälkeen aloin imeä sisuksiini kiitettävällä tahdilla siideriä. Koska en ollut syönyt koko päivänä muuta kuin puolikkaan leivänpalasen, kihahti siiderit hattuun paremmin kuin olisin osannut toivoakaan.
Kundi nopeasti pihalle, kasvojen piirtäminen ja taksiasemalle (niinpä niin, ajattelin olla sporttinen ja kävellä sen vajaan puolen kilometrin matkan taksiasemalle).
Ihmetys olikin suuri, kun paikalle saavuttuani sain huomata, ettei näkyvissä ollut yhden yhtä taksia. Helvetin helvetti. Soitan taksinumeroon, tilaan taksin tolpalle, sytytän tupakan ja kiroan mielessäni sitä, että kävelin aivan turhaan, ihan yhtä hyvin olisin voinut soittaa sen saamarin taksin noutamaan minut kotiovelta. Taksi kuitenkin saapuu nopeasti, luojan kiitos ja koordinaatit kerrottuani lähtee suunnistamaan kohtii ravintolaa. Matka kuluu naispuolisen kuskin kanssa rupatellessa niitä näitä hirvistä ja ajamisesta ja mielessä pöyrivät taksiblogien tekstit, kun koitan muistella mitkä kaikki aiheet ovat sellaisia että kuskit joutuvat keskustelemaan niistä aina.
---------------------------
Lopulta pääsen perille ja näyttelemään henkkareita vastassa olevalle (komealle) portsarille, joka on ystävälleni luvannut ettei päästä minua helpolla.
Jossain vaiheessa iltaa baarimikko kiikuttaa minulle drinkkiä, vaikken ole sellaista tilannut ja kertoo että "joku tiskiltä" haluaa tarjota. Vai niin. En kai minä nyt ilmaisesta viinasta kieltäydy, varsinkin kun drinkki näytti houkuttelevalta, mutta olisi ollut mukava tietää kuka sen oli halunnut tarjota. Annan katseeni kiertää baaritiskin läpi ja bongaan yhden kiinnostavannäköisen tapauksen, jolle vilautan pienen hymyn. Ystäväni osoittelee minulle paria tyyppiä, jotka olisivat hänen mukaansa kiinnostuneita minusta; toinen on selvästi liian nuori ja toinen taas, ei vaan sytytä, vaikka yritystä kovasti onkin.
Siiderit nousevat enenevässä määrin päähän ja hetkittäin kadun, etten ollut syönyt mitään, sillä maailma tuntuu pöyrivän ympärilläni ollessamme ulkona tupakalla. Flirttailen portsarille.
Laulan karaokea, surkeasti, sillä edellisestä kerrasta on jo yli 2 vuotta aikaa. Hitto.
Jossain vaiheessa iltaa minule tulee juttelemaan se baaritiskiltä bongaamani mies ja selviää, että hän sen drinkin minulle tarjosi. Hänen kaverinsa kertoo älyttömästä "persemittarista" joka paljastaa kuinka sopiva pari on toisilleen. Suostun testiin, tietenkin, koska olen humalassa.
Olemme X:n kanssa kuulemma lähes täydellinen pari (just joo).
Ystäväni miehineen on lähdössä kotiin, ovat kuulemma kipeinä. Me olemme X:n kanssa tehneet sanattoman sopimuksen jatkaa iltaa yhdessä ja ystäväni onkin huolissaan siitä, kuinka tulen pärjäämään. Vakuutan, että selviän kyllä yksin ja että osaan kyllä pitää puoleni ja huolehtia itsestäni. Lähdemme X:n ja hänen kavereidensa kanssa kohti läheistä grilliä. Lyhyen matkan aikana hänen kaverinsa saavat päähänsä, että haluavat nähdä elokuvasuudelman. Suudelma on hyvä, mutta se elokuva-osuus ei oikein onnistu. Minä koukistan toisen jalkani ylös ja X päättää vaikeuttaa asiaa tekemällä "klassisen taivutuksen." Ei niin klassisesti lennemme molemmat asfalttiin ja vaikka kaadunkin "pehmeästi" X: päälle, onnistuin kolauttamaan pääni maahan ja hetken aikaa siihen koskee niin hemmetisti. X:n kaverit kiskoivat meidät maasta ylös, itsellä siihen olisikin tainnut muutama tovi mennä. Sen jälkeen X kaverinsa kanssa koitti saada minua heidän kanssaan käymään kaverin asunnolla "hakemassa X:n tavarat." En suostunut, vaan kerroin odottavani ulkona, enkä edes tiedä miksi. Lopulta tavarat (ja grilliruoka) jäi kuitenkin noutamatta, sillä taksi porhalsi paikalle. Suunta kotia kohti, Hra X:n kanssa..
Loput voitte varmaankin arvata;)

Jouluaatto

2009-01-12T10:31:00.003+02:00

Jamin herättäessä minut ennen seitsemää, oli vaikeata kuvitella, että nyt se jouluaatto sitten on. Ulkona avautuva "valkoinen" maisema kuitenkin hieman loi fiilistä ja niinpä aloitinkin oikean riisipuuron keittämisen.

Aamiaisen jälkeen ulkoilutimme koiran ja vietimme leppoisaa ja rauhallista päivää leikkien ja pelleillen, kunnes tuli aika laittaa laatikoita uuniin lämpiämään. Mahtavaa, kun ei tarvinnut murehtia siivousta, tai mitään muutakaan ja saattoi vain olla ja rentoutua.

Hyvää mieltä kesti siihen asti, että aloin laittamaan ruokia tarjolle, sillä yritykseni luoda enemmän joulua laittamalla ruokapöydälle pöytäliina, oli tuhoon tuomittu;lapsesta kun oli niin kivaa repiä liinaa kokoajan alas. Jouluruuat eivät myöskään tehneet Jamiin suurempaa vaikutusta, vaan ruokakaukalo täyttyi tasaiseen tahtiin ulos syljetyistä ruuista. Noh, saipahan koirakin osansa jouluruuista.

Jotakuinkin puolen päivän maissa yksi Jamin kummeista soitteli ja kyseli, että josko haluaisimme mennä heille availemaan lahjoja ja syömään, sillä heidän vieraansa olivat joutuneet perumaan tulonsa vatsatautiepidemian vuoksi. Olin kyllä päättänyt viettää joulun kotona, mutta samapa kai tuo, kun ei sen kaemmaksi tarvitsisi lähteä, vaan heille pääsisi noin 10 minuutissa autolla. Lupasin, että Jamin nukuttua päiväunensa lähtisimme heille.

Ikävä kyllä, lapsi vain ei suotunut nukkumaan niitä pirun päiväunia, jotka olisivat minullekin tulleet tarpeeseen, sillä kolmen tunnin yöunet edellisenä yönä eivät olleet saaneet minua kunnolla elävienkirjoihin.

Lapsi itki ja huusi, minä raivosin ja meinasin itkeä. Olin turhautunut. Olisin toivonut, että olisin omistanut korvatulpat, joilla olisin voinut vain tukkia korvani siltä huudolta ja vaipua unien ihanaan maailmaan. Joulufiilis katosi ja tunsin itseni hirviöksi, kun en pystynyt kokemaan minkäänlaista empatiaa tuota huutavaa lastani kohtaan, vaan ainoastaan kurkkua kuristavaa, kädet nyrkkiin saavaa, puhdasta raivoa ja turhautumista.

Muutaman tunnin yrittämisen jälkeen minä lopulta luovutin; lapsi ei halunnut nukahtaa, vaikka väsynyt olikin ja minäkään en paljon kaivattuja kauneusuniani saisi. Lapsi tulisikin olemaan kyläpaikassa todella loistavalla tuulella väsyneenä, eli ei kun matkaan. Saisipahan ainakin joku muukin kuin minä, kuunnella sen kiukuttelua.

--------------

Kyläily sujui kuitenkin yllättävän hyvin ja Jami jopa suostui hieman maistelemaan jouluruokia, eikä ärripurrikaan nostanut päätään ja päästänyt valloilleen isoa känkkäränkkää.

Kun tuli lahjojen availun vuoro, ei Jami meinannut oikein ymmärtää ideaa, mutta kyllähän hän sitten muutaman paketin auki repi. Tänä jouluna pukki toikin paljon erilaisia älämölä-äidillä lähtee järki-leluja, mutta itseänipä saan siitä täysin syyttää, sillä suurin osa oli nimenomaan minun ostamiani. Paras lahja Jamin mielestä oli (yllätys, yllätys) lasten oma MiniRowenta-Imuri ja sillä hän alkoikin heti siivoamaan. Jamin kummitäti ja hänen pikkusiskonsa taas ihastuivat Jamin todella kova-ja ärsyttävä-ääniseen leluun, jota en olisi ostanut jos olisin kaupassa tullut painelleeksi nappuloita hieman kauemmin. Noh, pitäähän sitä nyt lapsella leluja olla..
Iltasella, kun matkasimme kohti kotia, lapsi oli tietenkin niin väsynyt, että nukahti autoon. Niin olisin minäkin tehnyt, jollen olisi ollut ratin takana ajamassa.
Pikaiset iltatoimet, lapsi nukkumaan ja itse vaakasuoraan asentoon sohvalle, home sweet home.
Mässäilyä ja televisiota, tosin telkkarista olisi voinut tulla parempiakin ohjelmia, mutta sopivassa olotilassa sitä nyt katsoo melkein mitä vain.
Siinäkö se Joulu nyt sitten oli?

Jouluaaton Aatto

2009-01-09T10:47:00.004+02:00

Vietyäni lapsen hoitoon aloitin mahdottomalta näyttävän urakan; Minä siivosin, jynssäsin ja puunasin ja koska olen tämän asian suhteen joulun alla hieman pakkomielteinen, niin lattiathan piti tietenkin pestä konttaamalla sellaisen saatanan pienen rätin kanssa ympäri huushollia.

Aikaa kului ja selkä paukkui, mutta vihdosta viimein saatoin olla lopputulokseen tyytyväinen ja ihailla puhtaana kiiltelevää asuntoa. Edellisenä iltana olin saanut jopa sohvan putsattua sellaisella vaahtopesuaineella, joten kerrankin sekin olin tahraton ja kaipasi nyt vain sohvansuojausainetta, jota en edelleenkään ollut tullut hankkineeksi, vaikka sitä viimeiset kaksi vuotta olinkin aktiivisesti suunnitellutkin. Sitten pitikin jo lähteä viimehetken ostoksille, sillä aattona minulla ei ollut pienintäkään kiinnostusta lähteä viimehetke ruuhkaan, eikä varsinkaan lapsen kanssa.

Iltapäivä kului sinkoillessa ympäri kaupunkia ja mielessä pyörivät kaikki vielä tekemättömät asiat, illasta taitaisikin tulla hyvin pitkä.
Illalla kello läheni yhdeksää siinä vaiheessa, kun otin lehtitaikinalevyt ja piparitaikinan pakastimesta sulamaan leipoakseni pipareita ja torttuja. Kinkkukin oli vielä paistamatta, kuusi kyhäämättä, lahjat paketoimatta ja ties miten monta miljoonaa asiaa tekemättä. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.
Kun leivonnaset oli paistettu ja kinkku laitettu uuniin, oli aika alkaa paketoimaan lahjoja.
Lahjojen paketointihan on ihan kivaa, silloin kun ei ole miljoonaa muutakin asiaa jotka pitäisi tehdä. Seuraavana jouluna taidan ennakoida kiireen ja annan paketointipisteiden hoitaa työn puolestani.
Vihdoin, kun kaikki pakolliset lahjat oli kääritty papereihin (niinpä niin, minähän en sitten jaksanut kaikkia paketoida, koska osan lahjan saajista näen vasta joulun jälkeen), oli aika aloittaa kuusen pystytys. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä muovikuusi oli minulle aivan uusi tuttavuus ja koska olin ostanut sen tarjoustalosta, ei jalankäyttöohjeissa ollut tietenkään sanaakaan suomeksi. Noin puolen tunnin verran koitin taistella kuusenjalkaa kokoon, siinä kuitenkaan onnistumatta. Jos en olisi pelännyt lapsen heräävän, olisi koko hemmetin jalka lentänyt täysiä seinään, mutta sen sijaan tyydyin paiskomaan vain ruuveja ympäri olohuonetta.
Onneksi varastossa oli olemassa vanha, muovinen kuusenjalkani, jota lähdin yön tunneilla hakemaan. Hieman tuli hiipparimainen olo, kun toikkaroi varastoa kohti kello yhden maissa yöllä.
Haettuani kuusenjalan ja asenneuttuani ensimmäisen osan kuusesta jalkaan kiinni, sainkin huomata (tottakai, kun on kyse minusta), että olin laittanut jalkaan kiinni vahingossa kuusen keskimmäisen osan. Ei ottanut yhtään päähän ei, kun aloin irrottamaan väärää osaa ja asentamaan oikeaa. Lopulta minulla oli kuitenkin ihan kivannäköinen kuusi olohuoneessa pystyssä, ainakin toistaiseksi, kissat kun osoittivat "lievää" mielenkiintoa potentiaalista kiipeilypuuta kohtaan. Seuraava vaihe olikin sitten kuusen koristelu. Voi kuinka odotankaan sitä aikaa, kun Jami on tarpeeksi iso koristelemaan kuusta kanssani. Kun kuusi oli koristeltu, oli vielä valojen asentaminen jäljellä. Sainkin huomata, että piuhat olivat pienesti solmussa ja muutama lamppukin oli palanut, eikä varalampuista tietenkään ollut mitään havaintoa. Whatever, kunhan on kuusi ja muutama valo.
Uurastuksen päätteeksi päätin vielä suihkuttaa sohvaan sitä vihdosta viimein ostamaani sohvansuoja-ainetta. Myyjä kyllä kertoi sen "hieman haisevan", mutta siihen käryyn, mikä siitä syntyi en todellakaan ollut varautunut. Ei muuta kuin kaikki ikkunat auki ja äkkiä parvekkeelle, sillä hetken aikaa luulin oikeasti tajun lähtevän. Jatkossa ostan kyllä sitä hajutonta versiota, vaikka kuka sanoisi ja mitä, sillä tiedustellessani sen ja normaalihajuisen eroja, sanoi myyjä että pääsääntöisesti he myyvät sitä tavallista ja onpa joku kehunut sitä paremmaksikin. Eipä sitten tullut myyjälle mieleen kysyä, onko taloudessa eläimiä, sillä näin sieluni silmin, kuinka aamulla makuuhuoneesta tullessani törmäisin lattialla kyljellään makaaviin, hajuun tukehtuneisiin eläimiini.
Viimein, puoli neljän jälkeen yöllä, oli kaikki asiat tehtynä, lukuunottamatta riisipuuroa, jonka ajattelin aamulla keittää.
Päivästä oli kuin olikin tullut hyvinkin pitkä, enkä ollut edellisenäkään yönä kovin kummoisia unia nukkunut. Onneksi en aamulla herätessäni tiennyt, mitä päivä tullessaan tuo, sillä silloin ajattelin vielä pääseväni nukkumaan 1-2 maissa yöllä, viimeistään.
Sitten kun löytäisi sen joulumielen vielä jostakin.

Loman alku

2009-01-08T15:04:00.007+02:00

Ansaittu lomani alkoi vihdosta viimein 22.12 noin klo 18.30, kun saimme töissä erään projektin aiottua aiemmin valmiiksi. Loistavaa, aatonaattoa ei tarvitsisi kuluttaa töissä istuen. Tästä riemuissani päätinkin ensitöikseni suunnata kohti Tawast Bankia, pitäähän sitä loman alkua yhdellä siiderillä juhlistaa, kun kerran lapsenvahdillekin olin sanonut kotiutuvani vasta noin 20.30. Koska aikaa oli vielä runsaasti jäljellä, päätin siiderin jälkeen pistäytyä erään ystäväni luokse vierailulle. Sieltä Lidlin kautta kotiin siideritölkit kassissa kolisten.
Koska Jami oli menossa seuraavana päivänä heti aamusta päiväkotiin (sillä alunperinhän minun piti olla töissä), päätin etten jaksa alkaa enää illalla siivoamaan kummemmin, vaan voinen hyvillä mielin rentoutua ja ahertaa huomisen päivän kun lapsi olisi hoidossa (onneksi en siinä vaiheessa tiennyt kuinka pitkään seuraavan päivän aherrukseni tulisi jatkumaan).

Oma Eureka

2009-01-08T14:38:00.002+02:00

Eilen oli "hieman" omituinen päivä. Töissä olin aivan liekeissä ja sain sovittua 5 tapaamista muutamassa tunnissa erääseen projektiin, johon vielä kuukausi sitten en saanut niin paljon tapaamisia edes kuukaudessa.
Iltapäivällä, kun olin poistumassa hetkeksi työpisteeltä ja koskin kuulokkeisiin, se tapahtui; sain kuulokkeista kunnon tällin ja pöydällä makaava lankapuhelin alkoi välkyttelemään valoja, joista yksi jäi päälle..työkaverit hieman ihmettelivät, kun yhtäkkiä kiljaisin ja hyppäsin ilmaan.
Palatesssani paikalleni ja alkaessani soittelemaan, sain huomata, ettei puhelimeni reagoinut mihinkään, mitä koitin tehdä. Piuhojen irroittaminen herätti puhelimeni lopulta henkiin ja työnteko saattoi jatkua.
Illalla kotona sattui toinen omituinen tapaus.
Noin klo 20 olin saanut laitettua lapsen tapojeni mukaan nukkumaan. Klo 23.30 havahduin sohvalta. Minulla ei ole mitään mielikuvaa siitä, että olisin mennyt sohvalle, tai että olisin ollut nukahtamassa siihen, sillä yleensä teen niin suht.tietoisesti. Televisiossa näkyi aiemmin katsomani elokuvan valikko ja sain huomata, että elokuva oli tänä aikana loppunut. Minulla ei tosin ole mitään mielikuvaa siitä, että olisin sen päälle laittanut (sillä laitoin sen pauselle laittaessani lasta sänkyyn) ja selatessani kohtausvalikoita sain huomata, että viimeisin kohta minkä olen katsonut, on sellainen minkä katsoin vielä lapsen ollessa hereillä. Todella eriskummallista. Tällä kertaa en voi syyttää edes Kuningas Alkoholia tai Lääkkeitä, sillä niihin en ollut koskenut. Kuinka ihmeessä ihminen voi noin totaalisesti menettää muistinsa ja kadottaa 3,5 tuntia illasta, selvinpäin?

YH:n huumoria, osa 1, "LOMA"

2009-01-07T12:01:00.004+02:00

Nauttiessani parin viikon mittaisen lomani viimeisestä illasta aloin vakavasti pohtimaan, että minkälainen masokisti on keksinyt, että lomalla tulisi viettää laatuaikaa perheensä kanssa? Lieneekö kyseessä ollut joku perheetön tapaus, jonka silmissä kiiluvat unenomaiset kuvat pariskunnasta makaamassa hiekkarannalla lapsien temmeltäessä rantavedessä ja koiran kirmatessa aallokossa..tai sitten kyseessä on ollut MIES.

Jälkimmäistä veikkaan vahvemmin sen vuoksi, että jos olisin mies, voisin minäkin viettää rauhaisan loman perheen parissa;

Aamuisin nukkuisin pitkään ja käskisin vain emännän hoitaa lapsia, sillä lomallahan työn raskaan raatajan kuuluu saada levätä. Ruuan emäntä toisi toki valmiina pöytään, eikä aamukahviakaan tarvitsisi itse keittää. Toki osallistuisin kokkailuun grillailemalla ne jokakesäiset Kabanossit ja Pihvit, kunhan joku muu hoitaisi tiskauksen ja availisi ansaitut oluset. Pyykit katoaisivat korista itsestään ja siivousvehkeisiin koskisin enintään autotallia vähän siistiessäni, tai kuivatessani autoa pesulan jäljiltä. Lasten kanssa viettäisin luksusaikaa palloa potkien tai vaikkapa pelikonsolilla pelaten.

Mutta, koska olen nainen ja kaiken lisäksi yksinhuoltaja, niin olen sitä mieltä että jokaisen kuuluisi saada pitää lomansa henkilökohtaisina lomina (ainakin puolet lomasta), omassa ihanassa seurassaan ja perheen seurasta voisi halutessaan nauttia , jos siltä tuntuisi..ja sitten pääsisi taas pakenemaan omaan salaiseen piilopaikkaansa.

Vertaillaanpa huvin vuoksi "lomaa" ja työarkea:

"Lomalla" saan juoda ensimmäisen kupillisen teetä rauhassa iltakahdeksalta, töissä aamukahdeksalta.

"Lomalla" saan aterioida rauhassa ensimmäisen kerran myöskin iltakahdeksalta, töissä milloin vain klo 8-16 välillä. Töissä on myös tarjolla päivän lehti (ehjänä).

"Lomalla" ollessani joudun tappalemaan lapsen kanssa ruokailusta 5 kertaa päivässä (ja vaihtamaan yhtä usein vaatteita), keittämään puuron kerran päivässä, miettimään lähes jokaiselle päivälle eri ruokaa ja siivoamaan keittiön jokaisen ruokailun jälkeen.

Töissä ollessani joudun tappelamaan ruokailusta vain 2 kertaa päivässä, keittämään puuron joka 2 päivä ja siivoamaan keittiön keskimäärin kerran päivässä, sekä miettimään uuden ruuan vain joka 2 päivälle.

"Lomalla" lapseni ei välttämättä nuku päiväuniaan, mikä tarkoittaa sitä, että noin klo 14-15 eteenpäin saan kuunnella väsymyksestä johtuvaa kiukuttelua.

Töissä ollessa lapseni nukkuu päiväkodissa suhteellisen riittävät päiväunet ja väsymyksestä johtuva kiukuttelu on huomattavasti vähäisempää.

"Lomalla" tietokonetta on lähes turha koittaa avata, sillä sitä en saisi kuitenkaan rauhassa käyttää, kun taas töissä voin viettää 8 tuntia päivässä netissä surffaten ja uutisia lukien.

Hmm, kumpikohan on mielestäni lomaa?

Täys hullu

2008-12-22T15:29:00.002+02:00

Maanantai, 22.12, 2 päivää jouluun ja miljoona asiaa tekemättä...
Ja mitä minä hullu teen? Kulutan aikani klo 12-20 TÖISSÄ!?!
Siis joo, kyllähän se sydäntä lämmitää kun 15 pvä tilillä on rahaa sen verran, että pankki voi veloittaa lainanlyhennyksen, mutta eikö kaikella pitäisi olla rajansa? Asunto on kuin pommin jäljiltä, imuroitu ei ole varmaan reiluun viikkoon (paitsi makuuhuoneessa, jossa kukaan ei edes käy paitsi yöllä), lattiat pesemättä, kinkku paistamatta, piparit ja tortut tekemättä, kuusi laittamatta..sainhan minä sentään eilen siiderin juonnin lomassa keittiön tasot pyyhittyä ja tämän päivän ruuan tehtyä, mutta sitten loppui innostus (ja siideri). Pitää vissiin käydä kaupan kautta kotiinpäin mennessä, kyllähän sitä pari siideriä pitää rankan työpäivän jälkeen saada juoda. Muutenkin minulle on alkanut tuo Kuningas Alkoholi maistua enemmän ja vähemmän viime aikoina, siis työpaikan pikkujouluista lähtien. Äitinikin näkee jo kuulemma painajaisia, joissa olen alkoholisoitunut, mutta kai sitä nyt hyvänen aika kerran viikossa saa muutaman ottaa? Biletysvimmaa pukkaa myöskin päälle ja tanssilattia houkutteleekin enenevässä määrin pistämään jalalla Koreaksi(?) tai ainakin kompuroimaan lattialla ympäri päissään (kännissähän sitä osaa aina niin kovin hyvin tanssia ja laulaa (ja kaikkea muutakin)..ainakin omasta mielestään siis.
Mutta..jospa tämä hullu jatkaa työntekoa, jotta huomenna ei enää tarvitsisi sorvin ääreen raahautua, vaan voisi keskittää voimansa olennaiseen (ja tässä yhteydessä en tarkoita siideriä, vaan jouluvalmisteluja).

Loputtomia listoja

2008-12-19T08:45:00.002+02:00

Kuten jotkut jo tietävätkin, niin olen loputon listailija, joka tekee listoja kaikesta mahdollisesta ja joskus jopa mahdottomasta.
Ennen lapseni syntymää minä mm. tein exceliin oikein taulukon, jossa oli eriteltynä kaikki erilaiset vaatekappaleet(mm.potkuhousut, lyhythihaiset bodyt,sukat..),niistä kaikki kokoluokat ja määrät, minkä verran mitäkin oli. Lisöksi loin oman värisysteemin, mikä kertoi tarvitseeko kyseistä vaatetta vielä ostaa, vai onko niitä jo sopiva määrä.
Exceliin olen myös listannut cd-levyt ja videot/dvd-levyt. Videioiden kohdalla on tietenkin myös merkintä siitä, onko kyseessä ostettu elokuva vai nauhoitettu elokuva.
Paperille olen listannut mm. seuraavien 5 vuoden tavoitteeni, sekä taloudellisesti että muilla elämän alueilla, kaikki käyttämäni tunnukset ja salasanat (tiedän, tyhmää), asiat joita minun pitää hakea googlesta, hyvät biisit jotka haluan itselleni ja myöskin ruuat, joita minun tulee tulevan lomani aikana tehdä pakkaseen ja kyllä, voinen tunnustaa, että olen listannut myös miehet, joiden kanssa olen ollut sängyssä(ja ei, sitä listaa ei tule kukaan ikinä näkemään, eikä se sentään ole niin tarkka, kuin sillä miehellä Totuuden hetkessä)..
Tiedän. Taidan kuulostaa hieman pakkomielteiseltä tai muuten seonneelta(mutta sitähän minä olenkin) ja nyt minun pitää alkaa listaamaan lapsenhoito-ohjetta maanantaille.

Elossa edelleen

2008-12-11T10:31:00.003+02:00

Reilu viikko sitten perjantaina tein todellisen elämäni virheen (tai no kaksikin, mutta toisesta ei puhuta). Päästin nimittäin yli 70-vuotiaan mummoni oman autoni rattiin, jotta hän kyyditsisi minut ja työkaverini Vanajanlinnan juhliin. Itse istuin pelkääjän paikalla, joka todellakin osoittautui nimensä veroiseksi. Takapenkillä ollut työkaverinikin tuumasi perille päästyämme, että oli tullut siihen tulokseen, että parempi kun ei katso laisinkaan ikkunoista ulos.

Jo työkaverinhakumatkalla olin aivan valmis tarttumaan itse rattiin, mutta hillitsin mieleni, koska tiesin että mummoni olisi joka tapauksessa pakko päästä Vanajanlinnasta autollani pois, koska eivät he voisi sinnekään jäädä..Olin kuin mikäkin komentaja antaessani pelkääjän paikalta käskyjä ja ohjeita, eikä turvallisuuden tunnetta ainakaan lisännyt se, että mummoni ei nähnyt edessään olevaa liikenneympyrää. Autossani on myös ne surullisen kuuluisat, hyvin paskat talvirenkaat, joten pitoakaan ei liiemmin ole ja senpä vuoksi sillä täytyykin tuollaisilla liukkailla keleillä ajaa hieman normaalia varovaisemmin.

Valehtelematta laisinkaan, voin sanoa etten ole eläissäni pelännyt auton kyydeissä yhtä paljon.
Kun haimme työkaveriani, niin mummoni ei nähnyt tietä, joka kulki heidän talonsa ympäri, joten hänpä sitten ajoi huolella pihan poikki ja kosautti autoni pohjan täysiä isokokoiseen kiveen. Hetken aikaa olin jo varma, että matkanteko loppui siihen, mutta kuin ihmeen kaupalla auto pääsi liikkumaan kiven yli ja matkantoko saattoi jatkua (en edes halua tietää, kuinka kalliiksi se kivi minulle tulee, sillä jälkiä siitä varmasti jäi pohjaan).
Matkalla Vanajanlinnaa kohti mummoni ajoi välillä puoliksi vastaantulijoiden kaistalle ja toisena ääripäänä puoliksi penkan puolella. Itse koitin karjua ohjeistuksia ja käskyttää mummoa ajamaan jumalauta suoraan ja huusin myös, että autossa on se ohjaustehostin, kuten hänenkin autossaan, eli rattia ei tarvitse paljon liikutella.
Lähes kauhusta kankeana katselin, kuinka hän piti ratista kaksin käsin kiinni ja pyöritti rattia lähes taukoamatta, oikea, vasen, oikea, vasen..
Saapuessamme lähemmäksi risteystä, josta meidän tuli kääntyä, niin mummoni ei tietenkään nähnyt missä kohtaa risteys on ja hän meinasikin kääntyä ennenaikaisesti pientareelle.
Vanajanlinnalle saavuttuamme sykettäni nostatti vielä se, että mummoni piti ajaa kahden parkissa olevan linja-auton ohitse, varoen vasemmalla olevia kynttilöitä ja vastaantulevaa autoa, sekä edessä olevia ohikulkijoita.
Luojan kiitos, että hän ei ajanut kenenkään yli, vaikka sitä hieman pelkäsinkin karjuessani hänelle että edessä on ihmisiä..
Loppu hyvin, kaikki hyvin, sillä lopputulos oli se, että sekä minä että työkaverini pääsimme ehjinä juhliin ja mummuni pääsi kuin pääsikin Jamin kanssa turvallisesti meille takaisin.
Sen kuitenkin opin, etten enää toiste päästä mummoani autoni rattiin ja tokkopa itsekään hänen autonsa kyytiin menen pimeällä.

Kohtaaminen Bulldogin kanssa

2008-12-03T15:29:00.008+02:00

Tiistaina koitti vihdoinkin se kauan odotettu ja kaivattu päivä, eli päivä jolloin pääsimme pitämään "palaveria" Suuren Johtajamme kanssa. Aikaa neuvonpidolle oli varattu ruhtinaallisesti noin puoli tuntia/ ryhmä, iltapäivästä tietenkin, jotta loppupäivä ei kulu henkilöstön sisäisiin tunteenpurkauksiin työn tekemisen sijaan. Suurin odotuksin, savu korvista nousten ja uhoa täynnä ahtauduimme pienempään neuvotteluhuoneeseen. Olisiko ajatuksena kenties ollut, että läheisyys yhdistää ja sopu sijaa antaa, sillä noin 9 ihmistä kyhjötti vieri vieressä ahtautuneena minimaaliseen tilaan ja Suuri Johtajamme, kera Kätyrin istui huoneen toisella puolen nauttien Ylhäisestä Yksinäisyydestä ja tyhjästä tilasta ympärillään. Jotta Kätyri ei vaikuttaisi olevansa täysin petturi , oli hän asettautunut hieman Meitä Muita lähemmäs, kauemmas Suuresta Johtajasta, mutta kuitenkin pöydän vastakkaiselle puolelle, jotta kaikki tajuisivat Kummalla Puolella Hän olisi.
Hiljaisina ja vakavina Suuri Johtaja ja Herra Kätyri tuijottivat meitä selitystä vaatien.
Tuntui kuin olisimme olleet kuulusteluissa, sillä Suuri Johtaja käski jokaisen esittää yksitellen selityksensä.
Jokaisen kerrottua kantansa, hän päätti ettei "alibimme" ollut pitävä sillä syyt eivät kelvanneet ja hän vaati muita selityksiä.
Viime viikolla olimme tehneet fläppitaululle listan syistä, jotka johtavat tilanteeneeseen 30% soittotyötä ja 70% muuta työtä. Silloin Suuri Johtajamme oli vielä ollut tyytyväinen, koska oli saanut kurjat alamaisensa miettimään asioita ja hän olikin jalosti luvannut, että asiat käydään seuraavassa neuvonpidossa läpi.
Nyt, kun neuvonpito oli päällä, tekemämme paperit lepattivat hylättyinä seinällä, eikä Suuri Johtajamme kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Posket raivosta vapisten hän näytti meille, mistä raivo johtui.
Alamaisten keskuudessa alkoi nousta kapina ja hatunnoston arvoisia kommentteja esitettiin.
Juuri, kun olimme pääsemässä vauhtiin ja keskustelu oli alkanut sujumaan niin, että hyviä kommentteja esitettiin, alkoi Suuri Johtajamme heiluttelemaan ruoskaansa sen merkiksi, että palaveri on päättymässä ja alamaisten tulisi palata töihinsä.
Lieneekö sitten pelännyt kapinaa ja vallankaappausta, kun ei rohjennut viedä asioita loppuun asti, sillä aivan keskenhän asioiden käsittely jäi ja loppulauseena Suuri Johtaja kehoitti meitä miettimään Liittouman kesken toimenpiteitä asioiden muuttamiseksi(siis tehokkuuden), asiat käytäisiin seuraavan viikon neuvottelussa ja henkilöstö sitoutuisi niihin sitten. Sillähän sitä sitoutumista saadaankin aikaan, että uhkaillaan ja käskytetään.
Lieneekö menisi myös jo työpaikkakiusaamisen puolelle, kun Suuri Johtaja kertoi toisinaan käyvänsä alamaisiltaan kyselemässä, ovatko nämä ylipäänsä elossa, kun näppäimistöä ei naputeta ja pihaustakaan ei kuulu.
Tämänhetkinen pistetilanne on Työnjohto 2- Duunarit 3
Työnjohto on saanut pisteen siitä, että Suuri Johtaja alkoi merkkaamaan työvuorolistaan punakynällä monelta alamaiset ovat kirjautuneet sisälle ja montako minuuttia taukoa on kullukain ollut (tietenkin mainitsematta asiasta alamaisille) ja kaikkien ajat olivat siis julkisesti nähtävillä. Olisi nyt samantien jättänyt julkisesti nähtäville kaikkien sairaslomalaput.
Duunarit taas ovat ansainneet 2 pistettä sillä, että aukaisivat suunsa palaverissa sen sijaan, että olisivat istuneet hiljaa ja toinen piste siitä, että jätin Suurelle Johtajalle työvuorolistaan liitetyn lapun, jossa kysyin työaikaan-ja tehtäviin liittyviä kysymyksiä, tietenkin hieman ivallisella sävyllä höystettynä.
Johto ei saa pisteitä siitä, että vastasi kirjallisesti esitettyyn kysymykseen myös kirjallisesti, asiaa sanallakaan mainitsematta tai kommentoimatta. Vihainen meidän Suuri Johtajamme kyllä oli, sen saattoi huomata kiukkua täynnä olevasta äänestä ja silmistä jotka leimusivat. Joitain johtopäätöksiä pystyi myös tekemään siitä, miten Suuri Johtajamme käyttäytyi alamaisiaan kohtaan, sillä hyvä että päin edes viitsi vilkaista.
Tunnelma työpaikalla käy yhä vihamielisemmäksi.
Kumpi murtuu ensin, Suuri Johtaja, vai Urheat Alamaiset?

Rakas Nukkumatti

2008-12-02T09:51:00.002+02:00

Noin viimeisen viikon verran meillä on kärsitty erilaisista unihäiriöistä. Tai siis, minä olen kärsinyt Jamin unihäiriöistä. Häntä itseään kun ei unen vähyys ja heräily näytä sen kummemmin rasittavan.
Kaikki alkoi siitä, kun Jami alkoi heräilemään öisin. Ensin muutamia kertoja yössä, sitten useammin. Alussa auttoi, kun kävi antamassa tutin suuhun ja pyysi nukahtamaan uudelleen.
Sitten pitikin jo taputella hetken aikaa tai pitää kättä päällä, jotta rauhoittuisi.
Sitten alkoi aamuyöheräily. Jami päätti että hän ei halua nukkua enää 5-6 jälkeen, vaan pitäisi nousta ylös.
Viikonloppuna mukaan astuivat päiväuniongelmat.
Ennen vein Jamin sänkyyn ja toivotin hyviä päiväunia ja poistuin huoneesta touhuamaan omiani. Nyt hän ei yhtäkkiä halunnutkaan jäädä sänkyynsä, vaan sai hirveän itkukohtauksen kun olin jättämässä häntä yksin. Mikään ei auttanut, vaikka kuinka yritin.
Lopulta jouduin turvautumaan aiemmin käyttämääni ja sittemmin käytöstä poistettuun keinoon, eli otin Jamin omaan sänkyyni viereeni nukkumaan päiväunia ja nukuin samalla itsekin.
Ongelmana kuitenkin oli se, että heti kun nousin sängystä, lapsi heräsi.
Sunnuntai-aamuna, usean yöheräämisen jälkeen 4.30 Jami päätti ettei enää nuku. Eikä sen jälkeen nukkunut kyllä kukaan muukaan, vaikka hoidossa ollut Mellu sitä makuuhuoneessa yrittikin, kun itse siirryin Jamin kanssa olohuoneen puolelle.
Aamupäivällä lenkillä Jami olikin "vähän" väsynyt ja nukkui parisenkymmentä minuuttia rattaissa. 12 aikaan ajattelin, että päiväunille meno sujuu varmasti helposti, sillä lapsi oli ollut hereillä vaikka kuinka monta tuntia.
Voi kuinka väärässä olinkaan. Siitä alkoi 1,5 tunnin sota, säestettynä lähes kokoajan korviavihlovalla itkulla. Yksin hän ei halunnut sänkyyn jäädä, enkä minä voinut Mellun vuoksi mennä itse nukkumaan Jamin kanssa. Lopulta sain Jamin nukkumaan puoli kahden aikaan, kun Mellu oli haettu ja saatoin kömpiä sänkyyn ja ottaa Jamin viereen nukkumaan.
Illalla nukkumaanmeno sujui suhteellisen nopeasti, mutta heräilyt jatkuivat ja välillä hain Jamin olkkarin sohvalle viereeni.
Seuraavana iltana, eli eilen, Jami meni taas yöunille suht.nopeasti ja hyvillä mielín. Muutaman kerran kävin makuuhuoneessa hakemassa tavaroita ja kolmannella kerralla se tapahtui.
Jami havahtui unesta, eikä tahtonut rauhoittua sitten millään. Seuraavaan puoleentoista tuntiin mahtui itkua, huutoa ja hammasten kiristelyä molemmin puolin.
Jami sai hepulit heti, kun koitin jättää hänet sänkyyn, heitteli tutit ja pullon sängystä pois ja huusi lisää koska tutti oli tavoittamattomissa.
Minä itkin ja huusin, koska halusin saada Jamin nukkumaan. Päässä pyöri tieto siitä, että pitäisi itse koittaa rauhoittua, jotta lapsikin rauhoittuisi, mutta mantra unohtui aina, kun kuulin makuuhuoneesta kolinaa sen merkiksi että tavarat olivat lentäneet lattialle.
Sitä raivon tunnetta, jota sillä hetkellä koin, ei voi edes sanoin kuvata.
Lopulta Jami nukahti ja maassa oli rauha. Siihen asti, että hän heräsi taas.
Pyydänkin Sinulta, Rakas Nukkumatti. Tuo minulle niin paljon unihiekkaa, että lapsi nukkuu yön yli heräämättä, hamaan tulevaisuuteen asti, sillä jos tilanne tälläisenä jatkuu vielä muutaman päivän, en mene takuuseen itsestäni.
Työstressi+joulustressi+väsymys+jatkuva heräily+masennus+rahahuolet+kokoajan syliin haluava lapsi+liuta eläimiä= maanpäällinen helvetti
So, Wellcome to my world, Dear Nukkumatti.

V.I.T.T.U

2008-11-27T12:52:00.002+02:00

Paluu todellisuuteen, mutta kenen?
Jos näin vertauskuvallisesti saan tuntemukseni ilmaista, niin olo kuin Hitlerin vankileirillä Natsi-Saksassa.
Jos nyt en ole ennen aivan suoranaisesti rakastanut työtäni, niin ainakin olen pitänyt siitä ja kyllä, jopa nauttinut sen tekemisestä. Harvoinpa on niitä aamuja ollut, että on jo sängystä noustessa miettinyt, kuinka veemäistä töihin meno onkaan.
Nyt ei tarvitse nousta edes sängystä, sillä ajatus on päässä valmiina jo sänkyyn mennessä.
Työntekijöiden yhteishenki ei tosin ole milloinkaan ollut yhtä hyvä, mutta sen sitten huomaakin siinä, että se varsinainen työilmapiiri on latistunut olemattomiin, tai ainakin se on muuttunut hyvinkin vihamieliseksi kapinahengeksi.
Tilanne on siis työnjohto VS. duunarit, kuinkas muutenkaan ja aiheena on iso MIKSI (mikään ei riitä)
Siihen, että MIKSI mikään ei riitä, ei kuitenkaan toistaiseksi ole vastausta tullut.
Tilanne tällä hetkellä taitaa olla 1-1, tiistain jälkeen lukemat voivat muuttua.
Peli on vasta avattu ja eriä jäljellä.
Veikkaustuloksia otetaan vastaan=)

Pikkujoulut

2008-11-24T12:09:00.002+02:00

Tulipahan sitten oltua viihteellä, pitkästä, siis hyvin pitkästä aikaa. Suunnitelmiin kuului vetää alyttömät kännit ja raahata jonkin sortin miehenpuolikas kotiin jatkoille.
Kerrankin voin sanoa, että asiat sujuivat suunnitelmia mukaillen, ainakin melkein, sillä siitä miehenpuolikkaasta nyt en niin tiedä, mutta vastakkaista sukupuolta kuitenkin (luojan kiitos).
Valinnanvaraahan kyllä siis oli, mutta jotenkin sitä oli sitten "pakko" valita vaihtoehdoista se, mikä vähiten järjelliseltä vaikutti, humalassakin ajateltuna.
Yllätyksekseni voin kuitenkin todeta, että eilisen ja tämän aamun valjettua, en ole kuitenkaan asiaa katunut, vaan saman valinnan tekisin uudelleenkin, tosin jättäisin turhan juoksentelun väliin ja olisin selvittänyt asian saman tien.
Alkuillanhan olimme siis työporukan kanssa seuraamassa HPK-Kärpät matsia ja uskomatonta mutta totta, että pelissä tehdyistä 9 maalista minä en nähnyt yhden yhtä..Humalatilalla ei tosin ollut tähän asiaan vaikutusta, vaan syy oli ainoastaan ja vain siinä, että minä keskityin pelin seuraamisen sijasta enemmänkin muiden ihmisten seuraamiseen.

Tehokasta (Mutta Tyhmää ja Turvatonta)

2008-11-17T11:38:00.003+02:00

Onko kaasujalkasi jumiutunut pohjaan? Kaahaatko poliiseja ja luonnonlakeja uhmaten nopeusrajoituksista piittaamatta? Kartatko pönttöpoliiseja?
Ei se mitään. Minulla on sinulle täydellinen ratkaisu, joka varmasti tepsii, paitsi jos kuulut hurjimpiin extreme-harrastajiin.
Asenna autoosi nastarenkaat, joissa on noin joka viides nasta paikoillaan (huomioi ison kämmenen kokoiset nastattomat alueet)-> nastoja voi toki enemmänkin olla, kunhan ne ovat uponneet niin syvälle renkaaseen, etteivät pääse osumaan tiehen.
Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että heti kun celsiusmittari laskee 0 asteeseen tai sen alle, niin ajonopeus putoaa moottoritiellä noin 20-30%, sillä pitoahan renkaissa ei todellakaan ole kuin nimeksi (jos edes siksi) ja reaktionopeutta tuleekin treenattua usemman kerran ajon aikana.

Mikä sammuttaa kiinnostuksen?

2008-11-07T11:56:00.004+02:00

Tapailuvaiheessa kiinnostuksen voi herättää monella tapaa, mutta sen voi myös tappaa hyvin nopeasti.
Itselläni mielenkiinto toista kohtaan on sammunut mitä omituisimmista syistä ja tässä muutama niistä.
Verkkarit.
Tämä voi tosin olla suhteellisen yleinenkin asia, mutta minä sain slaagin, kun olimme sopineet erään miehen kanssa, että haemme pizzaa ja elokuvan ja hän ilmestyi paikalle kulahtaneissa adidaksen verkkareissa. Sitä ennen olimme tavanneet varmaankin kaksi kertaa(?) ja voin kertoa, että hänelle ne eivät olisi muutenkaan sopineet ja saati sitten näin ensimmäisillä tapaamiskerroilla. Siihen loppui se tapailu.
Liiallinen etunimen käyttö.
Erään miehen kanssa tapailin muutaman viikon. Minua alkoi kuitenkin ärsyttämään aivan suunnattomasti, kun hän käytti jatkuvasti etunimeäni ja mm.kysyi, että "Katja, voinko suudella sinua?". Siis argh!
Etunimen lausuminen yhdistettynä hyvin ärsyttävään äänensävyyn, oli psyykkeelleni liikaa ja mies lensi pihalle.
Mumiseminen puhelimessa.
Lähes jokaisen lauseeni jälkeen mies mumisi puhelimeen "mmm" ja jos laitoin viestin, että soitan seuraavana päivänä, koska teen hetken jotain ja menen nukkumaan, niin vähän ajan päästä hän koitti soittaa.
Liiallinen yhteydenpito alkuvaiheessa.
Eräs jätkä laittoi kokoajan viestiä ja soitteli ja jos en heti vastannut, niin sitten puhelin vasta pirisikin, kun hän halusi tietää olenko kunnossa. Satun olemaan vielä siitä ilkeä ihminen, että jos mies käyttäytyy noin, niin mitä enemmän hän koittaa ottaa yhteyttä, niin sitä vähemmän minä reagoin asiaan. Minä en aio olla kokoajan puhelimessa kiinni, enkä vastata aina kahdessa minuutissa puheluihin/viesteihin (ihan oikeasti), mutta se ei silti tarkoita että minulle olisi tapahtunut jotakin. Lisäksi minua alkaa 0itis ahdistamaan, jos mies tuntuu olevan "liian kiinnostunut alkuvaiheessa", koska se antaa miehestä epätoivoisen ahdistelijan kuvan. (Naisillehan tälläinen käytös on aivan sallittua)

Muitakin tälläisiä asioita varmasti on, mutta nämä tulivat nyt mieleen.

Renkaanvaihtoa vasta-alkajille

2008-11-04T12:29:00.007+02:00

Tähän asti olen "ulkoistanut" renkaiden vaihtamisen milloin kellekin. Itse olen lähinnä tyytynyt seuraamaan operaatiota sivusta ja kysellyt tyhmiä. Tänä vuonna päätin, että minun on aika vaihtaa talvirenkaat itse ja saisinhan siitä myös hyvän mielen itselleni, kun olisin onnistunut tekemään sen itse.

Valmistelut alkoivat jo lauantai-iltana, kun mieleen muistui lehdestä luettu artikkeli siitä, että huonot renkaat pitää asentaa ehdottomasti eteen/taakse. Niinpä niin. Siinähän se ongelma olikin, kun en lainkaan muistanut, että neuvottiinko ne asentamaan eteen vai kenties taakse. Puhelin siis kauniiseen käteen ja konsultaatiota kysymään. Ei olisi ehkä kannattanut, sillä tietenkin minulle annettiin kahdenlaista tietoa; osa laittaisi huonot renkaat ehdottomasti taakse ja toinen osa taas eteen. Ota siitä nyt sitten selvää, kyse on kuitenkin turvallisuudesta, eikä mistään aivan yhden tekevästä asiasta, kuten miten päin vessapaperirulla kuuluu laittaa oikeaoppisesti..

Koska Herra Google on ennenkin osannut ratkaista pulmani, päätinkin kääntyä hänen puoleensa ja Hra Google vakuuttikin, että huonot renkaat laitetaan ehdottomasti eteen.

Hän myös muistutti tarkastamaan renkaiden pyörimissuunnan. Siis, anteeksi minkä? Ja mistä?

Puhelu Liesjärven suuntaan ja asiaa tiedustelemaan. Kun Henkka oli selventänyt asian minulle, alkoi muistin sopukoiltakin palautua joitakin muistikuvia asiaan liittyen.

Vietyäni Jamin naapurille hoitoon, aloin raahaamaan autotallista talvirenkaita auton viereen ja katsomaan, että millekä paikalle mikäkin kuuluu. Ihmeteltävää riitti, kun kolmessa renkaassa näytti olevan sama pyörimissuunta. Eihän se pyörimissuunta oikeasti sama ollut, mutta nuolet menivät samaan suuntaan kolmessa renkaassa, koska yksi niistä oli eri päin kuin muut=) Onneksi en sentään soittanut kellekään kysyäkseni kuinka se voi olla mahdollista, olisi varmasti ollut naurussa pitelemistä. Seuraavana vaiheena olikin mutterien löysääminen. Päätin ennakoida taitamattomuuteni ja otin taas puhelua Henkalle ja kyselin, että kumpaan suuntaan ne löystyvät. Jospa sitten jatkossa muistaisin, että se tapahtuu vastapäivään ja kiristys myötäpäivään (ja jos en muista, niin voin käydä täältä lunttaamassa). Koska ensimmäisen renkaan mutterit tuntuivat olevan hitusen kireällä, päätin aloittaa takarenkaasta ja sain kuin sainkin onnistuneesti ruuvit löysiksi. Ei muuta kuin tunkkia tunkemaan auton alle, kun olin ensin hetken aikaa selvitellyt, että millä tavalla tunkki toimii, eli kuinka se nousee ja laskee. Onnistuneesti sainkin sen tungettua oikeaan kohtaan ja aloin veivaamaan sitä ylös. Välillä koitin pyöräyttää rengasta, mutta eihän se mihinkään liikkunut. Pitikö sitä siis oikeasti nostaa niin paljon, että rengasta voisi pyörittää ilmassa?!? Tässä vaiheessa eräs naapurini sattui paikalle ja tiedusteli kuinka pärjään. Kerroin, että enköhän minä pärjää, jos vain saan ruuvit irti ja kysäisin samalla, että pitääkö sitä rengasta pystyä pyörittämään ilmassa. Vastaukseksi sain hitusen epäuskoisen ilmeen ja vastauksen, että totta kai pitää ja varsinkin kun talvirenkaat ovat aina hieman isommat kuin kesärenkaat. Jatkoin veivaamista, mutta hänpä komensikin minut pois tieltä ja jatkoi siitä mihin olin jäänyt. Kun hän oli irrottanut renkaan, niin aloin laittamaan uutta tilalle ja asetettuani sen paikoillee, hän kysyi olinko muistanut katsoa mutterien reiät kohdalleen-no en tietenkään, mutta olisinhan minä sen huomannut kun olisin alkanut ihmettelemään miksi mutterit eivät uppoa. Ei muuta kuin rengas irti ja homma uusiksi. Siinä vaiheessa naapuri ilmeisesti päätti, etten tule selviämään asiasta yksin (mikä ei tietenkään olisi pitänyt paikkaansa, olettaen että olisin saanut mutterit auki). Hän alkoi löysäämään renkaita manaillen samalla ja minua hävetti. Seuraavan kerran taidan mennä johonkin metsikköön vaihtamaan renkaat, niin että saan rauhassa sooloilla.
Noh, sain minä loppujen lopuksi kiristää parinkin renkaan mutterit ja toisen kohdalla hän ei enää edes tarkistanut niitä ja sain myös asentaa renkaan paikalleen ja käytellä tunkkia, joka tosin kosahti kesken kaiken, kun se ei suostunut enää liikkumaan lainkaan.
Nyt pääsenkin sitten harrastamaan venäläisen ruletin suomalaisversiota, sillä nastoja renkaissa oli jäljellä, noh, kohtuu vähän.
Teinkin itselleni lupauksen, että jos selviän tulevasta talvesta hengissä, niin ensi talveksi ostan aivan uudet renkaat.
Toivotaan parasta.

Teiden valtiatar, osa 1

2008-10-31T11:23:00.008+02:00

"Mikä meihin fiksuihin ihmisiin oikein tuolla liikenteessä menee?"

Niinpä niin. Sitä olen tässä itsekin viime aikoina pohtinut, vaikken siitä fiksuudesta tiedäkään, vaikka tyhmyydestä ei olekaan vielä sakotettu.
Autokoulussa tekemäni testin mukaan olen suurimmaksi osaksi alistuva kuljettaja! Siis ALISTUVA? Minä? Taisi ohjelma olla kyllä aika hukassa vastausta antaessaan.

Mielialat toki vaikuttavat ajotyyliin ja liikennekäyttäytymiseen ja jos ystävällisyys, se, että joskus antaa jalankulkijan rauhassa kävellä suojatien ylitse (niinhän kuitenkin pitäisi toimia aina), lasketaan alistuvaiseksi, niin sitten.
En toki kuulu siihen ryhmään, joka huudattaa torvea jatkuvasti (päinvastoin, olen ehkä kerran käyttänyt torvea viimeisen kolmen vuoden aikana), enkä myöskään heristele kanssa-autoilijoille nyrkkiä, tai näytä heille muitakaan kansaivälisiä käsimerkkejä, vaikka toisinaan mieli tekisikin.
Itsekseni kuitenkin manailen ratissa hyvinkin paljon ja adrenaliini kuohahtelee hyvinkin useasti.

Tilanne 1: Minusta on suorastaan raivostuttavaa, jos ajan moottoritiellä ohituskaistalla ja jumitun jonkun hitaamman kanssa-autoilijan taakse, "eikö se saatanan idiootti nyt v***u tajua, että tämä on ohituskaista, tässä on tarkoitus ohittaa, eikä nysvätä tien tukkeena. Palatkoon takaisin sille hitaiden kaistalle muiden tieltä (ja tässä vaiheessa on täysin oikeutettua, siis minulle, ei muille, ajaa ehkä hitusen liian lähellä edellä ajavaa, aivan perseessä en sentään yleensä roiku)
Mutta entäs jos tilanne onkin päin vastoin?
Ajan itse ohituskaistalla lievää ylinopeutta ja näen taustapeilistä kuinka joku lähestyy huimaa vauhtia autoani "kyllä sitä nyt sitten jollain on niiin kiire, v***u ei kyllä tarvi tulla mun perään roikkumaan. Siis munhan ei todellakaan tarvi lisätä nopeutta tai vaihtaa kaistaa ihan vaan siks, että joku haluaa kaahata mua nopeemmin. Siis herranjumala, mähän rikkosin lakia jos alkasin nyt kiihdyttää että pääsisin palaan oikeen puoleiselle kaistalle ton kahjon tieltä. Siinähän roikkuu mun perässä, mulla on oikeus ajaa tässä ja niin mä teenkin!
Ai siis miten niin jotain ristiriitaa näissä tilanteissa?
Liikennevaloissa voin päivitellä, kuinka porukka vetää vielä vanhoilla oransseilla; siis aivan törkeää liikennekäyttäytymistä, mutta odotas vain, kun valot ovat minun kohdallani vaihtumassa, niin kyllä vaan kummasti kaasujalka painuu alas ja valoista sujautetaan läpi hyvinkin vanhoilla oransseilla.
Risteyksissä odottelu on myöskin hermoja raastavaa. Siinä kun on jonossa toisena tai vielä taaempana, ehtii monen monta kertaa kiroamaan, kuinka edellä oleva on missannut monta mahdollisuutta kääntyä: kuski on ilmiselvästi sokea imbesilli.
Siinä vaiheessa kun itse odottelee risteyksessä ensimmäisenä, että pääsisi kääntymään, on tietenkin varrottava juuri sopivaa kohtaa, jolloin voi lähteä liikkeelle, eihän sitä mihin tahansa rakoon viitsi ujuttautua.
Raivon partaalle minut saa myös risteyksestä eteen törmäävät autoilijat, jotka eivät ole ymmärtäneet, ettei heidän kuulu hidastaa pääliikennettä.

Vuodea myyjä Vs. vuoden asiakas

2008-10-30T14:27:00.006+02:00

Kumman kanssa haluaisit mieluummin asioida?

Viime perjantaina olin juuri menossa suihkuun, kun puhelimeni soi ja näytöllä vilkkui outo numero. Pakostahan siihen oli vastattava, utelias kun olen.

Henkilö esittäytyi joksikin Mahmutiksi jostakin lehtifirmasta ja koska hän kuulosti niin äärettömän iloiselta ja puhetyyli oli hauska, en voinut muuta kuin alkaa nauramaan jo siinä vaiheessa, kun hän tiedusteli tuliko puhelu xx xxx:lle. Vastattuani myöntävästi, hän kysyi, olenkohan jo täyttänyt 18. Siis ymmärrän kyllä, että minulta kysytään vielä Alkossa paperit, mutta että puhelimessakin aletaan jo täysi-ikäisyyttäni kyseenalaistamaan. Kerroin olleeni 18 jo viimeiset 6 vuotta, jolloin henkilö hiljeni hetkeksi, kunnes alkoi rykimään ja pahoittelemaan.

Sen jälkeen sitten alkoikin varsinainen myynti-osuus. KuntoPlussan tilaus olisi jo kuulemma maksettu ja lisäksi saisin vielä upean, laadukkaan veitsisetin, jonka arvo olisi xx ja koko hela hoito maksaisi normaalisti reilusti yli sata euroa. Nyt saisin kuitenkin koko setin, eli 6 kuntoplussaa plus veitsisetin vain toimitus-ja käsittelykulujen hintaan, eli hinta olisi 4,9e/lehti, yhteensä siis 29,3 ja hinta olisi sellainen ettei se vie maata merelle.

Selitettyään tämän hän alkoi tarkistaa osoitettani, että onko se paikkansa pitävä ja hetken aikaa jo luulin, että hän aikoo vaan postittaa ne minulle kysymättä minulta mitään.

Näin ei kuitenkaan ollut ja pääsin kertomaan, etten ole kiinnostunut lehdestä.

Siinä vaiheessa henkilö alkoi tietenkin kertomaan kuinka hyvä ja uudistunut se on ja hän kyllä käytti kaikki keinonsa hurmatakseen minut ja saadakseen tilauksen. Pahoittelin, etten ollut kiinnostunut, kerroin tykkääväni hänen tyylistään ja mainitsin, että jos tarjolla olisi kaksplus tai vastaavia lehtiä, niin sitten asia voisi olla toinen.

Tästähän myyjä sitten innostui ja päätti tarjota minulle Digi-lehteä, ei kiitos. No entäs MikroBitti? Ei kiinnosta sekään. No miten olisi National Geography, laadukas lehti jossa on kaikkea mielenkiintoista, no EI kiinnosta sekään. Toistin, että KaksPlussat ja vastaavat kyllä voisivat kiinnostaa, joten henkilö intoutui tarjoamaan minulle Tee-Se-Itse-lehteä?!??!!

Siis anteeksi, mutta tässä ei nyt tainnut oikein asiakkaan toiveet ja tarjonta kohdata, mutta ainakin myyjä osoitti olevansa sinnikäs.

Myyjä koitti varmaankin kymmenisen minuuttia vakuuttaa minut siitä, ettei hinta "vie maata merelle" ja että lehti on niin ja niin hyvä, että kannattaa käyttää tarjous hyväksi.

Lopulta totesin hänelle, että ymmärrän hänen halunsa saada provikat, mutta joudun tuottamaan pettymyksen, enkä tee tilausta.

Jos ei oteta huomioon sitä, että puhelun loppua kohden lehtimyyjä alkoi kuulostaa pillua vonkaavalta mieheltä (anna nyt ees ihan vähäsen), niin hän oli mielestäni varsin hauska ja erilainen myyjä ja minä nauroinkin lähes koko keskustelumme ajan.

Samaisena päivänä siskoni oli töissään, eli Sonerapisteessä, kun paikalle tuli ilmeisestikin keski-ikäinen mieshenkilö. Heti alkuun hän oli ilmoittanut, että siskoni kannattaisi kirjoittaa hänen asiansa paperille ylös, koska niitä olisi niin paljon. Sen jälkeen hän olisi halunnut hoitaa lankaliittymän asioita ja kun siskoni oli ilmoittanut, että kyseessä on Soneran matkapuhelinliittymä-piste, oli mies raivostunut ja huutanut, kuinka sekin kuitenkin on Soneran liittymä. Lähes saman tien hän oli myös alkanut haukkua siskoani maailman surkeimmaksi asiakaspalvelijaksi ja kun siskoni oli hänelle tuumannut, että taitaa olla harvinaisen huono päivä teillä, oli vastaus ollut että "mulla on itseasiassa tänään tosi hyvä päivä" (enpä siinä tapauksessa haluaisi törmätä häneen huonona päivänä)

Pisteelle oli astellut myös hieman vanhempi nainen, joka oli jo tuntia aiemmin jonottanut kymmenisen minuuttia palvelua, mutta päättänyt sitten hoitaa ostokset ensin ja palata sitten pisteelle. Koska hän oli katsellut siskoani sen näköisenä, että joutuuko hän taas odottamaan, niin siskoni kysäisi häneltä, että onko hänen asiansa nopeakin. Nainen ehti aloittaa vastaamisen sanomalla joo.., kun mies alkoi raivoamaan hänelle, että "mitä sä saatanan akka tulet siihen aukomaan päätäsi,etc, käski häntä pitämään turpansa kiinni, haistatti vittua, yms. Siskoni koitti rauhoitella miestä sanomalla, että voi ehtii kyllä palvelemaan molempia järjestyksessä, mutta "yllättäen" toisena tullut nainen päätti poistua paikalta. Tästä huolimatta mies huusi edelleen naisen perään tyyliin"mitä vittua sä ämmä tuut siihen louskuttaan leukojas", jne..(Mahtoi olla nainen ihmeissään, hän kun ei ollut edes tehnyt mitään-paitsi lopussa totesi järkyttyneenä, että huomenna on pyhäin miesten päivä, että hyvää pyhäinpäivää vaan teillekin). Kun nainen oli poistunut, mies jatkoi siskoni mollaamista ja jaksoi joka välissä muistuttaa kuinka ei ole ikinä tavannut yhtä surkeaa asiakaspalvelijaa kuinka asioiden hoitaminen vain kestää ja kestää..tähän siskoni oli jo todennut, että eihän hän saa edes suunvuoroa mieheltä ja olipa jossain vaiheessa uhannut olla palvelematta häntä, jos meuhkaaminen ei loppuisi. Lopulta, kun mies oli saanut asiansa hoidettua ja lähti pois, hän vielä kääntyi takaisin päin ja totesi siskolleni, että anteeksi jos pahoitin mielesi ja toivotti hyvät viikonloput!?!! Ainakin oli pokkaa. Siskonikaan ei voinut muuta kuin tuijottaa suu auki miehen perään.

Kysymys kuuluukin;kumman sinä haluaisit siis kohdata?

Ole trendikäs- ja tapa itsesi

2008-10-29T09:15:00.002+02:00

Lehtien päivittäisistä otsikoista päätellen Suomeen on rantautunut uusi muotivillitys; perhesurmat.
Viimeisen parin viikon sisällä tämän tyyppisiä tapauksia on ollut esillä jo ainakin kolme kappaletta.
Se, että tappaa itsensä, on vielä jotenkin "ymmärrettävää", mutta se että päättää teloittaa koko perheensä, koska ajattelee että kaikkien on "parempi olla" kuolleina, on käsittämätöntä.
Kuinka voit toisen puolesta päättää, että "elämäsi tulisi olemaan niin rankkaa ja surkeaa, että parempi sinun on kuolla."
Ei lapselle ole periaatteessa väliä asutteko jossakin itserakennetussa luksuslukaalissa idyllisissä maisemissa, vai keskellä betoniviidakkoa, kunhan hänellä on rakastavat lähimmäiset.
Turha siis vedota mihinkään rahahuoliin, kahden asunnon loukkoon, tai muihin ongelmiin, kyllä Suomen olosuhteissa elämän pitäisi silti voittaa.
Käsittämättömältä tuntuivat myös nämä pariskuntien yhdessä suunnittelemat itsemurhat, koska lapset jäivät ilman vanhempiaan.
Kuinka yksikään aidosti lapsiaan rakastava vanhempi voi päättää, että lasten on parempi elää ilman vanhempia? Eikä yhtään huolestuta, että mitä lapsille tapahtuu, kuka heistä huolehtii, miltä heistä tuntuu?
Yleensä en seuraa "muotivillityksiä", mutta tähän törmää väistämättä, jos uutisia yhtään seuraa. Onneksi minun tuttavapiirini koostuu pääosin vaihtuvia trendejä seuraamattomista oman tiensä kulkijoista, joten on olemassa mahdollisuus, etten itse joudu tähän kirjaimellisesti törmäämään, en ainakaan toivottavasti.
Ehkä on kuitenkin toivoi, että tämäkin trendi, kuten trendit yleensä, menee jonkin ajan kuluttua ohitse ja vaipuu unholaan seuraavaksi 20 vuodeksi.

Kuka minut on kironnut?

2008-10-27T13:06:00.010+02:00

Kaikki alkoi tuona kohtalokkaana perjantaina 10.10, eli ei edes ollut kyseessä pahamaineinen perjantai 13. Lähdin tavalliseen tapaan töistä autolla kotia kohti ja suunnitelmissa oli, että kävisin seuraavana päivänä maksamassa viimeisen satasen elokuussa tehdystä kansiremontista.
Liikkeelle lähtiessäni kuulin kuitenkin omituista kolinaa, joka sitten hetken kuluttua loppui.
Ajattelin, että takaronkissa heiluvat tavarat aiheuttivat äänen.
Hain Jamin hoidosta ja ajoin pihaan, kolina kuului taas.
Aloin selvittämään mistä ääni kuului, tarkastelin takakontin tavarat, konttailin auton vieressä ja kurkistelin auton alle näkemättä kuitenkaan mitään ihmeellistä.
Seisoessani autoni takana, aloin ihmettelemään kun perä näytti jotenkin omituiselta, aivan kuin jotakin puuttuisi.
Sitten sen tajusin-pakoputkea ei näkynyt missään. Kurkkasin auton alle ja siellähän se ketale heilui ja roikkui.Voihan hitto.
Ei muuta kuin hyppy autoon ja korjaamolle, siinähän se laskun maksaminenkin sitten sujuisi samalla.
Korjaamolla kerroin tilanteen, pakoputki poikki ja hänkin oli samaa mieltä kanssani siitä, että minulla on nyt ollut harvinaisen huonoa tuuria.
Sovimme että soittelen hänelle sunnuntaina, että milloin hän ehtii sitä katsomaan, siihen asti yrittäisin ajella niin ettei se ketale pääsisi tipahtamaan.
Sunnuntaina kävin korjaamolla ja korjaaja irrotti pakoputken pätkän ja sovimme, että menen tiistaina uudemman kerran sinne, siihen mennessä olisi uusi pakoputken pätkä tullut ja sen pääsisi asentamaan.
Tiistaina sain vaihdettua autoon tuulilasinpesunestesäiliön, joka oli kohtuullisen kauan jo vuotanut kaikki sisään kaatamani nesteet ulos ja illalla pakoputkikin loisti uutuuttaan.

Lauantaina tarkoituksenani oli pesaista tuulilasi, mutta kun painoin namiskaa, josta nesteen olisi pitänyt alkaa suihkuamaan, niin kappas vain, mitään ei tapahtunutkaan. Ajattelin, etten ollut laittanut säiliöön tarpeeksi nestettä, mutta päästyäni Liesjärvelle ja tarkistettuani asian ja lisättyäni vettä säiliöön, sain huomata ettei homma edelleenkään toiminut, kuten olisi pitänyt. Hetken aikaa asiaa tutkailtuaan Henkka huomasikin, että sieltä oli mennyt piuha poikki. Siis voi jumalauta, tietenkin näin käy heti sen jälkeen, kun sain säiliön vaihdettua niin, ettei se enää vuotaisi. Lopputuloksena varmaankin puoli tuntia kestäneen fiksailun jälkeen oli se, että nyt nestettä tulee, mutta piuha vuotaa. Tietyssä määrin siis ojasta allikkoon, eli vuodosta toiseen, mutta toisaalta nyt nestettä vuotaa ainoastaan silloin kun vipstaakista painaa, joten hävikin määrä pieneni huomattavasti. Iso kiitos siis Henkalle, joka asian hoisi kuntoon. (Kohta hän kyllä taitaa juosta karkuun ja lujaa kun kuulee että olen tulossa autoineni, sen verran useasti hän on tainnut joutua autoani roplaamaan)
Samaisen Liesjärven reissun tarkoituksena oli siis jättää Jami yökylään, jotta saisin itse sitä paljon puhuttua omaa aikaa. Kyllähän minä sitä sain..ja kuumekin nousi lauantai-illan aikana jonkinlaisiin lukemiin. Ei sillä, en minä mihinkään bailaamaan olisikaan ollut menossa. Jamille oli sitten noussutkin vielä kovempi kuume lauantaina. Se ei kuitenkaan "riittänyt", vaan sunnuntaina Tiina ilmoitti, että Jamilla oli alkanut silmät rähmimään-silmätulehdus tästä vielä puuttuikin.
Päätin lähteä käymään Kundin kanssa koirapuistossa, ennen kuin lähtisin hakemaan Jamia kotiin, pääsisi koirakin kerrankin kunnolla riehumaan muiden koirien kanssa. Niinpä niin. Saavuimme koirapuistolle, jossa oli pienten aitauksessa kaksi kissaa pienempää koiraa.
Kysyin, voisinko Kundin kanssa mennä joukkoon ja sain luvan, kun toinen päätti koiransa kanssa lähteä. Viihtyihän se toinen koiran omistaja siinä ehkä viitisen minuuttia, ennen kuin lähti menemään. Siinä sitä sitten oltiin koirapuistossa keskenään Kundin kanssa.
Pisteenä iin päälle alkoi satamaan vettä. Kymmenisen minuuttia siinä keskenämme seisoskelimme ja tulihan sinne sitten lopulta yksi hieman kissaa isompi koira, jonka kanssa Kundi pääsi kunnolla riehumaan.
Illalla päätin hieroa sellaisella Ellokselta tilatulla laitteella niskojani, sillä vasemmalla puolella oli äärettömän kipeä patti. Laite laturiin ja lihasten rentoutus voi alkaa. Jonkun ajan kuluttua kyllästyin piuhan kiskomiseen ja päätin antaa laitteen latautua hetken aikaa, jotta voisin sitten irrottaa sen seinästä. Noin kymmenen minuutin päästä havahduin siihen, että laite kärysi sylissäni.
Vauhdilla piuha seinästä irti ja laite parvekkeelle jäähtymään. Pitäisiköhän sitä pistää palovaroitin-asia kuntoon vihdosta viimein. Ainoa toimiva palovaroitin kun on makuuhuoneessa.

Maanantaina lääkärillä käydessämme selvisi, että silmätulehduksen lisäksi Jamilla on päällä myös korvatulehdus, taas. Tiistai-iltana huomasin, että Jamille oli tullut selkään ja vatsaan laajalle alueelle ihottumaa. Keskiviikkona lääkäri totesi Jamin herkistyneen Amoxinille, eli antibiootille jota hän oli saanut korvatulehdukseen, uutta antibioottia siis vain kehiin.

Samaisena päivänä päätin ostaa palohälyttimeeni pariston, mutta päädyinkin ostamaan uuden palohälyttimen. Eipä olisi kannattanut. Kotiin päästyäni sain siihen juuri ja juuri patterin laitettua, kun se alkoi piipittämään aivan täysiä; eikä sitten meinaan hiljentynyt millään. Hirveällä paniikilla riuhdoin patteria irti ja lopulta se sitten irtosi ja helvetillinen meteli päättyi. Kokeilin vielä muutaman kerran uudelleen, mutta tulos oli aina sama, palohälytin ei hiljentynyt kuin irrottamalla patterin. Todella toimiva siis. Onneksi naapurit eivät kuitenkaan ehtineet hälyttämään palokuntaa paikalle, sepä vasta noloa olisikin ollut.

Torstaina onnistuin heti aamusta uittamaan maaliskuussa hankitun puhelimeni vessanpöntössä. Kuinka mukava aloitus päivälle. Onneksi minulla on kattava kotivakuutus. Lauantaina ajattelin vuokrata pitkästä aikaa elokuvan, jotta voisin illalla kuolla kupsahtaa nauruun. Ideana ihan hyvä, mutta naurun sijasta olisin voinut kuolla vitutukseen. Levy kun pätki niin pahoin, että luovutin elokuvan katsomisen puolen tunnin jälkeen, kun olin nähnyt vain pätkiä sieltä täältä. Seuraavana päivänä palautin sen ärrälle ja kerroin pätkimisestä. Koska toista samaa elokuvaa ei ollut, lupasivat lähettää sen tarkastettavaksi ja että sen jälkeen saisin ilmaisen vuokrauksen, jos osoittautuisi että levyssä olisi vikaa. Eilen soi puhelin ja ärrältä kerrottiin, että levy oli tarkastuksessa toiminut moitteettomasti. Siis mitä vittua? Toimi? Moitteettomasti? Lupasivat, että voin kokeilla lainata saman elokuvan uudelleen, jos vaikka nyt toimisi. Nähtäväksi jää.

Erävoitto

2008-10-27T11:47:00.002+02:00

Eilen illalla löysin parvekkeeltani ampiaisen.
Siinä se lekotteli tuolissani, tuulettumaan viedyn pöytäliinan alla.
Ensin luulin sitä kuolleeksi, mutta tarkemmin katsottuna huomasin sen olevan elossa, mutta ilmeisen horroksessa. Ajattelin sen heräilevän sillä, että siirrän sen parvekkeen kaiteelle, josta se voisi helposti lähteä lentoon, se kun oli ilmeisesti jumiutunut parvekkeelle koska olin laittanut lasit kiinni. Vielä mitä, amppari ei siipeänsäkään liikuttanut, enkä minä raaskinut sitä tylysti tönäistä alas, huolimatta siitä että pelkään ampiaisia kuollakseni.
Aikani sitä tarkkailtuani, päätin voittaa pelkoni ja koskea siihen, se kun tuskin pistäisi horteessa ollessaan.
Sydän tuhatta ja sataa hakaten, kädet täristin ojensin sormeni sitö kohden ja silitin sitä. Siis minä, joka juoksen kiljuen karkuun jos ampiainen uskaltautuu kahta metriä lähemmäs minua silitin nyt ampiaista ja tahdoin sen virkoavan, jotta se voisi palata pesäänsä-missä se sitten lieneekään.
Vihdosta viimein se alkoi osoittaa elonmerkkejä ja siinä vaiheessa päätin että olisi hyvä aika siirtyä sisälle.
Ikkunasta tarkkailin sen touhuja ja kun olin kadottanut sen näkyvistäni, en voinut vastustaa kiusausta avata ovea ja katsoa mihin se oli mennyt.
Alkuun en nähnyt sitä missään, mutta sitten tajusin sen tepastelevan huolestuttavan lähellä oviaukkoa-äkkiä sisälle ja ovi kiinni, niin läheisissä väleissä en sen kanssa halunnut olla, että olisin sen sisälle päästänyt lämmittelemään.
Pian parvekkeelta alkoikin kuulua tuttua, pelottavaa surinaa.
Ampiainen oli ilmeisesti vironnut tarpeeksi lähteäkseen lentoon-ja toivottavasti poistuakseen parvekkeeltani.
Olen ylpeä itsestäni, "pelastin" ampiaisen ja uskalsin koskea siihen, saa nähdä kuinka ensi kesänä käy, kun ensimmäinen ampiainen kaartaa lähettyvilleni.

Narsismin huipentuma?

2008-10-27T10:58:00.002+02:00

Kuten olen aiemmin tainnut mainitakin, niin mummoni on eräässä yhtyeessä, joka soittaa kansanmusiikkia ja esiintymisiäkin heillä on riittänyt niin Kaustisilla kuin muuallakin.
Varsinkin, kun heidät niissä piireissä tunnetaan ja tiedetään, niin minusta on varsin hupaisaa, että hän soittelee radioon, ohjelmaan joka soittaa kansamusiikkia ja toivoo heidän omia kappaleitaan (ovat siis tehneet levyn) ja kehtaa puhelut tehdä vielä omalla nimellään niin, että juontajakin tietää hänen toivovan omia kappaleitaan.
Sekään ei mummolleni kuitenkaan riitä, vaan hän on kehoittanut myös äitiäni soittamaan ja toivomaan heidän kappaleitaan, jotta hän ei olisi ainoa, joka niitä toivoisi.
Kuinka alas voi ihminen vajota halutessaa itselleen julkisuutta?

Ahdistavat uutiset

2008-10-14T15:20:00.003+03:00

Ihminen on omituinen.
Viimeisen vuoden verran olen aktiivisesti ihmetellyt, että onko niitä uutisia pakko lukea otsikkoa tarkemmin, jos voi jo otsikosta päätellä, että asia voi jäädä mieleen pyörimään.
Äitiys on todellakin herkistänyt minut, sillä ennen saatoin kyllä päivitellä asioita hetken aikaa, mutta eivät ne mieleen jääneet tai saaneet minua itkemään.
Ei tunnu mukavalta lukea lehdistä, kuinka 1-ja 3-vuotiaat lapset on pahoinpidelty julmasti hakkaamalla hengiltä Ruotsissa, kuinka toinen vanhemmista on pahoinpidellyt muutaman kuukauden ikäistä vauvaa niin, että jaloista luita on murtunut ja vauva on joutunut kärsimään useamman päivän, ennen kuin vanhemmat ovat huomanneet että jotain on vialla ja vieneet pikkuisen lääkäriin.
Koen vahvaa empatiaa sitä perhettä kohtaan, jonka vuoden ikäinen lapsi kuoli siihen, kun pojat heittelivät kiviä ja yksi kivi osui vahingossa vauvaa päähän ja vanhemmat joutuivat vierestä seuraamaan kuinka lapsi kuoli.
En halua edes ajatella, miltä mahtoi tuntui heistä, joidenka lapsi kuoli kun lastenvaunut olivat vierineet järveen.
Tai siitä äidistä, joka päätti palata töihin ja palkkasi lapsenvahdin, joka ensimmäisenä päivänä ravisteli lasta niin pahoin, että tämä kuoli.
Pahinta olisi varmasti, että oma lapsi kuolisi "jonkun muun käden kautta", tilanteessa, jota ei voisi mitenkään ennalta odottaa, eikä siten myöskään koittaa ehkäistä.
En myöskään ymmärrä, että kuinka joku on voinut hylätä vuoden ikäisen lapsensa, kuten tämän päivän iltalehdestä sai lukea, enkä varsinkaan sitä, kun samaisessa lehdessä oli jokin aika sitten juttua siitä, kuinka isä oli jossain päin amerikkaa hylännyt 7 (saattoi olla useammankin) lastaan sairaalaan.
Tai kuinka jossain eu-maassa tapahtuu sellaista, että lapsi synnytetään ja hylätään vessaan/roskikseen/jollekin sivukujalle?
Missä on oikeasti inhimillisyys ja ihmisarvojen kunnioittaminen?
Missä on järki ja tunteet?
En hyväksy aikuistenkaan pahoinpitelemistä ja surmaamista, mutta kaikki lapsiin ja vauvoihin kohdistuvat väkivaltaisuudet tuntuvat vielä raaemmilta ja julmemmilta, koska ne ovat kohdistuneet pieniin ja viattomiin, sekä usein myös puolustuskyvyttömiin ihmisenalkuihin.
Kunpa olisi olemassa delete-nappi, jolla saisi poistettua päästä kaikki ahdistusta herättävät asiat.
Voisiko joku kehitellä sellaisen tai vastaavasti deletointi-aineen?
Viinakin kun vie muistin vain vähäksi aikaa=(

Näin ne hommat onnistuu

2008-10-14T12:18:00.002+03:00

Ei muuta kuin vähän liukastetta kehiin, niin johan alkoi paikat aukeamaan.
Niinhän se taitaa yleensä mennä ja niin meni tässäkin tapauksessa.
Eli nyt saan vihdosta viimein konepellin ronklattua auki=)
Mitä te oikein kuvittelitte?

Pinna palaa

2008-10-10T12:33:00.002+03:00

Päivittäisten irtisanomisuutisten vuoksi pitäisi varmastikin olla onnellinen siitä, että edes on työpaikka, johon aamulla suunnata.
Tällä viikolla- ja varsinkin tänään, on kuitenkin mielen vallannut suunnaton vitutus, joka on vain voimistunut ja voimistunut niin, että tänään on kiehunut kunnolla yli ja pääni päällä on palanut punainen valo varoituksena vaarasta, jonka räjähdysalttiuteni aiheuttaa ympäristölle.
Normaalisti tyydyn läyhäämään siksi, että se luonteeseeni sattuu olennaisesti kuulumaan ja koska työpaikalta löytyy muutama hyvä läyhäyskaveri; läyhääminenhän on mukavaa ajanvietettä, oli siihen sitten varsinaista syytä tai ei.
Nyt on kuitenkin asian laita toisin ja tosi kyseessä.
Olen jopa "uhkaillut" palaavani takaisin hoitovapaalle, jos tilanteeseen ei ala muutosta tulemaan ja minua ei aleta ottamaan todesta sen sijaan, että vastauksena valitukselleni on naurulla säestetty toteamus "älä ny oo tommonen".
Leijonan kitaan, eli varsinaisen esimieheni luokse en ole kuitenkaan vielä uskaltanut astella, mutta sekin johtuu vain siitä että en tunne häntä vielä yhtä hyvin kuin muita työtovereitani, sillä hän tuli taloon minun ollessani äitiyslomalla.
Konsultaatiota työtoverilta pyydettyäni voin kuitenkin todeta lähes turvallisin mielin, että leijonan luolaan voi astua ilman pelkoa syödyksi tulemisesta.
Eli ei kun itseä niskasta kiinni ja kohti tuntematonta.
Jos muutoksen tuulet eivät kuitenkaan ala pikkuhiljaa minunkin kohdallani puhaltamaan, niin voisinkin jo etukäteen heittää teille haasteen;
Onnistutteko löytämään minulle sopivan työpaikan?

Frigidi

2008-10-10T11:21:00.003+03:00

Sen lisäksi että autoni on ilmiselvästi nainen, se on myös frigidi.
Päätelmäni perustuu siihen, että vaikka sitä kuinka koittaisi lämmitellä, niin silti ei paikat aukene.
Ongelmana on siis se, että vaikka kuinka räpläisi ja ronkkisi, niin konepelti ei aukea.

Vieroitusoireita

2008-10-07T15:23:00.003+03:00

Viimeiset kolme päivää olen ensin aamut ollut paleltumiskuoleman partaalla ja iltapäivät ja illat hikoillut kuin pieni porsas.

Kädet ovat vapisseet ja sormet rummuttaneet hermostuneesti pöytää.

Nikotiinivalmisteita tupakkaa lukuunottamatta kuluu varsin paljon.

Olen manannut terveyskeskuksen alimpaan helvettiin ja suunnitellut ryntääväni sinne tornadon lailla pitämään puheen siitä, kuinka reseptit kuuluu uusia luvatussa viikossa, eikä niin että kipulääkkeistä riippuvainen joutuu anelemaan, kärsimään ja kitumaan ja tivaamaan lääkkeitään useaan kertaan, ennen kuin kauan kaivattu resepti vihdoin odottaa uusittuna.
Vihdoinkin eilen koitti se ilon päivä, kun saatoin astella terveyskeskuksen päivystyspuolelle ja sain käsiini kauan kaivatun paperin, ah mikä fiilis.
Hermo lepää.
Tänään ruudun takana pitäisi siis istua rentotutunut ja levännyt työläinen, mutta yllättäen todellisuus on taas varsin toinen.

Parannuksia Parannuksia

2008-10-06T15:05:00.003+03:00

Kuten olette voineet todeta, olen koittanut kunnostautua tämän kirjallisen itseilmaisun saralla, tähän mennessä jopa varsin kiitettävästi, sillä kyllähän sitä muutaman päivän jälkeen voi jo hieman rintaa röyhistää ja ylpeillä suorituksesta.

Kuten jotkut myös tietävät, olen viimeisen reilun puolentoista kuukauden aikana koittanut olla mahdollisimman savuton; välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.
Pääosin voisin kuitenkin sanoa, että olen onnistunut kohtalaisesti, paitsi viime viikolla jolloin poltin 6 päivänä 7:stä, mutta siitä huolimatta olen nyt ollut kokonaisuudessaan vajaan 2 kk:n sisällä yli 70% ajasta polttamatta!
Kun on kyse minusta, niin saavutus on melkoinen ja uskokaa tai älkää, niin 4 mg annos nikotiinipurkkaa aamulla juuri sängystä nousun jälkeen voi saada sinut haukkomaan happea ja maailman pyörimään ympärilläsi.
Vie muuten todella tehokkaasti nikotiinin himot.
Suosittelen;)

Good morning from Hell

2008-10-03T10:29:00.002+03:00

"Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, kyllä sen ymmärtää"
Mutta entäs jos ei ymmärrä?
Minun ymmärrykseni ei meinannut millään aamulla riittää siihen, että armas lapseni heräsi viiden maissa itkemään, eikä suostunut rauhoittumaan ja nukahtamaan uudelleen millään. Varsinkin, kun olin itse könynnyt sohvalta sänkyyn vasta hieman ennen puolta neljää. Toki olin jo ennen sitä nukkunut sohvalla muutaman tunnin, mutta silti.
Epätoivoisesti koitin saada tutin pysymään suussa ja kun se ei tehonnut, koitin nukuttaa Jamin viereeni.
Lopputulos oli se, että lapsella meni pinna entistä pahemmin ja lisätäkseen vielä huonoa oloaan, hän päätti iskeä päänsä täysiä betoniseinään. Huutohan tietenkin vain yltyi ja sympatiat olivat aika vähillä.
Sitten kun olimme nousseet sängystä ja erehdyin keräämään olohuoneen lattialta erään tikun, jolla Jami oli aiemmin leikkinyt, niin hän sai tietenkin siitä älyttömät raivarit (vaikka ei ollut sitä edes huomannut ennen kuin keräsin sen) ja päätti taas maksimoida ketutuksen sillä, että lysähti lattialle istumaan ja iski päänsä lattiaan. Taaskin tarkoituksella.
Ilmeisesti kaikilla lapsilla on pienenä pakkomielle hakata päätä johonkin kovaan. Varmistavatkohan he tällä tavalla itselleen oikeutuksen siihen, että käskyt ja kiellot eivät mene perille ensimmäisellä (viidellä) sadalla kerralla kun asiasta sanotaan?
Voitte myös ehkä kuvitella, miltä tuntui, kun vihdosta viimein pääsimme päiväkodille ja sinne saavuttuamme lapsi päätti lirkutella niin hyväntuulisena ja suloisena pikku enkelinä, että selitykseni huonosta aamusta tuntui varsin epäuskottavalta.
Jamista voisikin tulla hyvä näyttelijä, ainakin tilannetaju näyttää olevan kohdallaan, mitä siis tulee äidin nolaamiseen, uskottavuuden viemiseen ja hulluksi tekemiseen.

KK eli KahjotKuskit

2008-10-02T12:32:00.002+03:00

Nämä ovat siis eri asia, kuin edellisessä kirjoituksessa mainitsemani agressiiviset autoilijat.
Kahjot kuskit tunnistaa siitä, että heidän toimintansa on aidosti järjetöntä, eikä siinä ole mitään logiikkaa.
Ajelin moottoritiellä kaikessa rauhassa ja lähdin ohittamaan kohtalaisella nopeudella muutamaa autoa. Yhtäkkiä näin oikealla puolellani vilahduksen ja hetki sitten ohittamani auto kaahasi täyttä vauhtia oikeaa kaistaa ohittaen minut silmänräpäyksessä ja tullen törkeästi eteeni ohituskaistalle. WTF? Silloin olin jo saanut oman autoni takaisin, joten kyse ei voinut olla vanhan auton aiheuttamasta aggressiosta. Miestä oli vain tainnut hieman ottaa päähän että nainen päätti ohittaa hänet, sillä loppumatkan hän ajeli edelläni aivan rauhallisesti, eikä kaahaamisesta ollut tietoakaan ja jossain vaiheessa "tavallisella tiellä" ajellessamme hän ajeli jopa alle nopeusrajoitusten. Argh.
Toisen kahjon kohtaaminen tapahtui myöskin moottoritiellä. Matkaa turengin rampille oli vielä noin kolme-neljä kilometriä, mutta hänpä oli päättänyt hidastaa vauhdin jo valmiiksi alle sataseen (rajoitus 120) ja ajeli vilkku päällä puoliksi oikeanpuoleisen valkoisen viivan väärällä puolella. Ennakoiva ajotapahan on tietenkin ihan hyvästä, mutta rajansa sillä ennakoinnillakin.
Kahjoin näkemäni ohitus taasen on tapahtunut siten, että ajelin kymppitiellä, kun auto lähti ohittamaan minua. Siinä nyt ei vielä mitään omituista ollut, mutta hetken kuluttua takaa kaahasi toinen auto, joka lähti ohittamaan autoa joka ohitti minua ja muutamaa edellä ajavaa. Tämä toinen ohittelija vetikin sitten puoliksi vastaantulijoiden puoleisella penkalla ja kyllä siinä hieman jännitti että kuinka mahtaa kuskin käydä, mutta loppujen lopuksi kahjo ohitustilanne päättyi hyvin ja kaikki palautuivat omalle kaistalleen ennen vastaantulijoihin törmäämistä.

AA eli AutoAgressiot

2008-10-02T12:15:00.000+03:00

Kun autoni oli korjaamolla ja minulla oli sieltä lainassa sellainen punainen, "vanha" saabi 900, "vanha" lainausmerkeissä, koska auto oli samaa vuosimallia kuin minä, niin huomasin liikenteessä erään hauska seikan.
Lähes kaikille autoilijoille iski pakonomainen ohitusreaktio saabini nähdessään, huolimatta siitä, että ajoin aivan normaalia vauhtia, eli noin 130km/h.
Useimmat ohittelijoista myös palasivat heti ohituksen jälkeen samalle kaistalle kuin minä ja jäivät aivan eteeni ajelemaan. Kyse ei siis todellakaan ollut siitä, että he olisivat jatkaneet eteenpäin paahtamista myös sen jälkeen.
Olipa joukossa myös niitä, jotka olin itse hetkeä aiemmin ohittanut ja kun he tajusivat että ohiajava auto oli paljon vanhempi kuin se millä he itse ajoivat, niin heidän oli pakko talla pohjassa vetää ohitseni tai lähteä perään roikkumaan.
Tämän oivalluksen jälkeen aloin miettimään omaa liikennekäyttäytymistäni ja ikäväkseni jouduin toteamaan, että itsekin noudatan hyvin paljon edellä todettua käyttäytymismallia. Jos näen liikenteessä edelläni 80-luvun auton, niin minut valtaa vastustamaton halu ohittaa se. Toisinaan huomaan myös lähteväni "perään", jos joku vanhempi auto ajaa omani ohitse moottoritiellä. Tavallisella tiellä tätä ei ilmene.
Voisiko joku minua viisaampi selittää mistä tämä johtuu? Yritämmekö me kaikki kohentaa egoamme sillä, että "kyllä minun autoni kulkee paremmin kuin sinun autosi, turha tulla tuollaisella koslalla koittamaan?"

Ohhoh

2008-10-01T15:34:00.002+03:00

Aikaa olikin kulunut vielä enemmän edellisen tekstin julkaisusta, kuin mitä muistinkaan. Jospa nyt töihin paluun myötä saisin tämänkin homman jatkumaan, kun töissä sentään voi jonkin verran harrastaa tätä virtuaalista elämää.
Töissä olo tuntuu muutenkin suoranaiselta lomailulta kotioloihin verrattuna, sillä töissä voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, eikä tarvitse kokoajan olla huomioimassa jotakin toista (paitsi tietysti se luurin toisessa päässä oleva henkilö), mutta kukaan ei ole siis vaatimassa jatkuvasti fyysistä huomiota. Olen alkanut miettimään, kuinka kukaan yksinhuoltaja voi henkisesti jaksaa sitä, jos on kotona monta vuotta lapsen kanssa kahdestaan, eikä kunnollista tukiverkkoa lähistöllä ole. Jos minulla asuisi sukulaisia ja muita halukkaita lapsenvahteja lähettyvillä, olisi minunkin henkinen jaksamiseni aivan toista luokkaa ja kotonakin voisin viihtyä vallan mainiosti kaipaamatta lainkaan töihin paluuta.
Nyt tämä kuitenkin tuntuu ihanalta pakopaikalta.
Olen myös huomannut erään hyvin hämmästyttävän seikan. Vuoden tauon jälkeen työt sujuvat varmaankin 50% paremmin kuin ennen äitiyslomalle jäämistä. Työtehokkuus on kasvanut ja tapaamisiakin saan sovittua paljon enemmän ja muutenkin kaikki tuntuu niin paljon helpommalta. Siinä mielessä voisin kyllä suositella vuoden taukoa töistä kenelle tahansa.
Muutamat seuraavat julkaisuni voivat olla todella sekavia ja aiheet risteillä asiasta toiseen, mutta kunhan saan tästäkin punaisesta langasta kiinni, niin kirjoituksiin voi tulla enemmän johdonmukaisuutta (mikäli sikäli sitä on ennenkään ollut)
Adios.

Tirkistelijä

2008-10-01T15:28:00.001+03:00

Nyt hävettää.Blogin päivitys on jäänyt täysin retuperälle, enkä ole edes useaan kuukauteen käynyt muidenkaan blogeja lukemassa. Tirkistelynhaluni huomioon ottaen sen jos minkä pitäisi olla huolestuttavaa, sillä juuri minä olen ensimmäisenä utelemassa, jos kuvittelen kuulleeni jotain mielenkiintoista ja jos taloyhtiön pihaan kaartaa hälytysajoneuvo, minut voi varmasti nähdä ikkunassa vilahtamassa, ellen sitten ala tekemään jotain näennäistä asiaa ulos, esimerkiksi viemällä roskiksia pihalle.Kyyläksi en kuitenkaan tunnustaudu, pois se minusta, naapurit saavat tehdä mitä hivuttaa, enkä sinänsä ole kiinnostunut heidän elämästään, paitsi jos siihen liittyy jotakin draamaa(huomaakohan joku tässä jonkin ristiriidan?).Viime aikoina ei valitettavasti ole naapurustossa tapahtunut mitään tarkkailemisen arvoista, tai jos on, niin oln ollut väärässä paikassa väärään aikaan, enkä ole huomannut mitään.Ehkäpä tirkistelijä voisi jälleen palata maisemiin ja alkaa tarkastelemaan elämäänne=)

Hävyttömät vanhukset

2008-04-02T23:08:00.002+03:00

Onkohan se niin, että kun ihminen tulee vanhemmaksi, niin sitä menettää häveliäisyytensä, vai olenko minä vain jotenkin liian häveliäs?
Mummuni oli meillä muutaman päivän kylässä ja sinä aikana kohtasin muutaman mielestäni omituisen tilanteen.
Kumpaisenakin iltana, minun makoillessani sohvalla mummu kävi vessassa ja palasi sieltä alushousut kädessään. Eikä siinä vielä niin mitään, mutta sitten hän viskasi ne sohvalleni, siis minun sohvalleni, yök. En minä menisi vierailulla ollessani levittelemään alusvaatteitani toisen huonekalujen päälle.
En ymmärrä myöskään sitä, miksi vessan ovi on pakko jättää auki, kun siellä menee käymään. Vaikka se ei itseä haittaisikaan, jos joku sattuu sinut pöntöllä näkemään, niin voisiko sitä edes ajatella niitä muita-ja sulkea sen oven . Voihan toki olla niinkin, että päästyäni äitini tai mummuni ikään asti itsekin toimin em tavoin, mutta toivottavasti en kuitenkaan.

Myös äitini käytös on välillä herättänyt kummastusta. Kerrankin, kun hän oli kyläilemässä miespuolisen tuttavansa kanssa, hän heitti yhtäkkiä hameen lähes korviinsa selittäen samalla, että "kattokaa kuinka hienot pikkarit mä sain teiän mummulta". Hänen miespuolinen tuttavansakin sattui toki hieman vilkaisemaan, johon äitini vihaisena huudahtaa, että en mä nyt sua tarkottanut. Siis jos toimii tuolla tavoin, niin onko ihmekään, jos mies kuvittelee jotain, vaikka äitini aina manaileekin, kuinka kyseinen henkilö ei voi tajuta, että tämä ei häntä siinä mielessä kiinnosta. Sitäpaitsi, minä en ainakaan mainostaisi kenellekään, jos pitäisin äitini vanhoja pitsipöksyjä, olivatpa ne minun mielestäni kuinka hienot tahansa.

Täällä taas

2008-03-18T22:47:00.002+02:00

Ohhoh.
Onpas siitä aikaa kauan, kun tänne on tullut viimeksi kirjoiteltua. Monta kertaa on kyllä pitänyt ja asiaakin olisi joskus ollut. Tai ainakin jotain kerrottavaa, mutta nekin jutut on ehkä ajan saatossa unohtuneet.
Viime viikonloppuna olin hyvin hyvin pitkästä aikaa radalla ja lapsi oli ensimmäistä kertaa yökylässä. Missionani oli vetää kunnon kännit ja voisinkin todeta, että mielestäni onnistuin siinä kohtalaisen hyvin. Ainakin jos sunnuntai aamun olotilaani muistelen. Aiemmassa elämässäni en tainnut krapulassa kärsiä päänsärystä, mutta sunnuntaina tuli sekin koettua-ja kunnolla.
Oli erikivaa herätä parin tunnin yöunien jälkeen hikoilevana, vapisevana ja hyvin huonovointisena ja kaiken huipuksi todeta, että pienoinenkin pään kääntäminen aiheutti jumalatonta tuskaa. Nautintoa lisäsi luonnollisestikin vielä se, kun tahattomasti koitin oksentaa sisuskaluni pihalle, vatsaparkani kun oli tyhjä ja jäljellä oli pelkät sappinesteiden rippeet, sillä edes Sergion pizza ei aamuyöllä kotiuduttuani maistunut(rasti seinään).
Noh, tulipahan koettua kaikki olotilat-koko rahan edestä ja hauskaakin oli.
Ainoastaan hetkellinen sängynlämmitin jäi uupumaan, mutta ottaen huomioon aamufiilikset, se saattoi olla hyväkin niin. Ja jos nyt siltä alkaa pakottavasti tuntumaan, niin eiköhän sieltä puhelimen muistista joku numero löydy, johon voi soittaa ja apua tarvittaessa pyytää=)
No joo, eiköhän lopeteta tällä kertaa tähän ja koiteta olla tulevaisuudessa aktiivisempia kirjoittamisen suhteen.
Varokaa vaan, kohta voi jollain puhelin soida;)

DigiDigi

2008-02-03T22:20:00.000+02:00

Nyt se on sitten minullakin, meinaan digiboxi. Siirtyminen digiaikaan voi siis viimein alkaa-tai sitten ei. Ostin nimittäin 2 boxia siitä syystä, että voisin jatkossakin nauhoittaa videoilla ohjelmia normaaliin tapaan. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että kuinka liitän toisen boxeista videoihin. Telkkariin liitetyn sain kyllä menestyksekkäästi toimimaan, mutta toista en. Olen nyt kahtena iltana koittanut sitä säätää ja yrittänyt myös saada puhelintukea kaikilta mahdollisilta tahoilta, mutta kukaan ei ole vielä osannut neuvoa minua tässä johtohelvetissä. Täytyy koittaa kysyä Herra Googlelta apua ja jos hänkään ei osaa minua neuvoa, niin masiinat voivat olla vaarassa lentää parvekkeelta alas, kun menetän malttini. Minä kun en aina ole niitä kaikista kärsivällisimpiä tyyppejä. Valitettavasti.
Alkavan viikon pelastaa toivon mukaan Tvinsin paketti, jonka uskon vahvasti saapuvan huomenna. Muuten huominen ei ehkä olekaan niin kovin hyvä päivä, sillä joudun palauttamaan kirjastoon sen epäonnisen kirjan, jonka koiranikin halusi lukea. Laskua siis odotellessa.
Tiistaina sentään pääsen lääkärille, joka toivottavasti kirjoittaa minulle mukisematta reseptillisen tainnuttavia. Odottelenkin innolla kohtaamisia Nukkumatin kanssa, minulla on hänelle paljon painavaa asiaa siitä, kuinka hänen tulisi hoitaa työnsä..

Pieniä suuria asioita

2008-01-30T23:49:00.000+02:00

Viimeisen viikon sisällä olen kokenut suurta tuskaa-pienistä asioista.
Aloitetaanpa viikonlopusta. Silloin aloin tekemään vaatekaappi-inventaariota. Käytännössä siis katsoin läpi jokaisen omistamani vaatekappaleen ja heitin rikkinäiset roskiin, laitoin osan sivuun kirppikselle vietäväksi ja suuren osan laitoin takaisin kaappiin. Luopumisen tuska oli kuitenkin suurta. Laskin luopuneeni yhteensä noin 50(!) vaatekappaleesta, joista tosin noin 20 olivat alusvaatteita. Vielä olisi sama urakka edessä varastossa, jossa odottaa varmastikin lähemmäs sata vaatekappaletta.

Seuraavaksi oli maanantai aamupäivänä vuorossa tuskaa ulko-oven kanssa. Olin lähdössä tavanomaiselle aamulenkille, mutta ulko-oveni ei meinannutkaan aueta. Aikani sen kanssa taisteltuani sain sen vihdoin auki, ihan vain huomatakseni että se ei mene kiinni. Tarkistin että mitään ei ollut oven välissä estämässä sitä ja koitin lapsi sylissä ja koiran hihna toisessa kädessä tempoa ovea kiinni, kunnes epätoivon vallassa otin vähän vauhtia ja tein syöksyn ovea kohti olkapää edellä. Kyllähän se kiinni meni, ainakin jotenkin. Siinä vaiheessa pahat aavistukset täyttivät mieleni ja osoittautuivat hetken päästä aiheellisiksi. Jotta pääsisin takaisin sisälle, joutuisin soittamaan huoltomiehen paikalle. Ovi ei enää hievahtanutkaan.
Lenkin jälkeen jätin lapsen alas vaunuihin ja menin kutienkin vielä kokeilemaan josko saisin se itse auki. En saanut. Ei muuta kuin huoltomiehelle puhelua. Huoltomies tuli onneksi nopeasti paikalle ja noin viidessä minuutissa ovikin oli auki. Temppuilun syynä olivat olleet minimalistisen pienet kivet oven alla. Minua hävetti (vaikka en syypää tilanteeseen ollutkaan), mutta huoltomies oli varsin helpottunut. Hän kertoi jo pelänneensä pahinta. Sitä, että paikalle jouduttaisiin tilaamaan lukkoseppä poraamaan ja "murtautumaan sisälle". Rehellisyyden nimissä, sitä minäkin olin pelännyt ja savu nousi jo etukäteen korvista, kun olin ajatellut että joutuisin istumaan koiran ja lapsen kanssa rappukäytävässä ties kuinka kauan.

Seuraavaksi samana päivänä koin "Herätys-tuskaa". Pahaa aavistamattomana menin avaamaan oven tarkastamatta ovisilmästä kuka toisella puolella on. Oven takana oli kaksi vierasta naista, joista toinen tiedusteli ensialkuun sylissä olevan lapseni ikää. Sen jälkeen, esittelemättä itseään tarkemmin hän kysyi onko Isä meidän-rukous tuttu. Vastauttuani myöntävästi hän alkoi selittelemään kuinka juuri se on yleensä kaikille tuttu, alkoi lukemaan sitä minulle ja tiedusteli että kun siinä sanotaan "tapahtukoon sinun tahtosi, tulkoon sinun valtakuntasi", niin tuntuuko minusta siltä, että Jumalan tahto tapahtuu ja että se valtakunta tulee? Vastasin, etten ole asiaa pahemmin ajatellut ja siihen hän sitten totesi, että no ehkä sitä nyt lapsen myötä alkaa ajattelemaan enemmänkin näitä asioita. Ai että nyt kun minulla on lapsi, niin minun pitäisi alkaa "kunnon uskovaiseksi"? Tätä en kuitenkaan ääneen sanonut. Lopulta he myös esittelivät itsensä, antoivat muutaman lehtisen luettavaksi ja päästivät minut jatkamaan hommia sisälle. Mutta..Siis missä oli näiden ihmisten käytöstavat? Olisivat voineet ensin esitellä itsensä, kertoa millä asialla ovat ja tiedustella onko minulla hetki aikaa, sen sijaan että heti aletaan jotain rukouksia lukemaan. Mielelläni olisin vain paiskannut oven takaisin kiinni ja toivottanut heidät johonkin muualle kuin taivaaseen, mutta en kuitenkaan tehnyt sitä, koska koitan käyttäytyä asiallisesti ja kiltisti. En voi kuitenkaan sanoa ymmärtäväni näitä Jehovan todistajia, jotka kiertelevät ovelta ovelle levittämässä Jumalan sanaa, sillä eivät minkään muunkaan uskontokunnan edustajat sitä tee, tai ainakaan en ole sellaisiin törmännyt. Ajatelkaa, jos kaikki tekisivät näin ja ovella ravaisi satanisteja, ateisteja ja muita pilvin pimein "käännyttämässä" sinua. Jokainen saa minun puolestani uskoa mihin tahtoo, kunhan ei tule minulle sitä tuputtamaan.

Tiistai toi mukanaan odottamisen tuskaa. Tilasin to-pe välisenä yönä Ellokselta netin kautta vaatteita ja tietenkin pikakuljetuksena ärrälle, koska halusin saada ne pian. Ajattelin, että tiistaina ne ovat perillä, koska olen yleensä saanut ne aina kolmessa päivässä. Tunnit kuluivat, mutta puhelimeen ei tullut viestiä siitä, että paketti olisi noudettavissa. Kellon lyödessä viisi, ajattelin että viesti ei vain ole jostain syystä tullut, kuten on joskus tapahtunut ja soitin malttamattomana kioskille. Paketti ei kuitenkaan ollut tullut. Illalla lueskellessani saapuneita meilejä, huomasin että Elloksen viestissä luki että paketti on noudettavissa keskiviikkona klo 16 jälkeen. Jipii.
Keskiviikkona odottamisen tuska jatkui. Viestiä ei kuulunut, eikä postikaan tuonut Tvinsin paketin saapumisilmoitusta. Nyt olin kuitenkin aivan varma siitä, että paketti on saapunut ja viesti on vain jäänyt tulematta, joten päiväunilta herättyämme puin lapsella nopeasti ulkovaatteet päälle ja menin kaivamaan auton lumen alta. Ärrällä sain kuitenkin kuulla, että paketti ei ollut edelleenkään tullut. Turha reissu siis. Kotiin päästyäni soitin Elloksen asiakaspalveluun ja tiedustelin, että missä helvetissä se tilaus viipyy, kun meilissä luki että se on noudettavissa. Vastaus oli vain, että ei se ole kuin vasta huomenna. Samalla kysyin virheellisistä hinnoista tilausvahvistuksessa, sillä netissä ja kuvastossa oli ollut erään paidan ja housujen hinta toinen. Vastaus oli, että sitten kun olen hakenut ja saanut paketin, niin minun pitää soittaa heille uudestaan, niin he korjaavat asian. Siis mitä ihmettä? Minulla kuitenkin oli kyseisten tuotteiden tilausnumerot ja tiedot ylhäällä, joten miksi ihmeessä en voinut asiaa hoitaa samalla?
Näiden tuskailujen lisäksi olen aiheuttanut itselleni vielä ylimääräisten töiden tuskaa, sillä en ajanut autoani talliin kioskilla käytyäni, vaan jätin sen pihalle. Talliin ajaminen kun olisi vaatinut lähes epäinhimillisiä ponnisteluja; sen sijaan että ajoin auton helposti oven vieressä vapaana olevalle paikalle ja riensin sisälle, olisin joutunut ensin sihtaamaan sen tallin oven eteen, sitten olisi pitänyt sammuttaa se, ottaa avaimet virtalukosta, avata tallin oven lukko, laittaa avaimet takaisin virtalukkoon, käynnistää auto, ajaa se talliin ja vielä sulkea tallin ovet, ennen kuin olisi päässyt sisälle. Niinpä niin, olisihan siinä mennyt ehkä puolitoista minuuttia enemmän aikaa kuin ensiksimainitussa tavassa. Nyt joudunkin sen sijaan huomenna uhraamaan "vain" kymmenisen minuuttia siihen, että kaivan auton esiin puolimetrisen lumikuorman alta..
No, itseppä olen muutaman kerran ollut sitä mieltä, että auton esiin kaivaminen lumen alta ja jäätyneiden lasien raappaus on silloin tällöin ihan kivaa ja terapeuttista, kunhan sitä ei tarvitse joka päivä tehdä..Jospa sitten tästä oppisin ja veisin auton jatkossa sinne talliin, josta kuitenkin joka kuukausi maksan, käytin sitä tai en.
Tuskaa minulle on aiheuttanut myös jatkuva imurointi. Nyt kun lapsi on oppinut kunnolla ryömimään, olen kokoajan helisemässä lattialla olevien karvojen kanssa. Muuten ne eivät minua niin paljon haittaisi, mutta ei ole mukavaa, että pikkukädet ovat hetkessä täynnä karvoja, jotka seuraavaksi menevät suuhun. Tästä syystä olen viime päivinä huudattanut imuria viitisen kertaa päivässä. Normaalisti en todellakaan ole mikään siivousfanaatikko, enkä heilu desinfiointisuihkeen kanssa ympäri asuntoa, mutta kun ajattelen kuinka ilkeältä karvakasa suussa tuntuu, en voi olla tarttumatta siihen imuriin ja ikävä kyllä, vaikka sitä kuinka imuroisi, niin tämän eläinlauman kanssa niitä karvoja on aina hetkessä lisää..

Jotta tämä ei kuitenkaan menisi aivan kokonaan tuskailuksi, niin mainittakoon, että normaalisti en odota lainkaan postin tuloa, mutta tällä viikolla tilanne on ollut tyystin toinen, sillä tavanomaisten laskupinojen lisäksi sieltä pitäisi tulla jotain mukavaakin-ja on jo tullutkin.
Ensin sain tiistaina kauan odotetun kirjeen. Kuulun netissä erääseen paneeliin ja palkkioksi kysymyksiin vastaamisesta sieltä saa halutessaan vaikkapa arpoja, kun tilin saldo on tarpeeksi suuri. Päätin viimeinkin ottaa kertyneen saldoni arpoina ja tiistaina ne vihdoin tulivat. 10 arpaa. Mikä parasta, ne eivät olleet aivan turhia, sillä raaputtamisen ilon lisäksi niissä oli 12 eurolla voittoja. Rahaa sekin on.
Keskiviikkona posti toi minulle Tiinan ostaman yllätyksen. Jotain meedion vikaa minussa ilmeisesti on, sillä nähtyäni kirjeen ajattelin, että siellä on Halavatun Papat-seinäkalenteri ja luettuani kirjeen päällä olevan tekstin sain siitä vahvistuksen-ja sehän se siellä oli.
Kiitoksia vielä Tiinalle, kalenteri on jo seinällä=)
Mukavaa on myös se, että vihdoinkin ulkona näyttää oikealta talvelta ja olenkin melkein vakuuttunut siitä, että viimeisen vuorokauden aikana lunta on satanut yhteensä enemmän, kuin tämän kuluvan niinsanotun talven aikana aiemmin yhteensä.

Mainonnan uhri

2008-01-27T14:35:00.000+02:00

Yleensä jään mainosten perusteella koukkuun ainoastaan alkaviin sarjoihin.
Viime aikoina ystäväni ovat kuitenkin voineet huvittuneena hymähdellä innostukselleni Tvinsin myymää Swivel Sweeperiä kohtaan. Pari kuukautta mainoksia katsottuani ja tuotteeseen paremmin perehdyttyäni päätin tilata sen, jotta voin itse kokeilla onko se aidosti toimiva ja tuleeko siivoamisesta vaivattomampaa. Positiivisen yllätyksen koin ainakin Tvinsin asiakaspalvelun kohdalla, sillä yhdestäkään asiakaspalvelunumerosta ei olla vastattu yhtä nopeasti kuin heiltä;puhelin ehti hälyttää vain pari kertaa.
Pari asiaa kyseisen tuotteen mainoksessa on kuitenkin kiinnittänyt huomioni.
Nimittäin siinä oleva oikea ja "hankala" pölynimuri, joka näyttää joltain 80-luvun kapistukselta, jonka kanssa oikeasti menisi hermot. Tavalliseen, perässä raahattavaan imuriin verrattuna osa tuotteen myyntiartikkeileista ei kuitenkaan toimisi ja voihan se olla niin, että siellä missä mainos on tehty, ei oikeasti ole samanlaisia imureita kuin täällä. Mistä sen tietää..
Vähän myös mietityttää, että kuinka kauan akku aina kerrallaan kestää ja kuinka kauan se lataaminen sitten vie aikaa.
Odotan kuitenkin jo malttamattomana uuden viikon alkua ja sitä, että posti tuo minulle paketin saapumisilmoituksen, jotta pääseen tehotestaamaan laitetta. Ottaen huomioon eläinten pudottamien karvojen ja koiran tuoman kuran määrän, oletan että asuntoni on ihanteellinen paikka laittaa se kunnon koetukselle. Toivottavasti se suoriutuu siitä kiitettävästi, sillä jos niin ei tapahdu, odottaa sitä pikainen palautus myyjälle.
Palaan aiheeseen ruusujen ja risujen merkeissä toivon mukaan viimeistään viikon kuluttua.

Vanhaksi tulossa

2008-01-23T00:15:00.000+02:00

Olen tulossa vanhaksi. Siis tarkoitan, oikeasti vanhaksi. Olen huomannut sen seuraavista asioista:
1. Säästän ja pesen tyhjentyneet margariinirasiat, jotta voin käyttää niitä myöhemmin pakastusrasioina (ennen olen naureskellut niille ihmisille, jotka toimivat näin)
2. Säästän ja pesen myös pilttipurkit. Samasta syystä kuin kohdassa 1.
3. Olen alkanut miettimään eläkesäästämistä. (Siis, ihan viisasta sinänsä, mutta voisiko se odottaa vielä vaikka kymmenen vuotta, olen kuitenkin vasta 23 ja eläkeikään on vuosikymmeniä.)
4. Katsellessani nykyteinien menoa, en voi olla puistelematta päätäni ja toteamatta; ei meidän nuoruudessa (itse olen ollut kuitenkin vielä pahempi, vaikka sen haluaisin toisinaan unohtaa..)
5. Olen luopunut lähes kaikista paidoista, jotka jättävät vatsaa näkyviin sentinkin
6. Kylmällä säällä hautaudun pipon, kaulaliinan ja talvitakin uumeniin piittaamatta pätkääkään miltä näytän. Aivan sama, kunhan on lämmin.
7. Olen alkanut seuraamaan uutisia, en pelkästään kotimaan, vaan myös ulkomaiden
8. Kuulun taloyhtiön hallitukseen

Pikkutarkka pilkunnussija

2008-01-18T01:37:00.000+02:00

Olen tullut siihen tulokseen, että olen pikkutarkka ja pikkusieluinen pilkunviilaaja. Tännekin kirjoittaessani koitan tarkkaan pitää huolen siitä, että pilkut ovat tasan oikeilla kohdillaan. Toisinaan saatan kyllä jättää sen laittamatta-jippijaijee (vaikka se kieliopillisesti onkin väärin), sillä olen oikeasti sen verran vailla elämää, että alan miettimään miltä lause kuulostaa päässä luettuna, pilkun kanssa ja ilman-ja joskus se vaan kuulostaa paremmalta ilman sitä hemmetin pilkkua, joka siihen kuuluisi. Tämähän siis johtuu siitä, että se pilkku jaksottaa lauseen, luit sen sitten päässä tai äänen. Välillä voin jopa lisätä mielivaltaisesti pilkun sellaiseen kohtaan, johon sitä ei edes kuuluisi laittaa. Kyllä äidinkielenopettaja toruisi, jos näkisi.
Ei ihmekään, että sain amitsussa vitosen sijaan nelosen äidinkielestä, kyllä muuten harmitti.
Kaiken huippu on se, että jos netissä keskustelen uusien tuttavuuksien kanssa, niin keskustelu voi loppua siihen, jos henkilö ei osaa mielestäni kirjoittaa oikein. Tällä tarkoitan nyt lähinnä sitä, että hän ei osaa käyttää lauseiden välissä pisteitä, pilkkuja, tai muita merkkejä joilla erottaa lauseet toisistaan, sillä mielestäni on hemmetin ärsyttävää jos kaikki lauseet ovat yhtä samaa pötköä, sama kuin kirjoittaisi kaikki sanat yhteen!
Niin fanaatikko en sentään onneksi ole, että kaikkien tekstejä tarkkailisin sen varalta, että pilkku on jäänyt laittamatta oikeaan kohtaan, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa.

PS. Nyt alkaa pahasti näyttämään siltä, että jos se ei jo ennestään ollut kaikkien tiedossa että olen hullu vailla elämää, niin nyt se viimeistään paljastui lopuillekin...
Sillä aidosti, kuka täysjärkinen ihminen kirjoittaa pilkun paikasta?
Niinpä niin!

Tekstissä on muuten mainittu sana pilkku eri muodoissa yhteensä 10 kertaa ja käytin sitä yhteensä 26 kertaa=)

Siis OMG

2008-01-15T00:46:00.000+02:00

Tapani mukaan selailin teksti-tv:n uutisia, kun törmäsin mitä kauhistuttavimpaan juttuun.
Siis voitteko uskoa, että poliisi ei ilmeisesti auta enää Britney Spearsia, vaan tähti joutui jopa itse etsimään parkkipaikan mennesään oikeustalolle! Siis ajatelkaa, joutua nyt etsimään itse parkkipaikka..Ois se sitten niin kauheeta!
Sen voin vielä ymmärtää, että voi vituttaa jos toimittajat ja kuvaajat tunkee iholle kun kävelee sinne oikeustalolle, mutta itsepähän on julkisuuteen halunnut ja asiansa pahemman kerran mokaillut-ja toisaalta onko se nyt poliisien velvollisuus auttaa pitämään kaikki media poissa?
Ja voisinpa kuvitella että Britneyllä on sitä rahaa sen verran, että voi muutaman bodyguardin palkata heittelemään ihmiset sivuun.
Mutta se parkkipaikan etsiminen, on kyllä niin traagista että näen varmasti painajaisia joissa joudun itse etsimään autolleni parkkipaikan,huh, kylmä hiki kihoaa jo nyt otsalle=)

Hammas

2008-01-13T22:55:00.001+02:00

Tänään se tapahtui.
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, onko Jamille tulossa hampaita ja koittanut tarkastella miltä se suu oikein näyttää. Tänäänpä ei tarvinnutkaan, sillä lapsi tunki sormeni suuhunsa-ja siinä se oli, ensimmäinen hammas! Ainakin näin ensimmäisen lapsen kohdalla sitä iloitsee jokaisesti pienestä ja isommasta kehitysaskeleesta ja tuntuu siltä, että kyseessä on aina pieni ihme.
Joten anteeksi kaverit, näitä hehkutuksia on tulossa vielä monta lisää..

Uudestisyntynyt

2008-01-13T22:25:00.000+02:00

Eilen pääsin pitkästä aikaa viettämään aivan omaa aikaa ja rentoutumaan kunnolla ilman lasta. Jo herätessäni olin tulevasta tohkeissani, mutta avatessani olohuoneeseen johtavan oven mielialani hiemaan laski. Näin matolla jonkin tumman kasan ja lähestyessäni sitä huomasin sen olevan kirjastosta lainaamani kirja Marley ja minä, joka kertoi elämästä "maailman kauheimman koiran" kanssa. Olin puhunut ihmisille, että luettuani kirjan olin tullut siihen tulokseen, ettei oma koirani sittenkään ole niin kovin kamala. Ilmeisesti siitä innostuneena Kundikin oli päättänyt kyseisen kirjan lukea (tarjolla olisi ollut myös lasten kehittymisestä kertovia kirjaston kirjoja) ja siitä tohkeissaan oli sitten repinyt osan takakannesta. Lasku kirjastolta siis odotettavissa.
Iltapäivä sujui onneksi paljon mukavammissa merkeissä ja vietyäni lapsen hoitoon pääsin shoppailemaan Hennesiltä vaatteita Minnalta saamallani lahjakortilla.
Sen jälkeen tapasimme Minnan kanssa kaupungilla ja menimme Pancho Villaan syömään maukkaat (ainakin minun mielestäni) hampurilaisateriat. Hieman jäi tosin mieltä kaihertamaan se, että jaksoin syödä ateriasta vain vähän yli puolet, mutta kun ei napa vedä niin ei vedä.
En sentään toiminut äitini tavoin ja pyytänyt saada loppuja mukaani, hänellä kun on aina tapana pyytää tähteeksi jääneet ruuat foliossa kotiin-periaate kaikki mitä saadaan otetaan pätee siis myös tässä asiassa.
Ruuan jälkeen suuntasimme vielä Aulangolle kahville ja sen jälkeen minä pääsin ehkäpä päivän rentouttavimpaan osioon, nimittäin kylpylään (tästäkin kiitos Minnalle, joka osti lahjakortin).
Täytyy tunnustaa, että kaloreita en kyllä sillä reissulla uimalla kuluttanut, mutta istumalihaksia poreammeessa löhötessäni sitäkin enemmän. Fantastista.
Saunomisen ja kylpemisen jälkeen olo oli mitä ihanin, enkä muista koska olisin viimeksi tuntenut itseni niin raukeaksi ja rentoutuneeksi. Puhelimen tarkistelun olisin tosin voinut jättää vähemmällekin, sillä lapsenvahdilta ei tullut yhtään paniikkipuhelua eikä viestiä, vaikka sellaista kokoajan odottelinkin.
Lapsi oli ollut hoidossa kiltistä ja vahdin mukaan hänen seurassaan iskee kaikille vauvakuume, koska hän on niin iloinen ja hymyilevä (äiti kuunteli ylistystä ylpeänä vieressä miettien samalla, että koska kehtaa kysyä mahdollisuutta yökyläilyyn).
Tällä aikalisällä sitä sitten taas jaksetaankin seuraavat pari kuukautta=)

Unilääkkeitä, kiitos!

2008-01-11T21:50:00.000+02:00

Viimeisen neljän ja puolen kuukauden aikana olen nukkunut lähes poikkeuksetta 3-4 tuntia yössä kunnolla. Tässä tapauksessa kunnolla tarkoittaa sitä, etten ole unen ja valveen rajamailla, pyörien samalla sängyssä levottomasti. Tälläkin hetkellä olisin paljon mieluummin nukkumassa, kuin päivittelemässä blogia, mutta satun tietämään että nukkumatti ei vielä tähän aikaan tule kyläilemään. Tein kyllä tänäänkin pyhän lupauksen (joita on tosin tehty ja rikottu suunnilleen yhtä monta kertaa), että klo 23 kone sammuu ja livahdan sänkyyn. Se ei vaan paljon auta, jos tulos on taas se, että pyörin sängyssä useita tunteja ja koitan laskea lampaita, tyhjentää mieleni, tuijottaa seinällä tiettyä pistettä, jne, jotta nukahtaisin (onpahan taas yritetty). Parastahan siinä on se, että koko sen ajan mietin, kuinka ihanaa olisikaan nukkua ja toivon, että joku tulisi antamaan kunnon nuijanukutuksen. Siis uneksin unesta, älytöntä!(ja raskausjan loppupuolella kun luulin nukkuneeni ainakin vuoden unet säästöön-pankki tais mennä konkurssiin, kun ei ole "maksuja" kuulunut)
Voisiko joku lähettää sen nukkumatin tänne nyt heti, tai edes varastaa sen unihiekkapussin?
Tai vaihtoehtoisesti toimittaa kasan unilääkkeitä, joilla tainnuttaisi hevosenkin.

Euforiaa ja koiran ulkoilutusapua

2008-01-11T21:25:00.000+02:00

Eilen oli aivan ihana ilma lenkkeillä. Lunta maassa, sopiva lämpötila, eikä tuulikaan koittanut viedä mukanaan. Kerrankin nautin lenkkeilystä ja tavanomaisesta poiketen mitään kohtaamisia muiden eläinlajien edustajien kanssa ei sattunut, sillä yleensä sellainen kohtaaminen tapahtuu aina, jos satun olemaan lenkillä hyvällä fiiliksellä. Euforista mielialaani voi kuvata se, että kesken lenkin pysähdyin heittelemään koiralle lumipalloja, eikä sellaista tapahdu turhan usein. Tosin viimeaikaset sääolosuhteetkaan eivät ole sellaista toimintaa suosineet.
Törmäsimme lenkillä myös erääseen vanhempaan naishenkilöön, joka rakastaa kaikkia koiria ja aina kohdatessamme syöttääkin Kundille herkkupaloja. Hän sitten tiedusteli, että käynkö koskaan koiran kanssa kaksistaan ulkona ja sen kummempia ajattelematta totesin vain, että no hyvin pikaisella iltapissatuksella käydään aina sitten kun olen saanut lapsen nukkumaan. Hän sitten hieman hämmentyneenä siihen, että "no mutta eikös sun mies..". Niin no, sellaista kun ei nyt satu olemaan..Hänpä sitten hyväntahtoisesti tuumasi, että voisi vaikka välillä ulkoiluttaa Kundia. Katselin vuoronperään ylivilkasta koiraani, jonka flexissä sain roikkua kaksin käsin, jotta se ei hyppäisi naista päin ja kaataisi häntä kumoon ja vanhusta ja koitin mahdollisimman ystävällisesti ilmaista, että koirallani on hitusen niitä voimia (ja ei, se ei kunnioita lapsia eikä vanhuksia hihnassa). Nainenhan ei siitä kuitenkaan lannistunut, vaan totesi vain että "no eiköhän me ihan hyvin pärjättäis". Niinpä niin. Ystävällinen ele, ei siinä mitään ja pärjäisivät varmasti, kunhan Kundi ei näkisi lenkin aikana mitään kiinnostavaa.
Saatoin nähdä silmieni edessä kuvan, jossa vanha nainen lähtee kipittämään Kundin perässä hihnassa roikkuen ja samalla huutaen kuuroille korville kaikuvia pysähtymiskäskyjä, kunnes tekee upean mahalaskun, huonolla tuurilla niin, että jotain murtuu ja koiraa kirmaa elämänsä innolla vapaana. Kiitos, mutta ei kiitos. En halua ottaa vastuulleni sitä, että ystävällinen vanhus murtaa jalkansa tai poikkasee selkänsä ihan vain sen takia, että hän uskoo pärjäävänsä koirani kanssa. Niin ovat uskoneet muutkin, minä mukaan lukien, eikä aina niin kovin hyvillä tuloksilla.

Tyhmä, Lehmä,Sheba ja Tosikko

2008-01-10T21:43:00.000+02:00

Vasemmalla kuvassa "lehmä" ja "sheba", oikealla "tyhmä"

Minun ja siskoni välit ovat olleet aina jokseenkin, noh, sanoisinko omituiset. Välillä olemme parhaita kavereita ja voimme keskustella lähes mistä tahansa, kun taas toisinaan tappelemme mitä kummallisimmista asioista, mutta välillä ihan syystäkin. Seuraava katkelma toissapäiväisestä puhelinkeskustelusta valottaa osuvasti välejämme.

En nyt muista mistä keskustelu sai tarkalleen ottaen alkunsa, mutta jossain välissä siskoni haukkui koiraani tyhmän näköiseksi.

Minä: No ei Kundi mikään tyhmän näkönen oo vaa sellasen..sulosen. Sisko: No tarviiko sun aina kaikki niin tosissaan ottaa? Sä oot siis niin tosikko! Hmph, no nii-in. Mutta kun en mäkään tuu sun kotiis haukkuun sua ja sun eläimiä ja sun kotia. Tiedäks, sen takia me ei olla viimeaikoina tapeltu sillon kun ollaan nähty, kun sä et oo enää ärsyttäny mua tällä tavalla, vaan oot tajunnu lopettaa sen. No just joo, kiitti vaan. Ei se nyt ehkä pelkästään siitä johdu. No kyllä se melkein johtuu, kun sulla on aina tapana ärsyttää mua tälläin ja sit mä hiillyn. Ja miten niin muka kundi on tyhmän näkönen, voitko nyt selittää? Anna olla. Sitäpaitsi sanot säkin Miukua lehmäks ja lehmä on haukkumasana. No se on ihan eri asia, enkä mä sitä hauku, se vaan on ihan lehmän näkönen. Sitäpaitti sanonhan mä Epeliäkin Sheba-kissaks, eikä se sua haittaa. No se ei oo haukkumista. Voitasko sit vaihtaa puheenaihetta? Puhutaan vaikka säästä.. Joo, vitsi on kyl tosi kiva kun on lunta ja valosaa. Mut mun on nyt pakko selittää se lehmä juttu, kun mun mielestä niistä sen laikuista vaan oikeesti tulee lehmä mieleen, kun niilläkin on sellasia...Jep jep.

Tämän jälkeen keskustelu jatkui normaalisti muista asioista..Eikä minussa ollut tietenkään yhtään vikaa edellisen kinastelun aikana=)

Käyttöohjeita kaivataan

2008-01-09T19:22:00.000+02:00

Lapsen tuloon on yleensä aikaa valmistautua n.9 kuukautta ja odottavastahan se aika tuntuu tietysti pitkältä. Sinä aikana voi kuvitella minkälaista se elämä lapsen kanssa tulee olemaan ja on, mutta silti se aina yllättää, joko positiivisesti tai negatiisesti (ainakin jos kyseessä on ensimmäinen lapsi).
Itse olen pääasiassa yllättynyt positiivisesti, koska raskausajan päässäni pyöri kauhukuvia koliikista ja alati pää punaisena huutavasta lapsesta=)
Todellisuudessa olen säästynyt koliikki-itkuilta ja lapsi on pääasiassa hyväntyylinen (koputan puuta).
Lapsen syntymän jälkeen päässä pyörii kuitenkin liuta kysymyksiä.
Miksi lapsen mukana ei saa selkeitä käyttöohjeita, kuinka tulee toimia?
(kyllähän rotukoirienkin ostajat saavat yleensä "ohjevihkosen" kasvattajalta mukaansa, joten miksi sairaalasta ei jaeta kunnollisia oppaita vanhemmille?)
Enkä tarkoita nyt niitä neuvolan oppaita vanhemmuuteen, ne eivät minun kysymyksiini vastaa.
Päivittäinen ongelma, johon törmään näin talviaikaan, on lapsen "oikeaoppinen" pukeminen ulos lähdettäessä, kun siellä on pakkasta. Mitä puen lapselle viiden, kymmenen, viidentoista, jne pakkasella? Laitanko saman verran vaatetusta kymmenen asteen pakkasella ja viiden asteen pakkasella? Ja jos en, niin kuinka paljon enemmän vaatteita puetaan? Entä minkä paksuisia? Mistä tiedän, onko vauvalla ulkona liian kylmä tai liian lämmin?
Kaikkialla kyllä sanotaan, että vauvan niskasta voi kokeilla, onko vaatteita tarpeeksi päällä. "Jos niska on hikinen, vaatteita on liikaa, jos kylmä, niin niitä on liian vähän ja jos taas lämmin, niin niitä on sopivasti."
Mutta, yritäppä nyt siinä kesken ulkoilun alkaa sitä lapsen niskaa sieltä kaikkien vaatteiden alta etsimään kokeillaksesi miltä se tuntuu ja vaikka sen niskan löytäisikin, niin kuinka luotettava on käsien antama vastaus, kun käteni ovat hanskoista huolimatta sen verran viileät, että kylmäkin iho tuntuu käsillä kokeiltaessa läpimältä..
Olisi se niin helppoa, jos voisi käyttöohjeesta katsoa vaatteiden määrän eri pakkaslukemilla..Onneksi ensitalvena lapseni osaa varmastikin jo itse sanallisesti kertoa onko hänellä liian kylmä tai kuuma.
Käyttöohjeita kaipaisin myös ruokailutilanteeseen silloin, kun minä lappaan lusikalla sosetta lapsen suuhun ja hän pärisyttelee lähes kaiken ulos, tai vaihtoetoisesti tunkee toisen käden suuhun juuri siinä vaiheessa kun se on täynnä ruokaa. Kädestä kiinni pitäminen ei tule kyseeseen, sillä silloin on vuorossa itkuraivarit, eikä ruokailusta tule mitään, eikä leluakaan voi käteen antaa, koska sitten se menee suuhun.
Entä missä vaiheessa on oikea aika alkaa istuttamaan lasta syöttötuolissa? Tai antaa hänen itse opetella käyttämään lusikkaa tai juomaan nokkamukista? Kuinka laitetaan vaippa lapselle, joka vain kiemurtelee karkuun? Kuinka tehdä sitä ja tätä?
Vanhemmuus on täynnä kysymyksiä, joihin ei kaikkiin ole yksiselitteistä vastausta, mutta jonkinlainen ohjekirja olisi välillä tarpeen.
Vanhemmuus on myös matka tuntemattomaan, kirja, jota lukiessa paljastuu aina uusia asioita, elämänmittainen oppitunti, jossa lapsi on opettajan roolissa, mutta ennenkaikkea se on kokemus, jollaista ei voisi kuvitellakaan, niin hyvässä kuin pahassa. Sillä olkoonkin että lapsi tuo elämään myös huolta ja surua, niin paljon enemmän se tuo iloa ja onnea, sekä vilpitöntä rakkautta, jollaista ei voisi kuvitellakaan ennen kuin sen itse kokee.

Autoni on nainen

2008-01-08T01:46:00.000+02:00

Lyhyen ja hyvin omituisen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että myös autoilla on sukupuoli ja että omani on ilmiselvästi nainen. Perustelut sille ovat seuraavat:
1. Sillä on tiputteluvuotoa
2. Se muuttaa mieltään jatkuvasti
3. Se on arvaamaton ja oikuttelee ilman mitään logiikkaa
4. Ei päästä konepellin alle ilman kunnon esilämmittelyä

Olen järkyttynyt

2008-01-06T23:37:00.000+02:00

Lueskelin easy shopping-kuvaston sandbergin sivuja ja törmäsin puhallettavaan lampaaseen. "Puhallettava lammas, jolla suuri reikä. Pienestä koostaan huolimatta toimiva leikkikalu."
Siis anteeksi, kuka haluaa panna lammasta? Olen ymmälläni.

Huumori koetuksella

2008-01-06T22:26:00.000+02:00

Jotkut aamut alkavat hyvin ja jotkut huonosti. Tänään oli vuorossa viimeksi mainuttu aamu. Herättyäni painelin vessaan sulkemaan ikkunan toivoen, että vessanpöntön rengas ehtisi hieman lämmitä sillä aikaa kun käyn tupakalla. Minä kun olen ottanut tavaksi hoitaa tuulettamisen yöllä, jotta päivällä ei tarvitse kärsiä kylmyydestä.. Mutta se ei ole lainkaan miellyttävää istua jäiselle pöntölle (kuten jouduin kuitenkin myöhemmin tekemään). Sen jälkeen menin tavanomaiseen tapaani keittiöön laittaakseni teeveden kiehumaan. Mikä ihana yllätys siellä odottikaan. Eräs kissoistani oli päättänyt piristää minua kusemalla keittiön tasolle. Loistavaa! Aamu alkoi siis kusien siivouksella ja vitutusaste nousi sitä myötä kun aamutupakalle meno viivästyi. Lapsikin alkoi sängyssä olemaan sitä mieltä, että aamutoimeni kestävät liian kauan ja ilmoitti siitä kovenevalla volyymillä.
Seuraavaksi oli vuorossa aamulenkki koiran kanssa ja ajattelin ilahduttaa sitä tekemällä tavanomaisesta pidemmän lenkin. Ei olisi kannattanut, sillä reissulla kohtasimme oravan. Ehdin kyllä huomata sen ennen koiraa ja tartuin valmiiksi kaksin käsin flexiin kiinni ja ajattelin että saan koiran pidettyä aisoissa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan huomasin jalkojeni lähtevän liikkeelle kuin itsestään. Taas sitä mentiin. Koitin sihdata itseni lähintä kunnollista puuta kohti, jotta saisin siitä tukea ja koiran ja itseni pysähtymään. Koirani sai kuitenkin jostain vielä lisävoimia ja minä lensin kaaressa kyljelleen jäiselle ja soraiselle tielle, raahautuen sen perässä vielä jonkin matkaa, kunnes se vihdoin pysähtyi. Juuri sitä minä olinkin kaivannut.
Ympärilleni pälyillen nousin ylös, vaikka jalkaan ja kylkeen sattui mukavasti. Hitto, yksi silminnäkijä koiransa kanssa. Rukoilin, että hän ei olisi tulossa meidän ohitsemme, sillä episodi lievästi sanottuna hävetti. Käänsin selkäni lenkkeilijää kohti ja toivoin parasta. Huh, hän ei tullut tielle jossa olimme.
Loppumatkan kotiin suunnittelin, kuinka sitoisin koiran etujalat yhdellä narulla ja takajalat toisella. Sitten kaataisin sen kyljelleen ja raahaisin hetken matkaa pitkin jäistä ja epätasaista tietä. Siinäpä saisi kokea, että miltä minusta tuntuu toisinaan.
Ei, en kuitenkaan aio toteuttaa äskeistä fantasiaani, sillä a) se rikkoo eläinsuojelulakeja ja b) koira ei kuitenkaan oppisi siitä mitään, mutta ainahan sitä haaveilla saa..
Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, niin ruoka-aikaan lapsenikin päätti koitella huumoriani. Olin edellisenä päivänä tehnyt itse perunaporkkanasosetta, joka ei Jamille kuitenkaan oikein maistunut. Lisäsin siihen siis hieman maitoa, jotta maku olisi "parempi". Ei auttanut. Lähes sitä mukaa kun sain ruokaa lapattua suuhun, lapsi päristeli sen pois. Lopputulos: lautanen tyhjä, mutta lapsi yltäpäältä soseessa. Kai sitä vähän sentään vatsaan astikin meni. Kaupan hedelmäsose maistui kuitenkin mainiosti, argh.
Jotta päiväni myös päättyisi yhtä ihanissa merkeissä, kuin se alkoikin, päätti Jami äsken herätä kesken yöunien. Minun piti vain käydä asentamassa "äänenvaimennin" takaisin paikoilleen, mutta huomasinkin, että lapsi- ja petivaatteet olivat aivan märät. Pikkumies oli lievästi sanottuna vähän puklannut illalla syömiään soseita ja maitoa..Ei muuta kuin vaatteiden ja rätin vaihto, petivaatteet saavat odottaa huomiseen, koska lasta ja patjansuojaa siirtämällä ne menevät ihan hyvin.
Onneksi tätä vuorokautta on enää vajaa tunti jäljellä ja toivottavasti huominen alkaa (ja sujuu) paremmin.

Pelot

2008-01-05T21:20:00.000+02:00

Pelot ovat omituisia.
Ne voivat olla täysin aiheettomia tai aiheellisia. Naurettavia tai kummastuttavia.
Ne ovat myös hyvin henkilökohtaisia. Paljastaessaan pelkonsa, ihminen paljastaa myös heikkoutensa.
Minä paljastan nyt omani.

Pelkään oravia. Kyllä, ne ovat mielestäni hyvinkin suloisia pikku otuksia ja voin ihastella niiden kisailua puissa. Mutta, jos ne alkavat tulla lähemmäs minua, pelko saa ylivallan.
Pelkään että ne kiipeävät päälleni ja satuttavat minua isoilla, terävillä kynsillään ja hampaillaan.
Kerran tutullani oli oravanpoikanen häkissä. Taisin jopa hieman koskea siihen, mutta siinä vaiheessa kun hän otti oravan pois häkistä ja se alkoi kiipeillä hänen päällään, aloin perääntyä ja rukoilin laittamaan sen takaisin häkkiin.

Pelkään lintuja. En kuitenkaan kaikkia, vain lokkeja,puluja, variksia ja hanhia. Niiden pelkääminen hankaloittaa välillä jopa ulkoiluani ja pelkoon on olemassa myös syynsä. Yllämainituista lintulajeista jokainen on käynyt päälleni., mutta onneksi olen selvinnyt ilman taisteluvammoja. Jos niitä olisi tullut, en varmastikaan liikkuisi enää ulkona lainkaan.
Kauhulla katselen telkkarista, kun ihmiset käyvät toreilla, joissa kyseisiä lintuja on satamäärin. En voisi kuvitellakaan kaupunkilomaa sellaisessa paikassa.
Kuten sanoin, pelko hankaloittaa välillä elämääni. Voin joutua vaihtamaan tien toiselle puolelle nähdessäni linnun/ lintuja, tai jos olen lenkillä eikä se ole mahdollista, niin saatan kääntyä takaisin päin. Olen myös useamman kerran kaupungilla ollessani tehnyt äkkikumartumisia ja muita omituisia liikesarjoja pelästyessäni esimerkiksi puluja.

Pelkään ampiaisia ja paarmoja. Tämä on kai aika yleinen pelko. Muutama vuosi sitten ajattelin, että voisin päästä pelosta eroon, jos ampiainen minua pistäisi, huomaisin ettei se niin kipeää tehnytkään. Eikös joku ole neuvonut kohtaamaan pelkonsa.
Ja niin sitten tapahtui, ampiainen pisti minua-ja jumaliste että se sattui. Pientä kipua tuntui vielä seuraavana päivänikin.
Voitte arvata pääsinkö pelostani eroon.

Pelkään myös pimeää, ja aivan kohtuuttoman paljon pelkään jos joudun olemaan omakotitalossa maalla ilta/yöaikaan yksin. Silloin pelkoni lähentelee paniikkia.

Yhdestä pelosta olen kuitenkin päässyt yli.
Ennen synnytystä pelkäsin todella paljon epiduraalin laittoa, olin pelännyt valmiiksi jo vuosia ennen raskautta. Se ei kuitenkaan sattunut lainkaan. Kanyylin laitto käteenkin sattui enemmän.

Yksi voitettu-neljä jäljellä.

Taka-ajatuksia

2008-01-04T23:13:00.000+02:00

Puhuin tänään äitini kanssa puhelimessa. Hän kertoi menevänsä illalla teatteriin, sillä joku mies johon hän välillä työnsä puolesta törmää, oli kertonut "saaneensa ylimääräisen lipun" ja pyytänyt äitiäni mukaan. Eli siis treffeille, vaikka sellaisesta ei suoraan puhuttukaan.
Äiti kuitenkin harmitteli sitä, että kaikki mukavat, hänestä kiinnostuneet miehet ovat vanhoja ja rumia, kuten tämäkin tapaus. Vaikka "yhteisiä mielenkiinnon kohteita kuitenkin löytyi."
Sen jälkeen hän tuumasi, että "silläkin on kuitenkin vain se mielessä, eikö ne miehet mitään muuta ajattele kuin seksiä." Naureskellen totesin, että yleensä (?) jos treffeille mennään, niin "taka-ajatuksena" on tutustua paremmin toiseen osapuoleen, katsoa kohtaako kemiat ja syntyisikö siitä jotain muutakin. Ja jos syntyy (ja välillä vaikka ei syntyisikään) niin kyllä se lähes väistämättä siihen seksiin lopulta johtaa..
Uskokaa tai älkää, mutta äitini ihmetteli, että "no eikö naisilla nyt oo lähinnä sellasia taka-ajatuksia että saiskohan tuon laittamaan pari taulua seinälle tai poraamaan muutaman reiän?"
Hmm, onko?
Kyllä minä ainakin yleensä saan taulut seinille ilman miesten apua ja jos en saa, niin ainakaan en sen vuoksi lähde treffeille..(ihan kun niillä muutenkaan kävisin)
Sitäpaitsi aviomiespalvelut ja kaverit on keksitty.

Unessapuhuja ja sekoilija

2008-01-04T22:47:00.000+02:00

Viime yö oli kaikin puolin outo, unien kannalta ja muutenkin. Näin unta että isovanhempani olivat kylässä ja jostain oudosta syystä kysyivät minulta ajo-ohjeita kotiinsa.
Havahduin siihen, että olin noussut sängyssä istumaan ja tiedustelin heiltä, että mitä kautta he yleensä ovat kotiinsa ajaneet. Havahduin siis kesken lauseen, mutta silti minun oli pakko sanoa se loppuun. Olisi mukava tietää puhunko useinkin unissani, mutta niin etten herää siihen ja jos puhun, niin mitä.
Aamulla sängystä noustessani ja lasta katsellessani ihmettelin, miksi hänen potkuhousujensa napit olivat auki, kunnes muistin että olin jossain unen rajamailla ollut sitä mieltä, että alan vaihtamaan vaippaa, mutta homma oli sitten jäänyt kesken ja ehkä ihan hyväkin niin.

Muutamia vuosia sitten muistan myös kinastelleeni unissani. Näin unta että eräs mies oli käymässä luonani ja että kinastelin hänen kanssaan. Heräsin aina siinä vaiheessa, kun vastasin hänelle. Manasin ja sanoin itselleni, että se oli unta eikä sohvallani istu ketään. Nukahdin samantien uudestaan ja hetken kuluttua tilanne toistui. Sitä rataa jatkuikin sitten hyvän tovin.

Eräs entinen poikaystäväni myös kertoi, että oli erään kerran hieman ihmetyksen vallassa katsellut minua kun olin yllättäen noussut sängyssä istumaan ja alkanut antaumuksella asettelemaan rintaliivejä paremmin.

Kaikista omituisinta on kuitenkin ehkä ollut se, kun erään kerran aamulla katselin puhelimestani että olin soittanut johonkin aivan outoon numeroon keskellä yötä (numero siis ei ollut puhelimen muistissa). Otin selvää numerosta ja ihmetys oli suuri kun sain selville, että se oli siskoni entisen koulun kanslian numero. Kyseiseen numeroon en ollut edes aiemmin soittanut, joten mistään alitajunnastakaan se ei ole voinut muistua mieleen.

Onneksi en sentään kävele unissani, ainakaan tietääkseni. Ei olisi mukavaa huomata olevansa ulkona lukkojen takana yöpuvussa (jollaista en tosin edes käytä), kuten serkulleni on joskus käynyt.

Miksi tytölle on helpompi ostaa leluauto, kuin pojalle nukke?

2008-01-03T20:29:00.000+02:00

Joskus Sotella opiskellassani tutkin ja kirjoitin aiheesta lapsen leikki. Siinä kritisoin sitä, kun lapsille opetetaan pienestä pitäen, että on olemassa tyttöjen ja poikien leikit ja lelut. Sukupuolesta riippuen lapsille ostetaan tiettyjä leluja ja heidän kanssaan leikitään tietynlaisia leikkejä. Vaikka lapseni on vasta vajaan 5 kuukauden ikäinen, huomaan "toistavani" näitä asioita, vaikka olenkin periaatteessa sitä vastaan. Mielestäni poikakin voi leikkiä kotileikkejä ja tyttö raisuja sotaleikkejä. Vai voiko? Jo vauvalle ostetaan tietynlaisia vaatteita, pojalle vaaleansinisiä ja tytölle punaisia ja kyllä, olen myös saanut hepuleita kun isoiso on ostanut mielestäni tyttömäisiä vaatteita, mitä ne kyllä ovat oikeastikin olleet=) Myös hänen joululahjaksi ostamansa astiat olivat mielestäni tyttömäisiä..Niissä kun oli liilaa ja lehmiä. Mitä tyttömäistä siinä oikeasti on? Ja onko sillä nyt niin väliä minkälaisista astioista lapselle ruuan tarjoaa, eikö pääasia ole se ruoka? Mutta kun..pojalle olisi pitänyt ostaa astioita, joissa olisi ollut autoja, spidermankuvia, tai muuta ns.poikamaista tai jotka olisivat olleet vähintäänkin sukupuolineutraaleja. Astioita aion kuitenkin käyttää (toisin kuin niitä tyttömäisiä vaatteita), mutta se sai minut miettimään omaa käyttäytymistäni verrattuna ajatusmaailmaani.
Miksi minusta tuntuu siltä, että en voisi ostaa pojalleni oikeaa nukkea, mutta jos lapseni olisi tyttö, niin sille voisi ostaa leikkiautoja? Eihän lapsi yleensä aivan pienenä vedä vielä rajaa sille, että millä leikkii ja mistä on kiinnostunut, vaikka suosikkileluja toki iän myötä tuleekin. Alussahan vanhemmat itse ohjaavat lapsensa kiinnostusta valitsemalla lapselle leluja, joilla lapsen pitäisi heidän mielestään leikkiä ja siten luovat sukupuolieroja ja-rajoja.
Pojalle esitellään autoja, prätkähiiriä, tms ja tytöille nukkeja, leikkiastioita, jne. Haluanko minä kasvattaa lapseni niin? Vai haluanko opettaa pienestä pitäen, että poikakin voi leikkiä koti-ja hoivaamisleikkejä? Vastaus on, että kyllä haluan, mutta onnistunko siinä, onkin eri asia ja toistaiseksi ne nuket kyllä saavat jäädä sinne kaupan hyllylle.
Toinen asia, missä huomaan jo nyt toimivani eri tavalla kuin odotusaikana ajattelin, on lelujen määrä. Vielä silloin julistin, että vauvalle riittää aluksi muutama lelu, koska se ei suurella leluvuorella vielä tee mitään. Kuinkas sitten kävikään. Nii-in. Leluja on jo tässä vaiheessa iso ämpärillinen ja lisää tulee ostettua. Ne kun ovat minun mielestäni niin kivoja, että Jami varmasti tykkäisi leikkiä niillä. Tykkäähän se, mutta vähempikin ehkä riittäisi, koska nyt minulla on aina ongelmana se, että mitä leluja tarjoan-kaikki kun eivät kerralla käteen mahdu ja lapsi on aivan pyörällä päästään jos ympärille kasaa monta kymmentä eri lelua.

Ankeuttaja

2008-01-03T20:04:00.000+02:00

Lueskellessani Sannin blogia, törmäsin seuraavaan lauseeseen "Yleensä blogit ovat kuitenkin melko ankeita kertomuksia siitä, kuinka jonkun eläin on tehnyt jotain. " Tunnustan, kuuluun yllämainittuihin ankeisiin ihmisiin-ja aion myös jatkossakin kuulua.
Kertomukseni eivät ole kuitenkaan mitään suloisia ja hellyttäviä muisteluita, vaan saavat luultavasti lemmikkikuumeessa olevat miettimään kahdesti, haluavatko he sellaista sittenkään. Tapahtumat eivät yleensä ole myöskään missään määrin huvittavia. Eivät tapahtumahetkellä, eikä myöhemminkään ajateltuna.
En voi sanoa nauttivani siitä, kun kissa tulee silittämään poskeani tassullaan, vain tunkeakseen hetkeä myöhemmin kyntensä sieraimeeni. Tai siitä, kun kissa tulee ensin nuolemaan naamaani ja hetkeä myöhemmin puree poskeani.
Ja kuvitelkaapa, miltä tuntuisi huomata, että yksi kissoista käy ripulipaskalla kylpyammeen alla. Pelkästään se sai minut raivon partaalle, mutta siinä vaiheessa kun olin polvillani vessan lattialla, poski lattiaa vasten ja hiukset maata viistäen toisessa kädessä taskulamppu ja toisella suihkutin kuumaa vettä ammeen alle, jotta saisin paskat sieltä pois ja samaan aikaan ihanat aromit suorastaan höyrysivät nenääni..Siinä vaiheessa olin valmis teloittamaan kissani.

Räsynukke lenkkeilee

2008-01-02T22:28:00.000+02:00

Tulinpa tuossa miettineeksi kaikkia "hauskoja" lenkkitapahtumia koirien kanssa, niitä koiria kun oli ennen lapsen syntymää vielä 2 kappaletta, ja tulin siihen tulokseen, että ne ovat vieneet minua lenkeillä kuin räsynukkea. Seuraavaksi vuorossa tapahtumia, jotka eivät tapahtumahetkellä ole olleet mielestäni lainkaan huvittavia, vaikka niillä johonkin parhaat kotivideot-ohjelmaan olisi varmaan päässytkin jos joku olisi ollut kameran kanssa kuvaamassa.

Kohtaamisia kissojen kanssa:
-Juttelin rauhassa puhelimessa ja kävelin koirien kanssa eteenpäin, kun yhtäkkiä molemmat koirat sinkoavat torpedon lailla eteenpäin-minä perässä. Ehdin havaita, että kyseessä on kissa ja lopulta sain kuin sainkin koirat pysähtymään sillä, että kiersin puun toiselta puolelta kuin ne ja sain siitä tukea pidellessäni hihnoista kiinni. Ajateltuani että vaara on ohi ja kissa poistunut, jatkoin koirien kanssa eteenpäin -kunnes näimme sen saman kissan. Koirat kiskoivat ja minä juoksin perässä. "Fiksuna" ajattelin että saan holtittoman kyydin loppumaan sillä, että laitan toisen jalkani edessä olevaa isompaa kiveä vasten saadakseni siitä tukea. Lähestyin kiveä juosten ja toteutin "hienon suunnitelmani", sillä seurauksella että kaaduin kyseisen kiven päälle. Koirat jatkoivat juoksemistaab, minä kirosin ja huusin puhelin toisessa ja hihnat toisessa kädessä raahautuen mahaltani muutaman ison kiven ylitse, kunnes koirat vihdosta viimein tajusivat pysähtyä.

-Erään kerran löysin itseni keskeltä sellaista puskaa, joka toimii vähän kuin aitana. Koirat olivat jahdanneet kissaa ja koska oli talvi, niin minä olin luistellut perässä. Vastaantulijaa nauratti-minua ei.

Yleistä riepottelua:

-Yllättäen puhuin taas puhelimessa ollessani lenkillä. Havaitsin edessäni suuren vesilammikon ja ehdin miettiä, että kummalta puolelta kiertäisin sen, koska oli kaamea loskakeli enkä halunnut kastella kaikkia vaatteita. Koirat kuitenkin ratkaisivat asian sillä, että ne kamppasivat minut selälleen ja kyllä, suoraan siihen isoon lammikkoon. Siinä sitä sitten maattiin kuralätäkössä pitkä valkoinen talvitakki päällä, mutta sekään ei vielä riittänyt koirille, vaan niiden piti vielä kiskoa minua siinä hetken matkaa eteenpäin. Tyytyväisenä kerroin puhelimeen, että istun vesilammikossa ja olisi ehkä parasta lopettaa puhelu jotta pääsen kunnolla nousemaan ylös.

-Samaisena talvena kävi myös niin, että rakkaat koirani riehaantuivat vastaantulevasta lajitoveristaan niin, että minä lensin lähes puoliympyrän muotoisessa kaaressa kylki ja ennenkaikkea korva edellä lumihankeen. Korva oli täynnä lunta ja hieman hävetti nousta sieltä ylös ja alkaa metsästämään irti karannutta koiraa.

Joulu tuli ja meni

2008-01-02T11:01:00.000+02:00

Nyt se on sitten ohi.
Kyllä sitä taas oli niin odotettukin, eikä vähiten kinkun takia, joka on mun mielestä pelkästäänkin jo ihan riittävä syy viettää joulua. Aatonaattona oli kuitenkin vielä kauhee hässäkkä, kun piti imuroida, luututa lattioita ja pakata puolet omaisuudesta autoon. Tavarapaljouden määrästä voi kertoa jotain se, että sain juosta autolle viisi kertaa viemään tavaroita..
Lopulta sain kuitenkin kaikki ahdettua autoon ja matka Turkua kohti alkoi.
Puolet matkasta sain kuunnella kissan maukumista ja koiran astmaattiselta kuulostavaa vinkunaa, lapsi oli ainoa joka oli hiljaa.
Turussa meitä odotti siskoni Tanja, jonka luokse siis matkasimme, äitini, mummu, eli tätä nykyä kutsumanimeltään Isoiso ja Tanjan avokki, josta sai silmäniloa koko jouluksi=) Voiskohan sen kloonata?
Joulu oli lähes historiallinen muutamallakin tavalla; ensinnäkään emme tapelleet kertaakaan Tanjan kanssa (vuosi sitten saimme aikaan mahtavan riidan ristiseiskan säännöistä-miten niin muka lapsellista?) ja oli ensimmäinen kerta, kun osasin syödä kohtuudella, eikä olo ollut kuin halkeamispisteessä olevalla pallolla.
Lapseni oli ilmeisesti Joulupukin mielestä ollut todella kiltti menneenä vuonna, sillä hän sai lahjoja aivan mielettömästi.
Huviakin riitti. Olin teettänyt kuvia, joita isoiso sitten selaili. Olin kertonut, että jos hän niistä jotain haluaa itselleen, niin merkkaa kyseisen kuvan, koska alkuperäisistä en luovu. Aikansa kuvia katseltuaan hän valitsi sieltä yhden sanoen, että "näitäkin sulla on niin paljon, että etkö sä nyt yhdestä tälläsestä vois luopua?" Pokassa oli pitelemistä, kun katsoin synnytyssairaalassa otettua kuvaa jossa oli kummityttöni! Pointsit isoisolle.

Ei ikinä

2008-01-01T23:12:00.000+02:00

Nyt se on sitten tehty. Meinaan luotu oma blogi, vaikka mä vielä pari kuukautta sitten olin sitä mieltä, että se on turhaa ja tyhmää, eikä niitä kukaan lue.
Mutta toisaalta, harrastushan tää taitaa olla ja itseäni varten tätä teen.
Plussaa on jos voi omilla sekoiluillaan naurattaa satunnaisia vierailijoita ja tuttavia=)